#)¤/"=¤?&%@ Vaihe

8kk. Infernaalinen huutoikä. Joku hlvetin vaihe. Vaihe, jossa huudetaan, revitään äitiä, huudetaa, revitään äitiä, halutaan syliin, halutaan pois sylitä ja ennen kaikke; ei missään luojansuomassa nimessa suostuta nukkumaan.

Mulla on oma pinna jo aivan karvan vajaa katki. Tätä vaihetta on jatkunut noin viikon päivät, viimeyö veti pohjat kaikesta. Lapsi huusi pää punaisena, hetken rauhoittumasta päästyään taas uudellee - alkaen aamukolmesta. Mikään ei kelvannut, olisi pitänyt saada olla hereillä ja leikkiä.

Nyt tuo kakara huutaa sängyssään pää punaisena. Yritin syliä, kantoliinaa, rattaita, kaikkea. Mutta tappelee niin kovaa unta vastaan, että mulla on narmuja koko yläkroppa täynnä. Repii korvat, rinnat, hiukset, kaikki. Välillä on jo mielessä, että onko tää enään ees normaalia. Onko meillä nyt joku uusi diagnoosin paikka. Että kakara on kuin villipentu.

Eroahdistukset, kehitysvaiheet, liikkumaan oppiminen. Syödä ei malta, makuullaan ei voi olla, syliin ei voi rauhoittua, lattialle ei malta rauhoittua - laps ei saa päätettyä mitä tahtoo.

Nyt on kyllä sellainen pohjamutapaskafiilis ettei paremmasta väliä. Vien tuon huomenna jo lääkäriin jos ei ala helpottaa. Vastahan viikko sitten siellä oltiin.

Mä oon itte kuumeessa, viimeyön valvominen ja vittuilu kilpaa miehen kanssa on aiheuttanut saatananmoisen päänsäryn, yskittää ihan hiivatisti.

Oikeesti. Meillä on haastavan temperamentin omaava äiti. Mutta ei toi pentu kyllä kakkoseksi tässä torpassa jää. Taaviainen taasen paahtaa uhmaiän kukkeimmassa nupussa edellä tuhoamassa KAIKEN.

Saaks äiti sanoa, ettei jaksa?

Ettekai te vaan...

Yhteistyöllä päämäärään?

Inno? Tyylivarkaat? Sisusta pikkurahalla?

Avot!

Siin ne ny on! Kolmen kuukauden vaippatarpeet. Hienoa, upeeta ja mahtavaa. Kaikinpuolin. Uskon että satsi tulee riittämään kyllä paaljon pidemmälle. Maailmankaikkeus ei pelastu minun kanssani, koska kestovaippailuun mulla ei tässä arjessa rahkeet riitä - harkkahousuiksi sitten kun homma alkaa toimimaan jo, otetaan kestopöksyjä.

Mutta. Nyt ois hyvät ideat tarpeen? Miten tuunata tuollainen keko blöjaneita osaksi sisustusta ja helposti saataville? Naamioidaan marmoripylvääksi, kuumaliimataan kukkasia - nyt ois tosipaikka kaikille sisustuseksperteille. Voi ollaa että mene Teukankin sormi suuhun kun pitää jemmata tykötarpeita eikä T.I.L.A riitä.

Nyt ideoita heittämään! Sängynalla on mamman kangas-ja lankakätkö (jaa minä vuonna niitä ehtis ihmetellä), vaatekaapit tursuu rytkyä ja relettä, uusi upea lipastokin on äiteen askartelutarvikkeita solkenaan. Tehdäänkö siis vaipoista trendikäs viirinauha vai isketäänkö tortunpidättimet kukkarukkun ruusuksi asetellen? Ideoita otetaan vastaan, eritoten sellaisia minkä kanssa saa nauraa kippurassa.

Pahvilaatikoille on kyllä huutoa; Jos ne selviää siedettävässä kunnossa Taaviaisen avaruusmatkoista, niihin pakataan kamaa menemään kellariin.

... ja sitten taas rytisi.

Päiväkodissa asiat ei taaskaan suju kuten on toivottu. Samaa asiaa veivataan toista vuotta. Nyt mä sanouduin jo hommasta irti, seuraavaksi lähtee mies juttelemaan. Samalla valmistelen sähköpostia päivähoidon alueen johtajalle, oman päikyn johtajalle ja kehitysvammatukiliiton lakimiehelle: sama kirjelmä koko köörille. Asiaa en sen enempää jaksa/tahdo avata, mutta samas veneessä keikutaan yhä edelleen.

Toisaalta, olo oli vähän pessimistisen iloinen; eihän sen ilon olis luullutkaan kestävän niin pitkään. Taas ollaan vääntämässä jotain, on lippua ja lappua ja lomaketta.

Mielen piristi puolentoistatunnin pitkä hikilenkki naapurin kanssa, saipahan mieltään auki ja kiukkua purettua katuun. Haaveissa ois syssyllä vetää Midnight Runin "mammasarja" eli viimeisessä lähdössä raahustaa se 10 km lenkki.

Kyllä tää tästä. Kiukku puretaan pururadalle, prkl.

Kun asiat järjestyy!

Mikä fiilis! Mikä FLOW!

Kun asiat lähtivät rullamaan, ne pyörivät upeasti oikeaan suuntaan. Vaippojen hakeminen aiheutti kiristystä leukalihaksissa, kun "ei kuulunut kellekään" - eilisellä terkkarilla ne kuuluivat.

Eilen meni lähete hoitotarvikejakeluun. Aamulla soitti hoitaja, että tilaa - homma on hoidettu. Ennen kuin edes ehdin soittaa, hoitotarvikejakelusta soitettiin että sopiiko perjantaina aamupäivällä, tulis kolmen kuukauden tarpeet.

Asiat vaan toimii. Ihana tunne!

Lääkäri on aivan mahtava. Sanoo, että varaatte ajan ja tulette jos huolestuttaa. Että hoidetaan, ihan varmasti hoidetaan. Terkkari sanoo että soita heti kun on asiaa, kyllä me hoidetaan. Sanoin hoitajalle että lääkärimme on luojan lahja kehitysvammaisten lääketieteeseen; hoitaja sanoi että lääkärin sydäntä lähellä on keva-asiakkaat ja sen huomaa. Hoitajalla itsellään on ds-sukulainen, joten meidän Taaviainen sujahtaa johonkin salaiseen lokeroon hänen sydämessään.

Miten upeaa. Ihmisiä, jotka haluavat auttaa ja ovat sydämellisiä. Sanoin, että te ansaitsette isot kasat kukkasia ja kahvia. Nyt on sellainen olo, että meitä kuunellaan. Meidän terveysongelmat otetaan vastaan. Meitä hoidetaan!

Upeaa.

Sanoin samalla, että välillä lääkäreiden suhtautuminen on ollut "mutta kun tämä down" -tyylistä. Että ei hoideta vaivoja, koska "ne kuuluu downin oireyhtymään". Omalääkäri sanoo, että totta ihmeessä hoidetaan, vaikka kuuluisikin niin miksi pitäisi hyväksyä, kun asialle voidaan tehdä jotain!

Maailmassa on upeita, upeita, upeita ihmisiä!

*hehkuti hehkuti ilo ilo*

Kuivan kesän oravasta vantteraksi jyrsijäksi?

Ilolla, lämmöllä ja suurella riemulla täten juhlallisesti ilmoitamme että kuikkahuikkapoikamme on nykyään sopusuhtaisen normaalipainoinen! Pituuden ja painon suhde on vain -0.8%!

Strategiset mitat tällä vantteralla jalopuulla on 89cm kera 12kg - kompaktin kokoinen nuorimies.

Kyllähän tän eteen on tehty duunia. Mutta nyt se ruoka alkaa vaan tarttumaan ja maistumaan. mikä on UPEETA. Nyt sitten voidaan ryhtyä stressittömiksi; pistin neuvolantädin komentelemaan meitä. Että nyt loppuu murheet! Varsinkin rakkalla siipalla välillä tuntuu istuvan tiukemmassa tuo muisto "laihoista vuosista" - nyt ei todella tuputeta ollenkaan.

Korvatilanne oli rauhallinen. Lähetettä ei saatu vieläkään, mutta lääkäri onnistui näkemään liikkuvan, terveen tärykalvon. Toisessa korvassa edelleenkin se putki juntassa korvakäytävässä, mutta sitä ei kuulemma oteta pois. Saa tipahtaa ittekseen. Noh, katotaan - jos se vielä pitkään siellä roikkuu ja poikaa haittaa, niin käydään jossain piipahtamassa sen poistossa.

Kaikenkaikkiaan upeeta.

Ps. tuo pienempi Pörrö-Orava oli 70cm ja 9,270kg - eli sutjakoitunut söör vanttera! Sai paljon kehuja huimasta tahdistaan.

Meillä on kaikki hyvin!

Hyvän mielen asioita

Nina heitti haasteen, johon on vain ihan pakko tarttua. Kehaisi vielä haastaessaan, että "Hänen tyylinsä on myös hyvin suora ja rehellinen. Osaa hienosti kirjoittaa." Kiitos siis, tuntui todella hyvälle!

Tässä kaikkien listojeni ykköskohdat, hyvän mielen levittäjät!

Listaan pitäisi loihtia kymmenen hyvän mielen asiaa mitkä löytyy arjestani ja tuovat minulle hyvän mielen.

Hyvä mieli arjessani syntyy kun

1. Lasten sopuisia leikkejä katsellessa

2. Iso, kuuma lasillinen herrrkullista Lattea

3. Kun pyykkivuoren takaa näkyy kylpyhuoneen lattia, kun tiskipöytä loistaa puhtauttaan. Kun on ehtinyt hoitaa tarpeelliset arjen askareet ilman ressiä.

4.Kun ystävä soittaa tai sähköpostiin pärähtää mukava posti.

5. Silloin saa huokaista, kun byrokratian rattaat ovat toimineet ja on saanut asioita hoidetuksi.

6. Kun kuulee Taaviaisen suusta uuden sanan tai yhtäkkiä hän ällistyttää minut viittomalla jotakin todella hienoa.

7. Kun peilistä kurkkaa takaisin pyryharakan sijaan ihan kelvollinen otus.

8. Kun lapset syövät ruokansa hyvin.

9. Joskus isäntä soittaa töistä tullessaan, että tuoko tullessa kahvia tai käykö kaupassa.

10. Kun mies huomaa tekemäni askareen tai hoitamani asian ja kiittää siitä. Tämän pitäisi ehkä sittenkin olla listan ykkösenä. Kauniit sanat ja huomaavaisuus auttaa jaksamaan arjessa!

Ja Bonusvastauksena vielä perhetyön tädit. Täytyy sanoa, että heidän tuellaan, kun rohkaistuin soittamaan sitä apua ja nielemään tuon hiivatin ylpeyteni, on arki helpottunut. Suuresti.

Lähetetään tätä eteenpäin! Kutsutaan mukaan siis

Neitin ja Taikan Äiti nyt tietenkin ekana!

Hyviksien voittajien puolesta luonnollisesti Minna

47 palasen Anna-Kaisa
Yks päivänsäde eli Äiti aurinkoinen
Ja suoraan sanova Mauis

Kiitos haasteesta! Tämä piristi todella, sai mietittyä niitä positiivisa asioita arjessa. Välillä, kun oikein kiukuttaa ja väsyttää, tuppaa unohtumaan se tärkein; meillä on oikeasti kaikki hyvin. Siitä kiitollisena!

Vuosihuolto!

Tässä on taas tovi vierähtänyt kuulumisten kertomisesta, koska oon ollut ihan rätti. Vuorossa on ollut "soita tuhat ja kymmenen puhelua eri osoitteisiin ja kuuntele, miten mikään asia ei tunnu kuuluvan kenellekään" -osio.

Lähdetään siitä, että Taaviasen korvien ilmastointiputket on irti. Itseasiassa, toinen on ollut irti jo puolisen vuotta - toinen irtosi vähän sen jälestä. Viimelenssussa lääkäri sai ongittua toisen irronneen putken pois korvasta - nyt se toinen tunkee ulos. Näkyy ihan kun korvaan kurkkaa. Sitä nyt sitten on yritetty liotella, aluksi oftan akvakol tipoilla ja nyt sitten ihan ceridalilla. Tähän liittyen "erehdyin" olemaan yhteydessä korvaklinikalle.

Korviksella on pojan asioita hoideltu, koska kukaan normaali tohtori ei näe korviin. Korvat nääs on pikkuiset jonka lisäksi käytävä on mutkainen, vaikkuinen ja karvainen. Kenkkukorvapoika! Korviksella on sanottu, että nuo röörit on niin pienet ja case niin hankala että tänne vaan kun on ongelmia. Kunnes. Menin sitten soittamaan, että putket on poissa, tulehduksia ollut ja pelko liimakorvan uusimisesta sekä kuulonalenemasta. Vastaus oli, että ei tänne. Menette yksityiselle, se on edullista. Argumentoin tähän että down-sällit kun ei saa tuota vakuutusta niin ei ole ihan niin edullista mennä specialistille, koska keikka on aina sen 80-100 euroa erikoislääkärin vastaanotolla. "Ei se niin paljoa maksa, siitä saa kelakorvausta" vastasi korviksen täti. Juu. Tuo summa on sen korvauksen jälestä. Ja jos meidät on kirjattu jo teille, miksi emme saa tulla. Noh. Emme saa.

Siispä lähetettä hakemaan. Soittelin terkkariin pojan Vaippa-asioissa, kun neljä eri tohtoria/hoitajaa on vastannut että "meillä ei ole tapana, ei kuulu meille"- pomputetaan vammaisneuvolan ja perusterveydenhuollon väliä. Nyt sain selville vaippahoiturin yhteystiedot ja maanantaina mennään sitten valkkaamaan vaipat - kehitysvammaisuudesta johtuen kundi saa vaipat alk. 3v hoitotarvikejakelusta. Hieno juttu! Nyt toivotaan vaan ettei niitä tarvittaisi kovinkaan pitkään vaan, kesä toisi edistyksen asiaan - minkä pikkuveikan syntymä on taannuttanut.

No takaisin korviin. Hoitaja sanoi että laittaa lääkärille kyselyn miten lähetteen kanssa toimitaan. Ei toimita, oli vastaus tänään. Pitää varata erillinen aika ja se menee syyskuulle. Mutta tähän hätään saatiin maanantaiksi tsekkausaika lääkärille, jos hän nyt sais sitten ongittua sen karanneen putken pois korvakäytävästä kiusaamasta (poika rapsii korvaa koko ajan) sekä onnistuisi jollain ilveellä näkemään liimakorvatilanteen. Onnea ja menestystä toivotaan.

Samaan kasaan maanantaina on Taaviaisen 3v neuvola sekä Pullan 8kk neuvola & lääkäri. Että täyshuolto, alustan rassaus ja röörien puhdistus molemmille pojille! Mun pitäis myös pyörähtää labrassa, joten siinähän tuota aktiviteettiä riittääkin. Onneksi, oi onneksi mies on ottanut siihen vapaapäivän.

Nyt listasta puuttuukin enään vain hammaslääkärireissu Taaviaisen kanssa. Sitä en taida saada maanantain vuosihuoltoon enään sovitettua vaan aika taitaa tulla myöhemmälle.

Samas kasas olen täyttänyt taas raksi-ruutuun kuponkia vammaistyön sossulle, keskustelin Kelton ja puheterapeutin kanssa päiväkodin haasteista ja vinguin perhetyöntekijälle että ei tämä poika, mutta nämä byrokratiat. Välillä tuntuu että tosissaan tää erkkaelämä on ammattimaista puhelurumbaa kera paperisodan. Hyyh. Ei tulisi ikävä jos joku fiksumpi tapa hoitaa asioita tulisi kehiin.

Söör omatahto tallusti ekan kerran päiväkodista kotia 
ihan ilman ensimmäistäkään karkausyritystä tai vikinää! 

Oi ILOA! Piti varata vaan oikeasti paljon aikaa koko hommaan.

Onneksi illalla pojan Kummitustäti tuli ja pääsin parintunnin höpöhöpö lenkille hänen kanssaan kaksin. Oli ihanaa olla kävellään ja kälätetään moodissa, pieni vesisadekaan ei haitannut.

Huomista aurinkoiseksi kaavailtua päivää odotellaan hiekkalapiot tanassa, meinataan taas lojua mahdollisimman pitkään ulkona! Saa purettua pienistä ihmisistä eneregiaa! Ja ladattua itseensä, jotta jaksaa sitten maanantaina vetää kunnon vuosihuoltorundin!

Sikakova äitienpäiväjuttu!

Äitienpäivä tuli ja meni. Sanottakoon, että alku ei ollut kovin mehevä - rakkaalle aviomiehelle ei menen kolmannellakaan kerralla perille se että ois ihan hitsin kiva saada kortti tai joku pieni lahja moisena julhlapyhänä. Meni siis mökötykseksi. Höh. Kolmas äitienpäivä kiukkuista vaimoa katsellessa vois ehkä antaa jo osviittaa siitä, että samaa virhettä ei ihan kannata tehdä neljättä kertaa. Jos luet tämän armas; oikeasti - ens vuonna on paikattavaa.

Kuitenkin ilta toi tullessaan upeutta; meitä oli kuusi todella upeaa naista, hyvää ruokaa ja erinomainen elokuva! Moisella keräilyharvinaisuuserällä kävimme siis ensin syömässä ja sitten katsomassa Kovasikajutun.

Leffa oli oikeasti henkeäsalpaava. Ehkä tämä äitiarsenaali erottui joukossa siltä, että me rutistettiin kourissamme nessupaketteja. Silloin tällöin piti tirauttaa muutama vallaton kyynel. Ihan vain sen vuoksi, että tottakai ajatuksena oli kärjessä se, kuinka meidän lapsemme sitten joskus. Fiilis oli niin mielettömän positiivisella puolella elokuvan päälle, ettei tosikaan - se varmaan herättää oman postauksen ajallaan.

Leffan lopuksi sällit oli keikalla saksanmaalla. Eräällä klubilla soittaessa, kamera kuvasi yleisöä; seinän vierellä istui joraamassa nuori down-sälli, pipo päässä ja huppu korvilla, tuoppi kourassa ja hymyillen. Multa aukesi sekunnissa hanat; jostain maailmankaikkeuden säteistä tuli samantein sellainen olo, että tuollainen on meidän Taavianen sitten isona. Saas katsoa!

Ja kun pätkä oli ohi ja viimeiset lopputekstit rullasivat ohi - meidän arsenaali aiheutti yleistä iloista pahennusta taputtaen ja viheltäen. Että jos olit samassa näytöksessä, tunnustetaan. Me siellä! Ei vain voinut muuta! Kesken leffankin meinasi päästä keikkahuumassa vallattomia huudahduksia ja kiljahduksia, taputuksista puhumattakaan. Ei tuollaista pätkää joka on täynnä tunnetta, voi tasaisella persiillä katsoa. Pitää hytkyä ja hetkua, nauraa ja itkeä. Elää koko tunteiden kirjolla mukana!

Leffan jälesti juotiin vielä pitkän kaavan mukaan iltakahvit.
Ihania äitejä, kullanarvoisia ajatuksia, upeita ihmisiä. Kertakaikkisesti.

Jokainen äiti on mitalinsa ansainnut!

Äitienpäivänä jaetaan kunniamerkkejä Tasavalla presidentin toimesta, ritarikuntien ehdotusten perusteella. Pippalot järkkää MLL ja prenikoita menee jakoon yleensä sen 30-40 kpl.


Tälläiselle tavanäiteelle sitä suodaan sitäkin paremmat palkinnot - skidien itsensä duunaamat kortit. Mutta, koska joka-ainut äitee on pystinsä ansainnut, osallistuu Vinkeän Väki omaan seremoniaansa. Juuri sinä siellä, ruudun toisella puolella; Tämä on kunniakirja juuri Sinulle! 

 

Etukäteisesti siis, jokaiselle äiteelle erinomaista, ansaittua, mahtavaa ja upeaa äitienpäivää! Toivotaan, että kahvit tulee sänkyyn, että kakku on leivottu ja että pikkunappulat suukottaa teidät solmuun.  Ja te, kenellä pieni on vielä vatsanahan alla, odottamassa kotiinpääsyä toisaalla tai toiveissa; hyvää äitienpäivää myös teille jokaiselle.

Unohtamatta myös Lapsettomien Lauantaita.

Ja tsemppiä myös niille, kenelle äitienpäivä on tuskien taival. Ajatukset sinne rajan toiselle puolen tai taivaaseen - riippuen katsantokannasta.

Kollektiivinen tuska

Tänään jostain syystä pysähdyin lasteni äärelle. Uutisia lukiessa, kuullessa maailman kauheuksia, sitä pysähtyi. Pysähtyi halaamaan molempaa ja sanomaan, että äiti ei ikinä satuta, ei hylkää, ei jätä, ei lyö. Vaikka äiti välillä karjaisee, äiti ei oikeasti tarkoita pahaa.

Uutisissa on pyörinyt aivan kamala video vauvan pahoipitelystä. Se toki on vain jäävuoren hippu tämän pallon lasten oikeuksien loukkauksesta. Kotomaan kolkissa pesii pahuutta riittämiin, jota tälläinen pieni, riittämätön äiti ei voi vain ymmärtää.

On perhesurmia, hylkäämisiä, kapakkaan lähtöjä ja lasten jättämisiä, pakkasessa vaeltavia kolmevuotiaita, päihdehelvetin keskellä eläviä pikkuihmisiä, hyväksikäyttöjä, pahoinpitelyitä - kaikkea sitä mikä murentaa sydäntä ihan palasiksi. Vaikka sen tietää ettei terve ihminen, silti. Siinä kaikessa on se olo, että meille mahtuu, tänne punttiin roikkumaan vaan. Olen joskus sanonut etten voi senkään vuoksi tehdä lasten kanssa töitä, etten vain yksinkertaisesti voi olla ottamatta itselleni niitä kaikkia tuskia.

Tänään olen itkenyt kyyneliä monien nimettömien lasten puolesta. Rutistanut omiani ja sanonut, että vaikka kuinka olen riittämätön, kärsimätön ja välillä taidoiltaan välttävän ansaitseva äiti - teen parhaani suojellakseni näitä ihmistaimia, pikku-hukkapätkiä, tötteröisiä. Omat turhaumat ja ahdistumat eivät ole lasten syytä.

Ja että tuli mitä tuli, lunta tai tulta tupaan, niin viimeiseen asti minä noiden pienten edestä. Ja en koskaan pahasta. Sitä niin välillä vitsailee riiviöistä ja gremlineistä, väsymyksistä ja voimattomuudesta. Silti kaikessa riittämättömyydessään on kuitenkin sitä parasta, ehtaa äitiä. Ja ihan satavarmasti hyvä ja riittävä äiti omilleni. Vaan millä auttaa niitä muita?

Jos on kerran äidiksi syntynyt
-

Joka kerran on äidiksi syntynyt,
hän äiti on kaikkien lasten,
ja kaikkia maailman lapsia
hän on painanut rintaansa vasten,

ja maailman lasten itkua
hän on korvissaan alkanut kuulla,
sillä maailman lapset puhuvat
hänen omien lastensa suulla.

– Anne-Mari Kaskinen -

Solidaarisuuden perikuva

Meidän 3v on kyllä varsinainen rauhanlähettiläs - noinniinkuin uhmakohtausten ulkopuolella. Pikkumiehen mukaan joka-ainut ihminen on vilkutuksen arvoinen (kun sille päälle sattuu) ja ketään eikä mitään saa vahingoittaa.

Hyvänä esimerkkinä kukkaset. Kukkasia ei saa poimia, ei missään nimessä. Niitä silitellään, ihastellaan ja tökitään, mutta ei poimita - ei missään vaiheessa. Ne esitellään äitille innokkaasti kiljasten "kahtoo" - ja sitten pitää ihastella. Ihastellaan väriä ja rakennetta, voidaan todeta vielä että "aijjaai". Floristin vikaa?

Kerran taaviainen onnistui nyppäsemään kukkasesta nupun irti. Vahingossa. Tästä seurasi itkun tihertämistä, koska vaikka kuinka huolellisesti pieni mies yritti laittaa kukkaa takaisin varteensa kiinni, se ei onnistunut. Kukka oli rikki. Voi pientä!

Samoin kaikki madot, hämähäkit ja muurahaiset saa olla vallan rauhassa tältä pieneltä tutkijalta. Niitä ihastellaan, madot nostetaan nurmikolle ja muurahaisia katsellaan todella tarkkaan.

Toissakesesänä taisin kertoa siitä, kun taaviainen tarjosi laitapuolenmiehelle mehua. Ajatteli, että taitaa olla janoissaan, tahdotko hörpyt pillimehusta. Ei tahtonut, mutta jutteli nätisti minimiehelle.

Tää sälli ei syrji. Toivottavasti myöskään tätä sälliä ei syrjitä; sen verta hyväntahtoinen vesseli on kyseessä.

Hesarin pääkirjoitus; Kotipalvelu takaisin lapsiperheille!

Tämän aamun iloinen yllätys oli Helsingin sanomien pääkirjoitus, jossa vaadittiin kotipalveluita takaisin lapsiperheille. Kannattaa lukaista, löytyypi täältä Kotipalvelu takaisin lapsiperheille


Meillähän tästä on kahdesti kokemusta. Esikon ajalta, jolloin pienen keskosen kanssa arjessa selviäminen hatarin tukiverkoin oli aikamoista tasapainottelua, varsinkin kun se yhdistettiin minun rintasyöpäepäilyyn ja tutkimuksiin. Toistamiseen nyt Pullan aikana, kun tuo minihuuhkaja on kokenut yöt valvomisen arvoisiksi - nukkumisen sijaan ja äiteen pää ei ooikein pysy mukana, kun ei tälläisesta tavallisesta lapsiarjesta ole kokemusta.

Ennaltaehkäisevät tukipalvelut ovat monessa kunnassa pelkän "eioon" arvoisia. Apua saa, kun tekee itsestään lastensuojeluun ilmoituksen, koska silloin on lain mukaan tehtävä "jotakin" - tätä "jotakin" voi kyllä joutua odottamaan kuukausitolkulla.

Hesarin artikkelin kommenteissa on kovia arvoja heijastavia kommentteja, joissa kerrotaan kuinka palvelu ruokkii uusavuttomuutta ja ajattelua siitä että joku muu hoitaa kaikki mahdolliset hommat. Ei se ihan niinkään mene. Helppo on yleistää sieltä puolen, missä ruoho on aina vihreämpää - jos ei muuten niin värjäämällä. Ai mitkä kulissit? Kyllähän se maailma kauniilta näyttää kun kovin lavastaa.

Lapsiperheiden kotipalvelun puolelta, ennaltaehkäisevänä lastensuojelutyönä toteutettu tuki on elintärkeää. Sananmukaisesti. Tässä välissä on pakko mainita ne perhesurmat, mitkä mediassa ovat pyörineet. Verkostot on monille tänäpäivänä muotoutuneet hatariksi kuin vanha katiska - johtuen toisissa perheissä myös siitä että isovanhemmat  (ne keneltä löytyypi) ovat yhä edelleen omalla työurallaan. Eläkeiän nostotkin varmasti heijastelevat näihinkin asioihin?

Ennenmuinoin koko kylä kasvatti. Saman katon alla saattoi asua useampia sukupolvia, naapureihin tukeuduttiin ja isommat hoitelivat pienempiä; lapsikatraat oli usein suurempia kuin tänäpäivänä. Mummoni kertoi, ettei muista äitinsä juuri leikkineen heidän kanssaan - sisarukset olivat keskenään ja isompien duuni oli pitää pienemmistä huolta. Nyt äitiyden äärellä tuetaan myyttiä siitä hyvästä äidistä, joka hoitaa ihan itse kaikki lapset kotona, leikkii, aktivoi, luo, harrastaa, pyykkää, muistaa kehitysteoriat, kestovaippailee, kiintymyssuhdeteorioi, kokkaa jokaisen sapuskan itse, hoitaa kodin, virkistyy ja treena raskauskilot kahdessa kuukaudessa pois. Koska, äidithän on yli-ihmisiä joilla kaikki tarpeet tulevat vain lapsien kautta? Eivät ole.

Väitän, että yksinäisyys äitipiireissä on omaan tapansa lisääntynyt, vaikka sosiaalisen median avulla kontakteja kanssaäiteihin luodaan enemmän kuin koskaan aiemmin. Lähipiirin sukulaisia on vähemmän olemassa  ja käytettävissäkin, koska yksilöllisyys on nostettu arvoon arvaamattomaan. "Itsehän olet kakarasi tehnyt" - kyllä. Mutta tarkoittaako se sitä, että itsehän tässä on romahdettava, itsehän tässä oma kuoppansa kaivettava? Minä korkeakoulutettu keskiluokkainen äiti, jolla kaikki on hyvin. Silti, minullakin omat voimavarat loppuu joskus. Se että kuulun johonkin tilastolliseen keskikastiin perinteisestä heteronormatiivisesta ydinperheestä, ei todista tai takaa yhtään mitään.

"Työikäisillä syyt selviytymättömyyteen on muualla ja osa on tilanteessaan ihan omasta syystään.... "
moinen kommentti löytyi artikkelin kommenttilootasta. Ja tuo lause sapettaa. Miksi ääripääasettelu on hyväksyttävää - joko olet se supermutsi joka hoitaa kaiken ypöyksin, tai se laiskamato sohvan äärellä joka ei vain viitsi. Missä olemme me välimuodon äiteet jota kuitenkin valtaosa?  Eikä kukaan masennu synnytyksen jälkeen omasta syystään, väsy yövalvomisiin omasta syystään tai sairastu rintatulehduksiin, flunssiin, syöpiin tai katkaise koipiaan "omasta syystään". Elämä ei aina anna vastoinkäymisiä tarkastellen sitä, että mahtaako ne nyt tulla juuri sellaiseen väliin että ne voi ihan itse hoitaa.

En usko että (lähes) kukaan haluaa kotipalvelua tekemään kaiken puolestaan. Uskon, että ihmiset tarvitsevat tukea, hengähdystä, hetken helpotuksen. Sen, että se ihana täti vie muksut pariksi tunniksi puistoon, jotta valvonut äiti saa nukkua ja jaksaa taas useamman yön. Tai saa siivottua, pyykättyä, tehtyä vaikka ristipistoja pienen hetken ajan itselleen. Äitiyteen liittyy myös se ylpeys siitä, että hoitaa itse. Että nämä ovat minun lapsiani, minun kotini; näitä minä hoidan ja rakastan. Ei kukaan sysää lapsiaan ja kotia toisen hoidettavaksi vain "huvikseen" - tuolloin on kyse jostain muusta, suuremmasta; ja silloin sitä apua tarvitaankin. Tukemaan sitä äitiyttä, sitä perhettä ja jaksamista.

Mummoni joskus sanoi, että se pääoma minkä itseensä sijoittaa, kasvaa parasta korkoa. Emme me äidit vaadi maksuttomia hotellipaleluita tuotavaksi kotiin, vaan kohtuuhintaista tukea arjen helpottamiseksi. Sillä voitaisiin oikeasti pelastaa monelta burnoutilta ja kriisitilanteelta. Kun joku hetken aikaa tukee matkassa ja auttaa. Aidosti.

Kovien arvojen aika alkaa olla jo loppuunkulutettua. Nyt on aika tukea perheitä, olkoot ne minkämuotoisia tai näköisiä vaan. Verovarojen sijoittaminen kuntalaisten ja kansalaisten hyvinvointiin tuottaa tulevaisuudessa - se vaan näkyy liian hitaasti laskelmissa.

Erottava ahdistus?

Ai hyvänen aika. Tää meno tässä perheessä menee vaan villimmäksi.

Viisaammat tietävät kertoa että tässä 7kk iässä on lapsella kausi, joka kulkee nimellä "eroahdistus" - vauva kuulemma viimein hiffaa olevansa äidistä erillinen olento ja näinollen ahdistuu. Sepä vallan mainiota. Tuntuu ihan siltä kuin olisin planeetan paskin, epäempaattisin, typerin, huonoin, rumin, haisevin ja väsynein äiti.

Koska.

Meillä se ilmenee niin, että kun Pulla näkee vilauksenkin minusta, alkaa infernaalinen kitinävinkuna joka ei rauhoitu millään muulla kuin sillä, että poistun uudestaan näkyvistä. Tähän tarjoillaan kaupan päälle tissi-pullo-ruokalakkoa kun se kuudes hammas tunkee sieltä ikenestä ulos, niin voin kertoa että oma fiilis äitiydestä on tällä hetkellä juuri sitä ihteään. Kuumana, höyryävänä ja pahanhajuisena.

Okei, itke kun näet minut - mutta rauhoitu hyvänen aika kun pääset syliin! Ei. Ei rauhoitu. Ei nukahda syliin, ei suostu siihen että minä nukuttaisin sänkyyn, ei ei ei. Ihanaa, kun on torppa täynnä eri-ikäisiä EI - ihmisiä.

Ei- ihmiset kaiken päälle vetivät koko viimeyön jotain hiivatin konserttoa, molleista tai duureista ei hajuakaan. Forte fortissimo oli ainkin äänenvoimakkuus ja äidillä taasen Vitutus Vitissimo pötki esiin jo ensimmäisen soolon kajahtaessa äänimaisemaan puoliltaöin.

Tänään sitten näillä iloisen pussimaisilla (silmäpussieläin Mutsimus Raatous...) silmillä totesin, että jos mulla ei pysy kahvikuppi kädessä ja olo on hutera kuin kolmen promillen tuubassa, joudun skippaamaan sovitun menon. Sen lisäksi jäimme arpomaan, että toimitetaanko tämä dynaaminen duo terveyskeskuspäivystykseen korvatsekattavaksi; huutako nämä räkäroopet kipujaan. Noh, ei täällä kukaan samanmoista konserttoa ole vetänyt päiväsaikaan, ääniala on ollut vain tasaisentappavaa vonkunaa. Ja uhmaikäisen "mä huudan räkäposkella itkien koska en saa hakata veikkaa sateenvarjolla/ tunkea haarukkaa pistorasiaan/ repiä äidiltä korvia päästä/ juosta kakkat pöksyssä koko päivää".

Tätä kirjoittelen istuen jakkaralla kylppärissä, vahtiessa tuota isompaa solistia kylvyssä. Enemmän tuolla ammeessa on muovisia kylpyelukoita (hai, vasarahai, valaskala, rausku, kilpikonna, kolme kylpyankkaa, elefantin muotoinen kastelukannu, sammakko ja krokotiili) Nyt tuo lapsi halua että viritän sen sukellusveneen kerta toisensa jälkeen. Mies paukkas ovelle ja kysäisi että haluunksmä jotain.

"Joo. Privaattiloman Milanoon"

Etappeja

Eilen pojat istui rintarinnan olkkarin lattialla mutustamassa karjalanpiirakkaa. Pulla sai maistaa ekan kerran elämässään moista herkkua ja hyvin maittoi. Ei taida tuon pojan suu olla tuohesta tehty.

Lisäetappina on tämä päivä. 5.5.
Tänään oman äitini kuolemasta tulee 9 pitkää vuotta. Eilen tajusin mummoni kanssa puhuessa, että niin se aika on lentänyt. Tänä samaisena vuonna meillä tulee miehen kanssa 10 vuotta yhdessä, 5 vuotta naimisissa. Mitä kaikkea onkaan näihin vuosiin mahtunut. Muistan yhä ensimmäisen äitienpäivän ilman omaa äitiäni. Olin silloin meilahden sairaalassa hommissa ja joka päivä kuljin syöpäsairaalan ohitse. Iltapäivisin odotin bussia syöpäsairaalan varjossa. Kahvitauolla kollegat kyselivät että mitä meinaatte äitienpäivänä. Minua kummasteltiin kun olikin yhtäkkiä hiljaa - "käyn haudalla" oli lopulta vastaus. Ja pöydän ääressä hiljeni.

Muistan aina tämän kuvan itsestäni. Äitini piti sitä pitkään kehyksissä seinällä kun olin pikkainen. Jostain syystä äitini huumorintaju oli hyvinä aikoina kertakaikkisen pistämättömän hullutteleva. Toinen ja liian pitkä sekä henkilökohtainen tarina onkin niistä huonoista ajoista - se jääkööt. Aina ei asiat olleet hyvin. Mutta usein myös oli. Näiden vuosien varrella, iloissa ja suruissa on ollut huomattavaa se, että minulla ei ole äitiä johon tukeutua tai jolta kysyä apua. Rintasyöpä riisti matkassaan tärkeän henkilön. Enään ei satu niin paljoa - mutta ikävä on ja se herää aina välillä. Huumorilla on tullut todettua että ainakaan miehellä ei ole rasittavaa anoppia - mutta seuraavassa hetkessä tippa silmäkulmassa on todettava, ettei meidän lapsilla ole mummia.

Pelkäsin aikoinani isosti, että kuinka pärjään omissa häissäni tai lasten syntymän äärellä. Että miten kastejuhlassa voin olla jos minulla ei ole äitiäni. Ei ole ollut ja silti on pärjätty - mutta paremmin olisi mennyt kun olisi ollut se äiti. 

Olen monesti toivonyt, että olisin saanut "varaäidin" - tai "virkaa tekevän äiteen" itselleni. Mutta vaikka ihania ihmisiä on niihin rooleihin ollutkin tarjolla, olen toistuvasti kompastunut omaan ylpeyteeni ja pakkoon selvitä itse. Josko vuodet koulisivat armollisemmin ja oppisin pyytämään sitä neuvoa ja apua tarpeen äärellä. Omapäisyys on sekä hyve että taakka.

Juokse sinä humma...

Siin se nyt on. Monen kuukauden jaagaamisen, arpomisen, pohtimisen, miettimiesen, vertailun ja pihistelyn tulos. Äitillä on oma kauppa-kirjasto-hurvittelumobiili!!! Vastoin uskoa, tämä ei käy kauralla niikuin yleensä - vaan kofeeinilla ja suklaalevyillä. Jos nyt tulis sitten liikuteltua tuota ahteria enempi polkemalla tätä hummaa etiäpäin! Ajoin jo muutaman kilometrin matkan pyörkaupasta kotia ja ahteri sekä reidet on hyytelöä. Tämän kokovartalotytinän alla on siis jossain jotkut, mitä lihaksiksi kutsutaan?

JIPPII!!!

ps. se on vihreä! Tietenkin!

Ihan pihalla!

Miten upeat säät (ja tää tulee minun suustani, outoa..)

Lauantaista alkaen meidän poppoo on leiriytynyt ulos. Aina, kun on ollut mahdollista, ollaan oltu ulkona. Hiekkalaatikon jokainen hiekanmuru on käänneetty ylösalaisin ja päiväunet on näinollen maistunut jokaiselle skidi-a-tyyrille.

Vapun suurin kriisi taisi olla Taaviaisella lauantaina. Pienen miehen piti valita itselleen vappupallo. Monta monituista palloa katseltiin ja tarkasteltiin, osoiteltiin ja vaadittiin tarkempaan syyniin. Taaviainen ilmoitti haluavansa "muumidinosauruksen" - koska sekä muumipallo, että dinosauruspallo viehätti. Loppupeleissä tiukan tuijotuskilpailun ja neuvottelun tuloksena kotiin saapui t-Rex.

Eilen illalla avattiin grillikausi naapurin perheen kanssa ja tänään kolmen tunnin ulkoilun jälestä vedittiin unta kuuppaan koko kööri. Paitsi perheen isä, joka paistoi munkkeja.

Muuten pää lyö aika tyhjää - tän siitä saa kun on useampi päivä koko köörin kesken.
tööt.

ps. Pullan sänkyä siirrelty vapaiden aikana kolmesti, etsitään oikeaa "feng-ei-kuulu-pyöriminen-pullan-korviin-shuita" - toistaiseksi ei ole löytynyt. Onneksi kuitenkin, ollaan päästy parilla yösyötöllä. Hinkkimonni.