Hesarin pääkirjoitus; Kotipalvelu takaisin lapsiperheille!

Tämän aamun iloinen yllätys oli Helsingin sanomien pääkirjoitus, jossa vaadittiin kotipalveluita takaisin lapsiperheille. Kannattaa lukaista, löytyypi täältä Kotipalvelu takaisin lapsiperheille


Meillähän tästä on kahdesti kokemusta. Esikon ajalta, jolloin pienen keskosen kanssa arjessa selviäminen hatarin tukiverkoin oli aikamoista tasapainottelua, varsinkin kun se yhdistettiin minun rintasyöpäepäilyyn ja tutkimuksiin. Toistamiseen nyt Pullan aikana, kun tuo minihuuhkaja on kokenut yöt valvomisen arvoisiksi - nukkumisen sijaan ja äiteen pää ei ooikein pysy mukana, kun ei tälläisesta tavallisesta lapsiarjesta ole kokemusta.

Ennaltaehkäisevät tukipalvelut ovat monessa kunnassa pelkän "eioon" arvoisia. Apua saa, kun tekee itsestään lastensuojeluun ilmoituksen, koska silloin on lain mukaan tehtävä "jotakin" - tätä "jotakin" voi kyllä joutua odottamaan kuukausitolkulla.

Hesarin artikkelin kommenteissa on kovia arvoja heijastavia kommentteja, joissa kerrotaan kuinka palvelu ruokkii uusavuttomuutta ja ajattelua siitä että joku muu hoitaa kaikki mahdolliset hommat. Ei se ihan niinkään mene. Helppo on yleistää sieltä puolen, missä ruoho on aina vihreämpää - jos ei muuten niin värjäämällä. Ai mitkä kulissit? Kyllähän se maailma kauniilta näyttää kun kovin lavastaa.

Lapsiperheiden kotipalvelun puolelta, ennaltaehkäisevänä lastensuojelutyönä toteutettu tuki on elintärkeää. Sananmukaisesti. Tässä välissä on pakko mainita ne perhesurmat, mitkä mediassa ovat pyörineet. Verkostot on monille tänäpäivänä muotoutuneet hatariksi kuin vanha katiska - johtuen toisissa perheissä myös siitä että isovanhemmat  (ne keneltä löytyypi) ovat yhä edelleen omalla työurallaan. Eläkeiän nostotkin varmasti heijastelevat näihinkin asioihin?

Ennenmuinoin koko kylä kasvatti. Saman katon alla saattoi asua useampia sukupolvia, naapureihin tukeuduttiin ja isommat hoitelivat pienempiä; lapsikatraat oli usein suurempia kuin tänäpäivänä. Mummoni kertoi, ettei muista äitinsä juuri leikkineen heidän kanssaan - sisarukset olivat keskenään ja isompien duuni oli pitää pienemmistä huolta. Nyt äitiyden äärellä tuetaan myyttiä siitä hyvästä äidistä, joka hoitaa ihan itse kaikki lapset kotona, leikkii, aktivoi, luo, harrastaa, pyykkää, muistaa kehitysteoriat, kestovaippailee, kiintymyssuhdeteorioi, kokkaa jokaisen sapuskan itse, hoitaa kodin, virkistyy ja treena raskauskilot kahdessa kuukaudessa pois. Koska, äidithän on yli-ihmisiä joilla kaikki tarpeet tulevat vain lapsien kautta? Eivät ole.

Väitän, että yksinäisyys äitipiireissä on omaan tapansa lisääntynyt, vaikka sosiaalisen median avulla kontakteja kanssaäiteihin luodaan enemmän kuin koskaan aiemmin. Lähipiirin sukulaisia on vähemmän olemassa  ja käytettävissäkin, koska yksilöllisyys on nostettu arvoon arvaamattomaan. "Itsehän olet kakarasi tehnyt" - kyllä. Mutta tarkoittaako se sitä, että itsehän tässä on romahdettava, itsehän tässä oma kuoppansa kaivettava? Minä korkeakoulutettu keskiluokkainen äiti, jolla kaikki on hyvin. Silti, minullakin omat voimavarat loppuu joskus. Se että kuulun johonkin tilastolliseen keskikastiin perinteisestä heteronormatiivisesta ydinperheestä, ei todista tai takaa yhtään mitään.

"Työikäisillä syyt selviytymättömyyteen on muualla ja osa on tilanteessaan ihan omasta syystään.... "
moinen kommentti löytyi artikkelin kommenttilootasta. Ja tuo lause sapettaa. Miksi ääripääasettelu on hyväksyttävää - joko olet se supermutsi joka hoitaa kaiken ypöyksin, tai se laiskamato sohvan äärellä joka ei vain viitsi. Missä olemme me välimuodon äiteet jota kuitenkin valtaosa?  Eikä kukaan masennu synnytyksen jälkeen omasta syystään, väsy yövalvomisiin omasta syystään tai sairastu rintatulehduksiin, flunssiin, syöpiin tai katkaise koipiaan "omasta syystään". Elämä ei aina anna vastoinkäymisiä tarkastellen sitä, että mahtaako ne nyt tulla juuri sellaiseen väliin että ne voi ihan itse hoitaa.

En usko että (lähes) kukaan haluaa kotipalvelua tekemään kaiken puolestaan. Uskon, että ihmiset tarvitsevat tukea, hengähdystä, hetken helpotuksen. Sen, että se ihana täti vie muksut pariksi tunniksi puistoon, jotta valvonut äiti saa nukkua ja jaksaa taas useamman yön. Tai saa siivottua, pyykättyä, tehtyä vaikka ristipistoja pienen hetken ajan itselleen. Äitiyteen liittyy myös se ylpeys siitä, että hoitaa itse. Että nämä ovat minun lapsiani, minun kotini; näitä minä hoidan ja rakastan. Ei kukaan sysää lapsiaan ja kotia toisen hoidettavaksi vain "huvikseen" - tuolloin on kyse jostain muusta, suuremmasta; ja silloin sitä apua tarvitaankin. Tukemaan sitä äitiyttä, sitä perhettä ja jaksamista.

Mummoni joskus sanoi, että se pääoma minkä itseensä sijoittaa, kasvaa parasta korkoa. Emme me äidit vaadi maksuttomia hotellipaleluita tuotavaksi kotiin, vaan kohtuuhintaista tukea arjen helpottamiseksi. Sillä voitaisiin oikeasti pelastaa monelta burnoutilta ja kriisitilanteelta. Kun joku hetken aikaa tukee matkassa ja auttaa. Aidosti.

Kovien arvojen aika alkaa olla jo loppuunkulutettua. Nyt on aika tukea perheitä, olkoot ne minkämuotoisia tai näköisiä vaan. Verovarojen sijoittaminen kuntalaisten ja kansalaisten hyvinvointiin tuottaa tulevaisuudessa - se vaan näkyy liian hitaasti laskelmissa.