maanantaina, toukokuuta 07, 2012

Hesarin pääkirjoitus; Kotipalvelu takaisin lapsiperheille!

Tämän aamun iloinen yllätys oli Helsingin sanomien pääkirjoitus, jossa vaadittiin kotipalveluita takaisin lapsiperheille. Kannattaa lukaista, löytyypi täältä Kotipalvelu takaisin lapsiperheille


Meillähän tästä on kahdesti kokemusta. Esikon ajalta, jolloin pienen keskosen kanssa arjessa selviäminen hatarin tukiverkoin oli aikamoista tasapainottelua, varsinkin kun se yhdistettiin minun rintasyöpäepäilyyn ja tutkimuksiin. Toistamiseen nyt Pullan aikana, kun tuo minihuuhkaja on kokenut yöt valvomisen arvoisiksi - nukkumisen sijaan ja äiteen pää ei ooikein pysy mukana, kun ei tälläisesta tavallisesta lapsiarjesta ole kokemusta.

Ennaltaehkäisevät tukipalvelut ovat monessa kunnassa pelkän "eioon" arvoisia. Apua saa, kun tekee itsestään lastensuojeluun ilmoituksen, koska silloin on lain mukaan tehtävä "jotakin" - tätä "jotakin" voi kyllä joutua odottamaan kuukausitolkulla.

Hesarin artikkelin kommenteissa on kovia arvoja heijastavia kommentteja, joissa kerrotaan kuinka palvelu ruokkii uusavuttomuutta ja ajattelua siitä että joku muu hoitaa kaikki mahdolliset hommat. Ei se ihan niinkään mene. Helppo on yleistää sieltä puolen, missä ruoho on aina vihreämpää - jos ei muuten niin värjäämällä. Ai mitkä kulissit? Kyllähän se maailma kauniilta näyttää kun kovin lavastaa.

Lapsiperheiden kotipalvelun puolelta, ennaltaehkäisevänä lastensuojelutyönä toteutettu tuki on elintärkeää. Sananmukaisesti. Tässä välissä on pakko mainita ne perhesurmat, mitkä mediassa ovat pyörineet. Verkostot on monille tänäpäivänä muotoutuneet hatariksi kuin vanha katiska - johtuen toisissa perheissä myös siitä että isovanhemmat  (ne keneltä löytyypi) ovat yhä edelleen omalla työurallaan. Eläkeiän nostotkin varmasti heijastelevat näihinkin asioihin?

Ennenmuinoin koko kylä kasvatti. Saman katon alla saattoi asua useampia sukupolvia, naapureihin tukeuduttiin ja isommat hoitelivat pienempiä; lapsikatraat oli usein suurempia kuin tänäpäivänä. Mummoni kertoi, ettei muista äitinsä juuri leikkineen heidän kanssaan - sisarukset olivat keskenään ja isompien duuni oli pitää pienemmistä huolta. Nyt äitiyden äärellä tuetaan myyttiä siitä hyvästä äidistä, joka hoitaa ihan itse kaikki lapset kotona, leikkii, aktivoi, luo, harrastaa, pyykkää, muistaa kehitysteoriat, kestovaippailee, kiintymyssuhdeteorioi, kokkaa jokaisen sapuskan itse, hoitaa kodin, virkistyy ja treena raskauskilot kahdessa kuukaudessa pois. Koska, äidithän on yli-ihmisiä joilla kaikki tarpeet tulevat vain lapsien kautta? Eivät ole.

Väitän, että yksinäisyys äitipiireissä on omaan tapansa lisääntynyt, vaikka sosiaalisen median avulla kontakteja kanssaäiteihin luodaan enemmän kuin koskaan aiemmin. Lähipiirin sukulaisia on vähemmän olemassa  ja käytettävissäkin, koska yksilöllisyys on nostettu arvoon arvaamattomaan. "Itsehän olet kakarasi tehnyt" - kyllä. Mutta tarkoittaako se sitä, että itsehän tässä on romahdettava, itsehän tässä oma kuoppansa kaivettava? Minä korkeakoulutettu keskiluokkainen äiti, jolla kaikki on hyvin. Silti, minullakin omat voimavarat loppuu joskus. Se että kuulun johonkin tilastolliseen keskikastiin perinteisestä heteronormatiivisesta ydinperheestä, ei todista tai takaa yhtään mitään.

"Työikäisillä syyt selviytymättömyyteen on muualla ja osa on tilanteessaan ihan omasta syystään.... "
moinen kommentti löytyi artikkelin kommenttilootasta. Ja tuo lause sapettaa. Miksi ääripääasettelu on hyväksyttävää - joko olet se supermutsi joka hoitaa kaiken ypöyksin, tai se laiskamato sohvan äärellä joka ei vain viitsi. Missä olemme me välimuodon äiteet jota kuitenkin valtaosa?  Eikä kukaan masennu synnytyksen jälkeen omasta syystään, väsy yövalvomisiin omasta syystään tai sairastu rintatulehduksiin, flunssiin, syöpiin tai katkaise koipiaan "omasta syystään". Elämä ei aina anna vastoinkäymisiä tarkastellen sitä, että mahtaako ne nyt tulla juuri sellaiseen väliin että ne voi ihan itse hoitaa.

En usko että (lähes) kukaan haluaa kotipalvelua tekemään kaiken puolestaan. Uskon, että ihmiset tarvitsevat tukea, hengähdystä, hetken helpotuksen. Sen, että se ihana täti vie muksut pariksi tunniksi puistoon, jotta valvonut äiti saa nukkua ja jaksaa taas useamman yön. Tai saa siivottua, pyykättyä, tehtyä vaikka ristipistoja pienen hetken ajan itselleen. Äitiyteen liittyy myös se ylpeys siitä, että hoitaa itse. Että nämä ovat minun lapsiani, minun kotini; näitä minä hoidan ja rakastan. Ei kukaan sysää lapsiaan ja kotia toisen hoidettavaksi vain "huvikseen" - tuolloin on kyse jostain muusta, suuremmasta; ja silloin sitä apua tarvitaankin. Tukemaan sitä äitiyttä, sitä perhettä ja jaksamista.

Mummoni joskus sanoi, että se pääoma minkä itseensä sijoittaa, kasvaa parasta korkoa. Emme me äidit vaadi maksuttomia hotellipaleluita tuotavaksi kotiin, vaan kohtuuhintaista tukea arjen helpottamiseksi. Sillä voitaisiin oikeasti pelastaa monelta burnoutilta ja kriisitilanteelta. Kun joku hetken aikaa tukee matkassa ja auttaa. Aidosti.

Kovien arvojen aika alkaa olla jo loppuunkulutettua. Nyt on aika tukea perheitä, olkoot ne minkämuotoisia tai näköisiä vaan. Verovarojen sijoittaminen kuntalaisten ja kansalaisten hyvinvointiin tuottaa tulevaisuudessa - se vaan näkyy liian hitaasti laskelmissa.

13 kommenttia:

  1. Jestas! Kävin lukemassa niitä kommentteja. Olipa aika kovia tosiaan.

    Ilman kotiapua me varmaan oltais nyt jo siellä lastensuojelun puolella. Ulkopäin katsottuna me varmaan kuitenkin ollaan noita kommenteissa mainittuja laiskoja, jotka ei vaan viitsi hoitaa omia tehtäviään. Hyvin koulutettuja ja hyvätuloisia kun ollaan. Ja kaikenkukkuraksi meillä on nimeomaan sellainen hyvä tukiverkosto. Se verkosto vaan sattuu olemaan pitkälti työikäistä ja lapsellisia itsekin.

    Ennen aikaan kun ei tarvittu yhteiskunnan apua lasten hoitamiseen, oli yleisesti hyväksyttyä passittaa lapset ulos leikkimään ilman valvontaa. Ihan sama asuttiinko maalla vai kaupungissa.
    Tuli tosta "kyllä ennen hoidettiin omat ja muittenkin lapset ilman yhteiskunnan tukea" -asenteesta Hyvät ja huonot uutiset ohjelmassa kuultu Tuomas Kyrön kommentti. En muista sanatarkkaan, mutta pointti oli, että Kyrö kannattaa nykyistä suuntausta, että lapset pyritään pitämään hengissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä - paras kommentti kaikessa on tuo Kyrön heitto, näin sen muuten itsekin :D

      Ystäväni kommentoi tähän, että miten ihmeessä ihminen voi joutua pyytämään anteeksi väsymystään ja oikeuttaan väsyä? Miksi ihmeessä??!!

      Poista
  2. Mä nostin samaa asiaa esille viime kesänä Aamulehdessä kirjottamalla tilanteestani, kun vauva ja syöpä tuli samaan aikaan ja kunnan puolelta avun saanti oli työn takana. Sytostaatit ja yösyötöt sopii huonosti yhteen. Apua pitäisi olla helpommin saatavilla, jotta silloin kun tulee suuri avuntarve, on joku taho mistä apua antaa. Ilman syöpää tai muuta vakavaa sairautta voi myös uupua pienten lasten kanssa eikä se ole mitään uusavuttomuutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sytot ja yösyöt ei miksaa sitten pätkän vertaa :( tuo tilanne on kamala, kun perhe on todellisesti aivan liemessä ja avuntarpeessa, sitten kunta myy eioota. Niin väärin!

      Ilman moisia lisärasitteita, ihan tuikitavallisessa perheessäkin voi väsyä - ja se on sallittua ja luvallista. Tälläinen kulttuuri missä mollataan avunhakijoita avuttomiksi lisää vain sitä piiloahdistusta, joka sitten purkautuu ihmisten käsittämättöminä tekoina. Avoimuutta ja rohkeutta aiheeseen!

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus Piuku! En taida mennä kommenttilootaa lukemaan ja itseäni ahdistamaan. En mie tiijä millaista ennen on ollut, mutta eihän meistä kukaan ennen niiden muksujen syntymää tiedä millaista on olla vanhempi ja mitä kaikkea silloin elämässä tapahtuukaan.

    Ihanneyhteiskunta toimis niin, että kaikilla olisi tukiverkot ja että "koko kylä kasvattais", eikä mitään yhteiskunnan palveluja tarvittas. Nurisevatko nämä samat tyypit silloinkin, jos heiltä tulee kysymään "naapurinapuna" lastenhoitoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei kannatakaan lukea. Mä oon joku ihmeen masokisti tässä asiassa, aina pitää lukea ne karmeimmat. mutta oli siellä todellinen helmikin;


      "Yksinkertaista ja tavanomaista, mutta hankaluutensa on siinäkin kun vähäosaisilta ja hädänalaisilta otetaan. Kumpi on lopulta parempi vaihtoehto: kevyempää sivustatukea silloin kun perheellä on ohimeneviä ongelmia vai kovat ja kalliit toimet sitten kun ongelmat ovat muuttuneet Isoiksi? Miksi pieni ongelma olisi se huonompi vaihtoehto?"

      Poista
    2. Nimenomaan sepä siinä onkin, että parempi auttaa ajoissa...se tulee takuulla halvemmaksikin, mutta on myös inhimillisempi vaihtoehto.

      Poista
  4. Juurikin näin. Hyvä kirjoitus. Tuonne toiseen kommenttilootaan en jaksa edes kurkkia. Voin vain kuvitella minkälaista scheissea sieltä tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu. kovia arvoja ja Taas on lapsiperheet ruikuttamassa mummoilta paleveluita pois.

      Ollaan me sitten kauheita, me lapsiperheet...

      Poista
  5. En edes uskalla lukea noita Hesarin kommentteja. "Ennen vanhaan" kaikki oli toisin: oli kotipalvelua ja yhteisöllisyyttä. Oli jopa ihan tavallista, että kotona asui kotiapulainen. Ruokapalkka ja katto pään päälle, ehkä vähän taskurahaa kotiapulaiselle. Näin oli esim. mieheni lapsuuden perheessä ensimmäisten lasten ollessa pieniä 50-60-luvuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan!
      Vaikak usein verrataan siihen että kyllä enennen hoidettiin itse niin ei se ihan niin mennytkään. Kaikki ei menekään aina niinkuin suomifilmeissä....

      Poista
    2. Ikään kuin ennen vanhaan ei olisi ollut kaltoinkohdeltuja lapsia....

      Poista
  6. Määkipä kerron...
    Aikoinaan isommat olivat vaipoissa, esikoinen 2,5 v ja nuorempi alle 1,5. Odotin silloin tupliani. Marraskuun viimeinen päivä napsahdin tuplamahani kanssa nurin ja käsi murtui. Pääsin ison mahani kanssa kipsiin, ranteesta olkapäähän ja vielä oikeakätisen oikeakäsi. Soitin suoraan päivystyksestä kipasausta odotellessa kotihoitoon, "tarvisin hiukka apua lasten kanssa, kun ukkokultakin yrittäjänä teki seitsemänpäiväistä viikkoa ja liikaa töitä". Luulin, että homma hoituu puhelinsoitolla, sillä uskoin avuntarpeen olevan kohdillaan. Seuraavan yöni vietin tuoreessa kipsissä lasten kanssa vanhempieni luona. Aamulla minulle oli kotiapu järjestetty; 5.12. kaksi tuntia. Ihana kuinka yhteiskunta kantoikaan vastuunsa ja otti kopin tilanteesta. Eli liki viikko ja sitten kaksi tuntia! Sanoin: "kiitos ei tarvitse, sillä lapseni hukkuvat paskaan siihen mennessä". En saa niitä millään pidettyä paskantamatta ja puhtaana viikon päähän... Näin sitten kotiuduin ja pärjäsin. Onneksi molemmat tytöt osasivat kiipeillä hyvin, kannustin kiipeämään tiskipöydälle ja syöttötuoliin, jotta taivuin mahani kanssa hamapailla irroittamaan vaipat. Ukkokulta kiharsi hiukseni kahdesti viikossa, oli aika lennokkaita kampauksia välillä. Opettelin pesemään hampaat vasemmalla, korvatkin saivat tahnansa. Kajalit vedin kipsikoukkukädellä silmiin. Kynä sormien väliin ja kipsi peiliä vasten, sitten pyöritin silmääni siinä ympärillä. Kyllä hätä keinot keksii ja ihminen pärjää. Eihän minulla ollut vaihtoehtoa. Viisi viikkoa ja risat meni rattoisasti, maha kasvoi ja sain kipsin kädestä pari viikkoa ennen kuin tuplat syntyi. Mikäli ne olisivat syntyneet kipsiaikananai, olisin saattanut ihan oikeasti tarvia apua.

    Kuuloillaan, Tiina

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...