perjantaina, heinäkuuta 09, 2010

Kertomus siitä, kuinka rintakasvain leikataan.







Heräsin aamulla kuuden aikaan tekemään leikkauspesuja. Puin päälle verkkarit ja hihattoman, edestä napitettavan paidan: mitä helpompi pukea sitä parempi asia. Auton kyytiin ja matkaan osastolle. Osastolla odoteltiin tovi hoitajaa, joka tarjosi sairaalan kauniit vaaleanpunaiset kalsariasut ja tukisukat. Ja sitten menoksi; potilaskansio kainaloon ja kuvantamisosastolle vaijerimerkkaukseen.



Pöllyissä oleva mamma.



Vaijerimerkkauksessa (lankamerkkaus myös toiselta nimeltään) radiologi ja hoitaja asettavat ultraääniohjattuna rautalangan kasvainta merkkaamaan. Rautalanka on onton neulan sisällä, ultralla bongattu kasvain harppuunoidaan ilman puudutetta neulalla ja painetaan napista; silloin lanka tulee ulos neulasta ja avaa ''ankkurin'' eli väkäset kasvin sisään. Kasvin ja vaijerin merkkaus dokumentoidaan mammografialla, mikä kauniisti sanottuna oli erivittumainen kokemus; kuvittele tissisi sisään pieni siilli, ja sitten litistetään koneeseen. Auts. Positiivista oli, että tämä tais olla koko operaation inhottavin vaihe. Merkkaus tuntui koko ajan rinnassa ja kaikki käden ja rinnan liikkuminen tuntui siltä, kun joku pistelisi neuloilla.



Tälläinen se neula ja lanka oli; mun lanka/vaijeri
oli paksumpi kaksikierteinen



Takaisin osastolle ja oottelemaan. Leikkausaika oli alustavasti yhden korvilla, puolen kahden aikaan siirryttiin leikkuriin hyvissä diapam-pöllyissä. Lääke oli annettu n. 15 minuuttia aikasemmin ja se kolahti kuin halko hattuun. Kun ei pariinkymmeneen tuntiin ollut mitään saanut suuhunsa, toimii nappi todella.



Kun pääsimme saliin, ei minua enään pelottanut (kiitos tosihyvien mömmöjen, muo vaan nauratti ku leikkurihekilökunta esitteli ittensä, kuvittelin olevani suurinpiirtein linnanjuhlien vastaanotolla!) Oltiin sovittu, että tehdään operaatio nukutuksessa kaikkien osapuolien työtä ja oloa helpottamaan; ainoa asia joka todella pelotti minua oli tuo nukutus. Mutta, kaikki meni priimasti. Verenpaineet olivat tapani mukaan alhaiset (105/55) ja tähän annettiinkin jotain lääkitystä. Anestesiatohtori nukkumattiloi upeasti, uni tuli vikkelään. Hän ehti kertoa että nukutusaine voi tuntua inhalta, viimeiset sanat mulla oli ''Mun naamaa pistelee'' ja sitten tippu ko eno veneestä. Muistikuvat ovat seuraavaksi siitä kun nukkumatti huhuili hereille ja sanoi, että älä pelästy kun siirretään sut tohon omaan petiin.



Heräämössä meni puolisen tuntia, jos sitäkään, kun ekan vartin päästä aloitin jo kinuamaan osastolle. Kaikki vitaalit näyttivät hyvältä, mitä nyt ne verenpaineet laahailivat perässä. Parin minuutin välein kyseltiin kipuja joita ei juuri ollut. Totesin, että joku erikettumainen tunne tuossa naiseudessa, mutta ei kivuksi kehtaa kutsua. Eivät sitten antaneet lisää lääkettä, vaan totesivat että akka osastolle. Ekat sanat omalle hoiturille oli; ''Oi saanhan kahvia jooko'' - tarjolle annettiin vadelmasoppaa ja omppumehua. No Höh.

Osastolla yritin nukkua, mutta uni oli jo poissa. Pian rimpautin kelloa ja sanoin hoitajalle että lähetään kävelylle. Hemaiseva vastaus tähän oli, että tuliskos pissa. Joten lirua yrittämään! Olipa elämys kun hoituri kuunteli lirinää oven ulkopuolella ja onnitteli hyvästä suorituksesta. Hyvä minä!





Tallustelin siinä ja parkkeerasin itseni päiväsaliin katselemaan tohtori Piliä ja jotain muita telkkuhömppiä, makaaminen tuntui kököltä. Ja viimein sain luvan käydä kahvilasta hakemassa kahvia! Nappasin samalla suklaata, jota mussuttelin salaa kassistani - en kait vielä olisi saanut kiinteitä sisäistää. Koko ajan hoituri kyseli vointia, onko pahaa oloa, huimausta; ei vaan sitten mitään! Olo oli kuin pitkän juhlintaputken päätteksi, rennon leppoista ja asteen verran levoton. Ainoa ''haittavaikutus'' taisi olla punoittava naama, joku lääkkeistä lehautti nassun punaan!


Ruokatarjoustakin tuli kun ehdin kitistä, että suolasta tarttis. Tarjolle tuotiin lohisoppaa ja aina parin lusikan välistä joku hoituriesta huusi, että ''Ja nyt tauko'' - pelkäsivät jos aloitan myöhäisherännäisen pahoinvoinnin. Olo ei missään vaiheessa ollut lähellekään kuvottava, joten nou hätiä mitiä. Puolet sain syödä lautasellisesta - oli muuten elämäni parasta lohisoppaa. Liekö johtunut nimenomaan kokemuksesta ja pitkästä ravinnotta olemisesta. Liemen ryystin kokonaan, kun mielummin tarjosivat nesteitä kuin knöölejä. Jälkkärirahka jäi myöhemmäksi ja lopulta syömättä, kun tulikin jo lupa kotiutua.






Aluksi lupailtiin kotiinpääsyä ysin aikaan, sitten seitsemältä. Vanhempi hoituri tuli moikkaamaan ja naurahti, että sähän näytät siltä ko ei mitään ois tehty, että lähde vaan kuudelta jos puoliso pääsee silloin hakemaan. Ja ukkelihan pääsi.


Heippaheit ihanille huonekavereille, naapurihuoneen mukavalle rouvalle jonka kanssa pälätettiin koko aamupäivä ja ennenkaikkea upeille hoitureille. Ekat sanat miehelle sairaalan ulkopuolella oli, että nyt mennään mäkkärin kautta!





Mäkkärin kassalla älysin kattoa itseäni ekan kerran. Käsi oli keltainen desinfioinnista ja siinä on muhkeita mustelmia. Paidan alta näkyi se kamala sairaalan ''villainen'' tuubitoppi ja haisin varmaan ihan kauhealle. Luikin jonosta autoon odottamaan, kun iski pieni hävetys. Mutta sain purilaista ja ennenkaikkea pirtelöä!


Ainoa asia olossa on intubaatiosta muistona oleva käheä ja kipeä kurkku. Haava silloin tällöin tuikkii hieman kipua, kuulemma hermokipuakin. Lankamerkintää laittaessa nimittäin kainaloa poltti, eli joku hermo on kulkenut juuri kasvin lomasta. Täytyy toivoa että tuikkimiset vähenee. Nyt sitten aamu- ilta- ja päivälääkkeitä muutamat päivät säännöllisesti ja sitten tarpeen mukaan. Viikon päivät 3kg nostorajoitus, eli mitään ei oikein saa kantaa. Mies olkoot hoitopassissa.


Mummo tuli tänään apuun ja sunnuntaina hoitovuoroon vaihtuu R-täti, isännän mennessä duuniin. Ei kyllä ole valittamista potilaana olosta, kun ekan viikon saa latailla vaan omaa vointia. Kaksi viikkoa on sairasloman pituus ja sen jälkeen patologi on lausunut mielipiteensä lahjapaketistani. Jälkitarkastuksesta toivon saavani kauniit ja tyylikkäät terveen paperit!


Eli tällä tavoin operoidaan 1,1cm x 0,3cm kokoinen (hyvänlaatuiseksi ennustettu) rintakasvain. Ei ollenkaan niin pelottavaa kuin pelkäsin!



Terveisin Vinkeästi toipilas Mamma

13 kommenttia:

  1. Kyyneleet silmissä ja sydän pamppaillen luin kertomusta. Ihanasti osaat kirjoittaa vaikeasta aiheesta, jälleen kerran. Voimia paranemiseen. Pitäis nähdä...

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia!
    Pitäis joo nähdä ja jutella ja juoda kahvia ja ehkä vähän pyyhkiä kyyneleitä... snif

    VastaaPoista
  3. Tosi mukava kuulla, että kaikki meni hyvin ja vähemmän pelottavasti kuin ennustelit!

    VastaaPoista
  4. Muru, olet superurhea! Selviytyjä! <3

    VastaaPoista
  5. Hei, en oo ehtiny koneelle juurikaan ja nyt vasta luin koko tarinan..
    Ei voi muuta sanua ku että hieno, urhoollinen suoritus!
    Mukavaa toipumisaikaa! :)

    VastaaPoista
  6. Niitä puhtaita papereita toivon sinne kovasti! Ja leikkausreissusta parhaiten muistan sen kiljuvan nälän ja kahvinhimon ;)

    VastaaPoista
  7. Au au au au au. Toi vaijeri. Olet hurjan rohkea, mä olisin itkenyt ja parkunut, että mut pitää nukuttaa... Tsemppiä toipumiseen.

    VastaaPoista
  8. Kiitos tuesta rakkaat!
    Kuten ennenkin sanoin, joka ainut tsemppiviesti tuo mukanaan valtavasti voimaa ja rohkeutta.

    Nyt istun soffalla Yksin, mies ja mummo ja jälkikasvu lähti kauppareissulle ja mä saan omatoimista laatuaikaa. Istun koneella ja katon hömppää telkusta toisella silmällä, juon kahvia ja syön toastia.

    Ainoat kivut on käsivarressa, se hermonpirulainen näyttävästi otti itteensä. Haava on kivuton enkä ole ottanut ees aamulääkkeitä, kun ei satu ollenkaan. Iltapäivällä pääsen ekan kerran suihkuun. Koko yönä haava ei erittänyt yhtään ja enkä herännyt kertaakaan. Kipuja ei vaan ole!

    Nyt parin viikon toipumisurakka, ens viikolla meen puistoon poikien kanssa ottamaan vähän väriä kasvoilleni ja nauttimaan kesäisestä sairaslomasta. Täytyy vaan pitää hyvä huoli tuosta haavasta, ettei se näin mätäkuuna pääse tulehtumaan.

    VastaaPoista
  9. Ihanaa että kaikki meni hyvin !

    Mä en aikaisemmin päivällä uskaltanut edes avata postaustasi, odotin hetkeä jolloin tyttö on nukkumassa ja saan olla rauhassa.
    Pelon sekaisin tuntein sitten lähdin postausta lukemaan.
    Ihanaa että kaikki tosiaan meni hyvin !

    Ja kuten joku aiemmin jo sanoi, miten mahtavasti voit kertoakaan näin vaikeastakin asiasta.
    Oot mahti !

    Pikaista paranemista :)

    VastaaPoista
  10. Oot kyllä urhea! Se anestesiaan nukahtaminen on hassua: itse sappirakkoleikkauksen alla muistaakseni ehdin sanoa että "millon tässä nukahdetaan, nyt pyörryttää" ja sen jälkeen valot meni kiinni! Hih! Villi kokemus siis.

    VastaaPoista
  11. Oooh, sä oot ollu tosi urhea ja reipas! Kiitos, kun kirjoitit aiheesta.

    Toivu pian!

    VastaaPoista
  12. Oooh, sä oot ollu tosi urhea ja reipas! Kiitos, kun kirjoitit aiheesta.

    Toivu pian!

    VastaaPoista
  13. Viikon savon-lomalta palanneena luen täällä kokemuksiasi. Iho nousee kananlihalle, tuttua huttua. Sinä olet ollut reipas tyttö, hyvä hyvä piuku!

    Rajoitusten, kipujen ym. sallimissa olosuhteissa, nautihan vapaapätkästä! Helliköön helle sinua sopivasti!

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...