tiistaina, toukokuuta 01, 2012

Ihan pihalla!

Miten upeat säät (ja tää tulee minun suustani, outoa..)

Lauantaista alkaen meidän poppoo on leiriytynyt ulos. Aina, kun on ollut mahdollista, ollaan oltu ulkona. Hiekkalaatikon jokainen hiekanmuru on käänneetty ylösalaisin ja päiväunet on näinollen maistunut jokaiselle skidi-a-tyyrille.



Vapun suurin kriisi taisi olla Taaviaisella lauantaina. Pienen miehen piti valita itselleen vappupallo. Monta monituista palloa katseltiin ja tarkasteltiin, osoiteltiin ja vaadittiin tarkempaan syyniin. Taaviainen ilmoitti haluavansa "muumidinosauruksen" - koska sekä muumipallo, että dinosauruspallo viehätti. Loppupeleissä tiukan tuijotuskilpailun ja neuvottelun tuloksena kotiin saapui t-Rex.

Eilen illalla avattiin grillikausi naapurin perheen kanssa ja tänään kolmen tunnin ulkoilun jälestä vedittiin unta kuuppaan koko kööri. Paitsi perheen isä, joka paistoi munkkeja.

Muuten pää lyö aika tyhjää - tän siitä saa kun on useampi päivä koko köörin kesken.
tööt.

ps. Pullan sänkyä siirrelty vapaiden aikana kolmesti, etsitään oikeaa "feng-ei-kuulu-pyöriminen-pullan-korviin-shuita" - toistaiseksi ei ole löytynyt. Onneksi kuitenkin, ollaan päästy parilla yösyötöllä. Hinkkimonni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...