Tänään koin olevani viimeisenä listalla, jossa annetaan mainintoja hyvästä äitiydestä. Tai sitten vaihtoehtoisesti olen sillä listalla, jossa jaetaan huomautuksia ja tuomioita.
Bulliksella on menossa ihan mieletön uhman kehittymisjakso. Jalkaa poljetaan, karjutaan ja huudetaan. Hemaiseva äänimaailma näin päiväisin.
Aamulla Taaviainen hilppaisi päiväkotiin stigalla. Isänsä toimittaa nakeron sinne töihin mennessään. Matka meni taas kerran mukavasti, mutta päikyn pihalla olleen hiekan takia joutui sitten kävelemään. Ja raivarit oli taattua kamaa.
Iltapäivällä lähdettiin hakemaan velipoikaa kotiin Bulliksen kanssa. Käytiin ruokakaupan kautta (Taaviaisella on huomenna 4v-synttärit!) ja kurvattiin päikylle. Stiga kainaloon ja kundia komentamaan kävelemään ees snadin matkan. Jaskan latvat! Eka hepslaagi oli jo päikyn pihalla. Kävelytiellä päästiin matka stigalla, mutta sitten tuli taas kadunvarren kohta, joka oli hiekotettu umpeen. Yritin selittää kaikilla osaamillani kommunikaation keinoilla, että stiga ei liiku hiekalla - kävele nyt tuo matka.
Ei. Ei kävele. Huutaa ja raivoaa, heittäytyy maahan, fletkuaa. Haluaa mennä stigalla. Hermo alkoi palamaan. Vatsamakkaralla työnsin rattaita, jossa oli kitisevä Bullis. Toisessa kädessä ronttasin sitä stigaa, toisella kädellä lykin penskaa joka ulisi kuin avomerihinaaja. Skilssit alkoi jo loppua kesken.
Rapun ovella huudettiinkin sitten koko kolmikko kilpaa.
"MENE NYT SISÄÄN SIITÄ, OLE KILTTI!"
"BYÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄRH!"
"NYT NE PORTAAT YLÖS. ÄLÄ MAKAA SIINÄ JA NUOLE SITÄ PORRASTA! KIIPEÄ!" "BYÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄRGH"
"MENE NYT SIITÄ OVESTA SISÄÄN! SISÄÄN! MENE!"
"BYÄÄHÄHÄHÄHÄHÄÄÄHHHÄÄÄRRHHGGG!"
ja jatkon voitte kuvitella. Olipas taas oikeen supervoimauttavaa. Saiskos jostain niitä hermoja? Edelleen oon sitä mieltä, että tajuan minkä takia jotkut eläinlajit syövät jälkekäisiään.
Tekis mieli mököttää, mutta milläs mökötät. Toinen roikkuu (Bullis) kaksin käsin keittiön lapsiportissa kun yritän vääntää ruokaa ja toinen huutelee olkkarista "Ätiiii, Ätiiii, Ätiii" eikä vaivaudu tulla kertomaan mitä asiaa mahtaa olla.
Huoh. Pallorkka tai Ikaalisten kylpylä, mullon ikävä.
Onneksi maaliskuussa kaverin kanssa pariksi päiväksi Pietariin. Jotain irrotusta!
Ihana teksti, näinhän se menee kaikilla! Tai meillä ainakin eikä hermo todellakaan kestä. Kaikuu perkeleet ja turpa kiinni kun alkaa olla jo liian mones päätön raivari samalle päivää. Ja sitte jos on ittellä kauhee väsymys (aina), vitutus (usein) tai kiire, niin ei vaan kestä!
VastaaPoistaMinäkin lasten päiviä maaliskuussa koittavaan lomaan. Tosin oon ihan varma, et ollaan jossain noro-viruksessa sillo eikä päästä mihinkään. Ja toisaalta, en sitten tiiä siitä loman helpotuksestakaan. Viimeksi kun syksyllä oltiin viikonloppu kaksin, pois lasten luota. Oli kyllä ihanaa, mutta seuraava viikko kotona oli ihan hirveä! Sitä tajus millasessa hullunmyllyssä sitä joutuu nykyään elämään, kun toisella puolen ois ollu mahdollisuus siihen rauhalliseen ja ihanaan kaksistaan olemiseen, jolloin saatto vaan päättää, että käydäänpäs vaelluksella ja nukutaan aamulla pitkään. Ei sillä, lapset on toki ihania, mutta välillä on vaan niin raskasta jaksaa ottaa sitä kiukkua vastaan joka tuutista ilman kiitosta tai apua.
Mitäh, ollaanko me äiteet VAAN ihmisiä?!!?
PoistaTsemppiä sinne, ilman noroja ja ilman eeeppisiä megaraivereita <3