maanantaina, helmikuuta 04, 2013

4-vuotias!

Kirjoittelen tätä tässä iltasella. Muistoja tulvii mieleen. Salin pimeys, pelko. Kuristava epätietoisuus. Tuoksut ja ne mintunvihreät karseat kaakelit. Se juliste, jossa pieni vauva iloissaan on äidin rinnalla.

Pistetään pakki päälle ja peruutetaan tasan neljä vuotta. Mä makaan synnärillä, synnytyssalissa, vatsanympärys ja käsivarret täynnä piuhoja. Lääkäritiimi on juuri käynyt tapaamassa ja kehoittanut varautumaan, ettei vauva selviä. Kohdussa ei ole vettä, sydänäänet on monotoniset ja lapsi ei ole saanut ravintoa useampaan viikkoon. Napanuorassa on blokki, takaisinvirtaus on alkava.

Itkin ja itkin ja itkin. Ja suunnittelin hautajaisia ja sitä, mitä sitten tehdään kun... Päätimme miehen kanssa että jos kaikki menee pyrstölleen, käytämme säästämämme rahat matkaan. Tahdomme hetkeksi pois kaikesta.

Seuraavana aamuna rytisi. 5.2.2009 syntyi pahasta ahdingosta pienenpieni rääpäle, 1450g ja 41cm mitoiltaan. Ensitöikseen kuultiin todella riehakas rääkäisy. Sisua ei puuttunut.


Teholla, kenguruhoidossa isin massulla. Ikää muutama viikko.



Kuluvien viikkojen aikana saatiin pelätä pahinta turhan monta kertaa. Mutta. Sintti Ruunegreeniä, haikaran toimitus hornetilla, ei niinvain lannistettu.

Mandariinin kuoriminenkin sujuu jo reippaasti!

Nyt tuo onnettoman pieni rääpäle on neljä vuotta vanhempi, pieni isäntä. Sisukas, kekseliäs, kova naurattamaan kavereita, tykkää dinosauruksista ja tytöistä sekä äitin pusuista. Opettelee kovasti puhumaan, rakastaa jammata Fröbelin palikoiden tahtiin.

Onneksi vuodet on armollisia ja auttavat unohtamaan osan muistoista. Toiset säilyy, ikuisesti.


Onnea esikoiseni, pieni ihme, 4-vuotispäivänäsi! Sä oot just täydellinen just sellaisena kuin oot. Antaa muiden paahtaa vauhdilla, me nautitaan maisemista.

Tuhansia halauksia rakas riiviöni,
terveisin
Sun perhe

16 kommenttia:

  1. Onnea ihana tyyppi ja sen perhe! <3

    VastaaPoista
  2. Onnea koko jengille! Kyyneleet silmissä luin...

    VastaaPoista
  3. Onnea ja iloa maisemareitillenne, yhteiselle, jännittävälle matkalle halki elämän!

    Oranssi

    VastaaPoista
  4. Onnea ja iloa maisemareitillenne, yhteiselle, jännittävälle matkalle halki elämän!

    Oranssi

    VastaaPoista
  5. <3 HURJASTI ONNEA! <3 Luulen, että muita sanoja ei tarvita: I FEEL YOU! <3

    VastaaPoista
  6. Ei voi olla totta !!! 4v. Siis miten aika on voinut hurahtaa näin järjettömän nopeasti. Ja samalla on painunut jonnekin tosi kauas ne tekstit jooita luin ihan pienen pojan taistelusta . Se on kaikki jäänyt huikean kehityksen alle, joka pojassa o9n tapahtunut. Ihan kuin varkain.
    Sintistä on kasvanut rontti. Iso poika, jolla on poikamaiset kujeet ja ilmeet. Wau !! Tää poika on niin täynnä tsemppiä ja tunnetta. Toivottavasti iso maailma ei tuhoa niitä ominaisuuksia häneltä. Maailma on liian täynnä normeja, joihin meitä immeisiä tukitaan väen vängällä. Se on hienoa, kun joku on oma ittensä.
    ONNEA sinttirontti ruunegreen, sä oot ihana <3<3

    VastaaPoista
  7. Onnea 4 v:lle ja äidillensä ja muillekin lähi-ihmisille!
    Draamaa ei tosiaankaan ole puuttunut tästä tarinasta, jota muutaman vuoden olen kertomanasi seurannut. Toivottavasti vielä pitkään saan seurata Sintti/Rontti Runegrenin seikkailuja matkalla isoksi pojaksi kasvamista! Halit!!!

    VastaaPoista
  8. Onnea Sintille ja sen perheelle! Olenhan minä teidän alkutaipaleesta moneen kertaan lukenut, mutta taas tuli itku.

    VastaaPoista
  9. Onnittelut nelivuotiaalle ja tietenkin myös koko perheelle!

    VastaaPoista
  10. Voi itku, nyt tuli kyyneleet. Mä niin tiedän.

    VastaaPoista
  11. Anna-Kaisa
    Yksis
    Oranssi
    Lettu
    Liftari
    Moon Mamma
    -S-
    Anna h
    Merja
    Manna
    puolitie
    Fru Citron


    Suunnattomansuuret isot lämpimät pörröiset napakat ja kaikinpuolin mehevät kiitoksest kauniista onnitteluistanne! Olette ihania!

    Toivon itsekin että jaksan/haluan/tykkään jatkossakin kertoa arkemme kuvioita; koska ihmetellessä omaa menoa, saa aina ajatuksia tulevaankin. Löytää uusia näkökulmia, pysähtyy pohtimaan faktoja <3

    VastaaPoista
  12. Onnea sitkeälle sankarille! Aikamoinen taistelija tuo teidän esikoinen.

    VastaaPoista
  13. Kyyneleet tuli silmiin. Paljon onnea koko perheelle!

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...