sunnuntaina, tammikuuta 06, 2013

Mielenterveyden puutostila

Viime vuosi oli helvetillinen prässi. Tarkemmin en osaa sanoa, mutta happi loppui ja kauhistutti. Marraskuussa kipitin lääkäriin ulvoen valtoimenani, mä en jaksa, mä en kestä, mä en nuku. Terveydenhoitaja pelästyi oikein pahasti mutta tuttu ihana lääkärimme katsoi minua vähän aikaan ja totesi; "Sinä olet uupunut. Se on ihan tavallista kun on kaksi pientä lasta. Minäkin olen ollut uupunut, samassa elämäntilanteessa. Se on ihan ymmärrettävää. Tarvitset happirakoa ja vaatimusten laskua sekä tukea perheeltä. Sekä ennenkaikkea unta." - jotakuinkin näin tohtori totesi. Poistuin vastaanotolta rohkaistuneena siitä, että kerrankin uskalsin läsäyttää hanskat tiskiin. Mä en jaksa, mä en tahdo, eikä mun ole pakko. Pienellä kemiallisella boostilla uni tulee paremmin ja vitutuskäyrä laskee pari pykälää.

Siitä on nyt muutama kuukausi, olo on jo asteen parempi. Uni on edelleen sisukkaasti kadoksissa ja motivaatio ennen muinoin mielekkäisiin asioihin on hyvin pitkälti karkuteillä. Kaiken keskellä tein jonkun ihmeellisen tuskamatkan kohti omaa lapsuuttani ja mörköjäni niissä kaapeissa. FYI; niitä mörköjä riittää useammalle elämälle jakaenkin, ehkä jonain päivänä uskallan kirjoittaa niistäkin. Nyt yritän saada selville, kuka jatkossa haluaa kuunnella ulinaani menneistä ajoista. Neuvolapsykologille pitäisi rimpauttaa, olen tähän mennessä käynyt erityislapsipuolella psykologia moikkaamassa.

Miksi sitten räsäytin paletin loppuvuodesta? Jaa-a. En tiedä. Yksi syy on siinä, että nyt alkaa näkymään eroja Taaviaisen ja Bulliksen välillä. Tai siis se ero vauvavuodesta näkyy selkeämmin. Nythän meillä on jo kaksi touhukasta taaperoa. Muistan, kun joku joskus mulle ärähti ettei tavallisten lasten kanssa ole mitään juhlaa, ettei ne mitään ilmaiseksi opi. Saanen olla eri mieltä, aika vahvasti. Bullis oppii KAIKEN nopeasti, muutamilla toistoilla. Samojen taitojen hallintaan menee Taaviaiselta peräti VUOSIA ja SATOJA, ellei TUHANSIA toistoja. Bullis puhuu sanoja, tosta vain noin. Ei ole tarvetta opiskella viittomia, vaan laps nappaa puheesta ja tapailee sanoja. Laps syö mitä vaan, mitä tahtoo, ottaa kiinni lusikasta ja mättää. Haluaa syödä. Ei tarvitse opettaa pureskelemista. Laps tahtoo pukea itte. Tietää miten sen kengän siihen jalkaan voisi laittaa. Ottaa pipon pois opettamatta. Kyllä, erityislapsen kanssa se arki on välillä vaan aika junnaavaa, vaikka se muksu onkin aivan mahtava. Arki sisältää hiton paljon enemmän soittelua, ammattilaisten tapaamisia, byrokratian rattaita ja puhdasta vitutusta siihen, että miksi hitossa nämä asiat eivät voisi mennä virastoissa himpun verran helpommpin eteenpäin. Ja toistoa, toistoa, toistoa, loputtomasti niin monien asioiden toistoa.

Jotenkin tuli sellainen isku tiiliseinään päin; mä en oikeesti jaksa olla vastuussa kaikesta, kaikki asiat on mun harteilla ja apua ei ole. Ei ollut omaishoidon vapaita, ei ollut omaa aikaa. Ei ole omaisia jotka auttaisi, ei ole sisaruksia, äitejä - heitä jotka normaalisti auttaisivat. Oli vain minä ja nämä lapset, mies vapaudessa siellä ihanan houkuttelevassa työelämässä jossa huhun mukaan on jopa lakisääteinen ruokatauko (!).  Täytyy sanoa, että ajatus työnteosta kuulostaa tällä hetkellä samalta, kuin kahden viikon rantaloma pallorkan tusinaturistikohteessa. Ja oi, kuinka odotankaan työn kutsua. Varokaa vaan, mä teen sitten runsaasti ylitöitä.

Mutta tästä rämpien eteenpäin. Helpottaa jo kummasti. Odotan parempia kelejä keväälle, että pääsee juoksemaan. Odotan omia keväisiä rintapolin tutkimuksia jotta nekin olisivat ohi. Odotan vielä vähän ja annan itselleni anteeksi hieman enemmän, niin tämä tästä vielä suttaantuu.

Eespäin, sano mummo lumessa - vai mitensemän.

14 kommenttia:

  1. Temppiä <3
    Muistan tunteen kun oli juuri se henkilö jolla oli kaikki langat käsissä jotta asiat sai pyörimään edes jotenkuten. Ja sitä vastuuta oli ihan hemmetin vaikea jakaa, kun ne asiat nyt vaan sujui paremmin kun oli vaan yksi jolla oli langat käsissä. En kaipaa tippaakaan niitä aikoja takaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sepäse, mä saan hoidettua ne asiat tuhat kertaa nopeammin ja " helpommin" sillä rutiinilla. Ja vaiks kuinka yrittäisin jeesata jaettavalle, se ei auta. Silti päädyn itse puuhaamaan. :/

      Poista
  2. Olet rohkea, kun olet uskaltanut näyttää väsymyksesi. Hienoa, että olet jo saanut sitä vähän selätettyäkin, ja hyvät ovat suunnitelmat jatkonkin suhteen. Tsemppiä!

    Mulle on kyllä kans ihan turha tulla väittämään, ettei erkkalapsen kanssa niin kovin erilaista ole kuin taviksen. Joka hetki se ero näkyy, vaikka tuo tavis ei ole vielä edes vuoden ikäinen. Sitä on rankkaa katsella. Ihan jäätävän rankkaa välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 väsymyksen myöntäminen toi mukanaan lisää palveluita arkeen. Mutta naurettavaa oli, että ensin pitää romahtaa jotta sitä apua sitten saa :( voimia myös sinne! Pa. Pistän kirjan tulemaan heti kun saan aikaiseksi. Olen hieman saamattomalla kaudella :/

      Poista
    2. En olisi vielä jaksanut sitä kirjaa lukeakaa, että ei hätää. :) Laita tulemaan, kun jaksat ja ehdit.

      Poista
  3. <3 toivottavasti tuleva vuosi olisi keveämpi. Olen rämpinyt itsekin hyvin samanlaisissa soissa viime vuoden, jaksaminen aivan jossain muualla kuin minussa. Ehkä sitä ei vain kerta kaikkiaan muut pysty ymmärtämään, että erityisen kanssa arki vain on erilaista, haasteet ovat paljon suurempia. Voimia, tiijän mistä puhut <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suo upottaa, mutta kahluusaappaat jalkaan. Voimia arkeen teillekin kommervenkkienne kanssa, tiedän että tiedät! <3

      Poista
  4. Äitiydessä paskaa on se, että sitä helposti ottaa kantaakseen enemmän, kuin mitä jaksaa. Ja ettei niitä apukäsiä ja olkapäätä aina ole tarjolla. Voimia kuitenkin sinne suuntaan, täällä pohditaan samoja asioita aina tuon tuostakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäse, eikä aina ole vaihtoehtoja olla ottamatta. Ja apukäsiä kaivattaisiin välillä hetkiin, jolloin ei yhtään raaja ois ylimääräistä. Voimia sinne myös!

      Poista
  5. Mä niin ymmärrän sun ulinaasi ja sen halun suorastaan nousta kallion päälle ja antaa tulla oikein keuhkojen täydeltä. Eri asioista vaan ehkä. Yhteistä meillä on nuo asioiden kaivelemiset sieltä lapsuudesta ja niiden setviminen, ittensä kasvattaminen. Ja kuvittele, että meikä vielä tässä iässä joutuu moista tekemään ja ihan vapaaehtoisesti talsii sille tielle. No, ehkä sitte seestyneempänä hautaani meen, tiiä häntä. Tarkoituksena mullakin on löytää se energia/luovuussuoni ja saada se virtaamaan uudestaan.
    Sehän on hyvä juttu, että Bullis oppii asiat melekeen kuin itekseen ja nopeesti. Uskoisin Bulliksen vetävän Taaviaistakin mukanaan osittain ja joka tapauksessa sulle jää enempi aikaa keskittyä Taaviaiseen. Mutta näin sivusta kattoen, minusta Taaviainen on tosi hienosti pärjännyt ja ennenkaikkea osoittanut olevansa sinnikäs kaveri. Kun hän tuosta vielä kasvaa hippasen, saat sitten asioiden opettamisessa jo ammattiapuakin koulun muodossa. Ja ennenkuin huomaat edes, jäbä on kasvanut käsistä ja on niin paljon ittellisempi että sua alkaakin surettaa poitsun meneminen maailmalle.
    Olet leijonaäitee ja niistä karvoista et taida päästä ikinä ja miksi täytyiskään. Uupumus on karsee juttu, kun se tuntuu kaluavan kaiken luita myöten. Mutta kyllä sitä lihaa rupeaa luitten ympärille tulemaan, kun osaa apuja hakea niin kuin sinä ja lähtee sitten ittiänsä rakentelemaan uudelleen lujemmaksi. Olet jaksanut niin hirrrween paljon. Olet niin halunnut olla ja ollutkin hyvä äiti, poikansa oikeuksien puolustaja, hänen elämänsä vartija ja polun tasoittaja. Ja siinä pelissä kun byrokratia joka mutkassa osuu penkkikaveriksi, huumoria saa hakemalla hakea että jaksais.
    Nostan hattua sinulle. Olet sisukkain ihminen varmaan jonka tunnen. Sisu antaa sulle voimaa ja tuo ystävien verkko. Olkapäitä on ympärilläsi, ei muuta kuin nojailet niihin kun siltä tuntuu. sitä varten maailmassa on usseempi immeinen olemassa, että kannatellaan toisiamme.
    Voimia ja mielenkiintoista aarteenetsintää mielen syövereihin sinullekin. Mä olen jo muutaman helmen löytäny. Jalokivi susta tulee. Jonain päivänä niin Taaviaine kuin Bulliskin katsovat ihaillen, että vitsi mikä huikee äippä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liftari rakas kauniista, voimakkaista ja tärkeistä sanoista. Luin viestisi monta kertaa ja se kosketti. Kiitos siis suuresti. Isosti ja megana. Kiitoksia.

      Poista
  6. Mä niin komppaan. Rankka vuosi takana ja kemikaaliunet meneillään. Jaksuja! Oot joka päivä mun mielessä :) joka haukotukselka ja hyokauksella tulet mieleeni ;)

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...