maanantaina, lokakuuta 31, 2011

Infektio-osasto ihan kotosalla

Ei tunnu etenevän tämä.

Lääkärissä käytettiin Taaviaista loppuviikosta, lekuri väitti tavalliseksi virusflunssaksi. Miksi se sitten ei irrota otettaan? Oirena lämpöily, nokkaräkä ja satunnainen yskä - joo kuulostaa virusflunssalta. Silmätulehdus on jo hellittämään päin.

Pienin jässikkä räkäinen, mutta ei kuumetta. Onneksi.

Äitee väänsi eilen itkua, kurkku oli ihan älyttömän kipeä. Korvat särki. Tänään piti mennä minunkin lääkäriin. Mutta en saa arvauskeskuksesta ketään kiinni, joten kai tämä sitten paranee itsekseen, ennenkuin koittaa kuolemaksi. Kurkku on nyt vähän parempi, huimaus snadisti helpompi ja korvasärky maltillisempaa. Buranaa ja teetä, saunaa ja viinaa tarttis. Lämpöilyä, kuumetta - luovutin jo mittaamisen.

Lähetin miehen töihin. Itkua tihertäen totesin, että se tästä nyt vielä puuttuis että sä menetät työpaikkas tän ruttolauman takia (siis eihän se ole mitenkään mahdollista, mutta äiteen mieli on luova).

Pikkupotilaiden hoivaaminen onnistuisi paremmin, jos oma vointi olisi ede siedettävä. Mutta kun itsekin on raadon ja tursakkeen välimuoto, on arki seitsemäntuhatta kertaa raskaampi. Pulla söi yöllä parin tunnin välein. Sitten puklaili, riehui, eikä suostunut nukahtamaan. Unimäärä viimeyöstä mahdollisesti n.3 tuntia kokonaisuudessaan, vaikka ränttäsin itseni kymmeneltä petiin.

Menee valitukseksi, mutta nyt ei ole kovin positiivinen mieli. Mutta, ilonsiemen voi löytyä siitä että tämä on ainakin toistaiseksi ihan vaan flunssaa sen seitsemäntoista sortin variaatiolla. Vain.

Taaviainen löysi pari legoukkelia joiden kanssa leikkii todella innoissaan, kaikessa rauhassa. Ihanaa. Mä voin rötvätä koneella, tuijottaa muumeja (niin se on siis Taaviaista varten auki tuo mölytoosa) ja Pulla ottaa vielä aamu-uniaan.

Piristysruiskeita tarvittaisiin!

3 kommenttia:

  1. Voimia, voimia, voimia! Ei ole kyllä mitään herkkua tuo!

    Mie muuten katoin aina ennen muumeja sillon ku olin kipee, siis aikuisena.

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia tsempeistä <3

    Mä sain ärjyt antibiootit kokonaan tulehtuneeseen päähän (lue korvat, suu, nielu, risat, ehkä jotkut kotelotkin) ja luennon lääkäriltä siitä, miten tärkeää on että äidit pitää itsestään huolta. Luento oli oikeutettu ja nyt häpeän, napsin nappejani kiltisti. Nih.

    VastaaPoista
  3. Katselin Pullan kuvia ja luin tekstiäsi. Ja nyt tää yöllinen seurustelu. anteeks että mua hymyilyttää, kun oot kipeä ja väsynyt. Mutta tästä Tokarasta taitaa tulla oikea vauhti-ville kun ei pysy paikoillaan näinkään nuorena tinttinä. Luulenpa, että siinä missä Taaviainen rauhallisesti touhuaa omiaan painaa tää Tokara tuhatta ja sataa. Epäilen että tulet olemaan vastakin väsynyt....noin viistoista vuotta. Sen jälkeen siirtynet sitten sille äitien "murehdin ja huolehdin"-osioon, joka ainakin mulla jatkuu yhä. Siitä huolimatta, että joutsenlaulu asuu omillaan. Ja siitä huolimatta, että olen kiitollinen hyvistä ja läheisistä väleistä tähän joutseneeni, se murehtiminen ja huoli ei tunnu lakkaavan ikinä. Olen varmaan siis kanaemo....tai tässä iässä kalkkuna taitaa olla likempi oikeaa.
    Sä elät niin täyttä äitielämää, kaiholla tqaidan muistella omaani. Sulla on kaksi poikaa, oon ihan kade.
    Tsemppiä sinne, sitä äitimäistä tsemppiä. Ei oo mitään niin huanoo mitä fasun sininen ei korjaa :)

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...