lauantaina, syyskuuta 24, 2011

Miten Pulla paistui kypsäksi (osa 1)

Pitäähän se tarina kertoa...

15.9. ihmettelin infernaalista väsymystäni ja vetäsin kepoisat 4 tunnin päiväunet. Olo oli todella ennätysväsynyt ja syytin vain kroppaani yhteistyökyvyttömyydestä. Illalla menin ajoissa nukkumaan - mieskin kömpi jo yhdeksän aikaan sänkyyn. Todettiin että kerrankin vois kokeilla ajoissa nukkumaan menemistä.

16.9. heräsin yöllä 2 aikaan siihen että vatsa tuntui oudolta. Pikkasen supisti, mutta lähinnä oli omituinen olo pötsissä. Vessassa huomasin että pikkaisen verta ja tokaisin yöllä miehelle, että saas kattoa mitä tää meinaa. Isäntä käänsi kylkeä ja önähti. Menin olohuoneeseen ihmettelemään oloa ja vatsa ei sallinut istua alas. 02:45 tunsin ja kuulin napsahduksen, jonka jälestä samantein lattia lainehti. Huusin miehelle että herranen aika, nyt meni lapsivedet! Supistukset alkoivat melkein samantien säännöllisinä, tullen noin 10-15min välein. Soitin sairaalaan josta sanottiin että jos ei ole säännöllisiä suppareita niin voi jäädä kotiin. Totesin, että me venataan lastenvahti paikalle ja lähdetään tulemaan. R-täti tulikin vikkelään, vaikka kerrottiin ettei kiirusta ole - toinen tottakai oli ihan täpinöissään kummipoikansa saapumisesta!

Sairaalassa oltiin muistaakseni viiden aikaan aamulla. Sisätutkimus, streptokokkinäyte ja vielä varmistus siitä että vedet todella oli mennyt. Käyrälle makoilemaan, siihen piirtyikin säännölllisiä supistuksia joissa vielä ei ollut riittävästi potkua. Juteltiin kätilön kanssa, että tahtoisin vielä kotiin hakemaan vauhtia - mutta lääkäri ei antanut lupaa koska sen verran säännölliset supistukset olivat. Sain passituksen osastolle odottelemaan tapahtumia. Tässä vaiheessa isäntä läksi kotia, koska mitään ei vielä ollut tapahtumassa. Päivän ajan oteltiin käyrää, seurattiin suppareita. Lääkäri kävi juttelemassa, että antibiootit aloitetaan kun vedenmenosta on kulunut 12h, viimeistään vuorokauden-parin päästä käynnistellään jos ei itse läksi käyntiin.

Ei muutako osastolle ihmettelemään. Siellä olo oli levoton, koko ajan odotteli että "joko joko" - isäntäkin tuli sitten puolen päivän jälestä. Se olikin tärkeä juttu, koska tässä vaiheessa ainoat olonhelpottimet oli jumppapallo ja kuumavesipullo. Supistuksia tuli koko ajan, mutta puhtia oli liian vähän. Iltaa kohden alkoi tulla jo epätoivonen olo, eikö tää KOSKAAN synny. Vedettiin Meilahtiturneeta, käveltiin lenkkiä. Onnistuin läsäyttämään kunnon lammikon lapsivettä henkilöstöruokalan takapihalle, kun side ei enään vetänyt. Huipiahan sekin!

Yötä kohden alkoi jo kärsivällisyys herpaantua, miten tää kestää niin. Yö meni torkkuessa 15min pätkissä, aina supistusten välissä. Kuumavesipullo oli pars kaveri selän puolella, se söi kivulta terää. Emäntiä vietiin saliin ympäriltäni ja aamuyöstä mä tuhersin jo itkua; Todellakin viimeinen pulla uunista ulos. Yöllä sitten tuli pari todella muheeta supparia, yökkö veikkas että nyt tapahtuu. Ja mitä vielä, vasta 3cm auki ja vauva korkealla. Aamulla tuli lääkäri joka totes että nyt pistetään homma käyntiin, puhkaistaan kalvojen loput ja laitetaan vauvalle pinni päähän - synnytyssaliin mars ennen puoltapäivää! Hommaa potkitaan sitten eteenpäin oksitosiinilla, cytoteckiä ei laiteta koska sen vaikutus on liian arvaamaton kerran jo leikatulle kohdulle.

Ja niin siinä mentiin; soitin miehelle että nyt alkaa tapahtumaan, tervetuloa mukaan! Kalvojen puhkaisu ei sattunut, eikä pinnin laittaminen. Sitä jo tottui tuossa ajassa että jollain on koko ajan koura piparissa, joten antaa palaa vaan.

Synnytyssaliin meneminen oli jännää. Ovesta sisään päästyäni repsähdin itkemään valtoimenani. Tuli tuska siitä, kuinka viimeksi tästä ovesta sisään menneessä meni kaikki päin persausta. Kaikki ne muistot hyökkäs päälle, itkin miehelle ja selitin kätilölle mistä tuulee. Aivan superihana kätilö sanoi, että ei ihme että laittaa itkemään. Oksitosiini toimi miltein samantein, samalla laitettiin tippumaan antibiootit ja sokeritippa - ei juuri tullut syötyä viimeiseen vuorokauteen. Pian tuli lääkäri laittamaan kohdunsisäistä supistusmittaria, koska jälleen edellisen sektion vuoksi piti olla varovainen. Mittarin laitto ei sekään sattunut, mutta muo nauratti koska piparistani tuli johtoa jos jonkinmoista; olo oli kuin mustekalalla.

Sitten vaan vauhtia peliin. Tippaa nostettiin puolen tunnin välein. Kätilö opetti ilokaasun käytön ja siitä aukeni taivas; keskittyminen siihen maskiin, hengityksen rytmiin ja siihen mukavaan jurriin toi suurta helpotusta!  Supistuksiin saatiin oikeanlainen voima ja oikeanlainen kesto. Seuraavaksi sain suun kautta otettavaa liuosta (Oxynormia?) joka himmensi tiukointa terää kivulta. Kätilöiden vuoro vaihtui ja taas saimme aivan ihanan kätilön.

Seuraava kätilö sitten lisäsi taas vauhtia tippaan ja tuikkasin hanuriin petidiinipiikkiä. Ajankulu oli aivan hämärtynyttä, sitä vain surffaili supistusten kanssa. Välit oli luokkaa 1-5min ja kestot 1-2min luokkaa. Ja tipalla lisää potkua supistuksiin. Alkuillasta sitten taas tutkittiin kohdunsuun tilannetta, peräti oltiin 4cm auki. Tässä vaiheessa pääs jo multa itku; ei helvata tätä on päkerretty ja ei tapahdu ei. Kätilö epäili tarjontavirhettä ja lääkäri tuli varmistamaan ultralla että pää edellä sieltä oltiin tulossa.

Sitten alkoi se vaikeampi vaihe. Supistuksia tuli koko ajan, ne oli ovimakkaita ja kestoltaan hyviä, "montevideot täyttyivät" kuten kätilö sanoi (siis joku yksikkö jonka mukaan määritellään suppareiden tehoa) - ja sitten vaan päkerrettiin. Koko ajan roikuin kiinni ihanassa, ihanassa ilokaasussa. Samalla mies aina supistusten tullen painoi alaselkääni kuumavesipullolla, mikä oli ihan paras juttu. Koko synnytyksen ajan olin seisaaltani, aina supistuksen tullessa menin kyykkyyn, koska se tuntui hyvälle. Minä, medikaalisuuden paraskin puolustaja, harrastin ihmeellistä synnytystanssia josta lääkärikin kiitteli; tuolla tavalla synnytys etenisi. Niin. Etenisi jos etenisi.

Iltavuoron kätilö sanoi, että nyt jos suostun lähdetään epiduraalille. Koska kohdunsuun tilanne ei edennyt mihinkään ja lysti oli jatkunut jo aika hc-tahtia salissa sen 10 tuntia, sitä ennen vuorokauden verran osastolla. Epiduraali voisi auttaa tilannetta etemään. Narkki saapui ja epiduraali laitettiin. Tinttasin itseni epiduraalin laiton aikana niin tiukkaan jurriin ilokaasusta että meinasin pyörtyä, mies piti minua kippuralla kun tietenkin tuli supistuksia siinä "leiki kuplavolkkaria" vaiheen aikana.

Epiduraali teki sen, että varsinainen kipu poistui ja jäljelle jäi infernaalinen kakkahätä. Ummetusten ummetus. Jokainen supistus painoi enemmän hanurin puolelle kuin kipuun lantiolle. Ekan epiduraalisatsin loputtua totesi kätilö että nyt se lääkäri paikalle, tilanne ei vieläkään etene mihinkään. Kätilö lähti puhumaan että kyllä nyt näyttää siltä että puukko on otettava avuksi; salissa oli ährätty jo noin 12 tunnin ajan ja edistystä ei tullut.

Lääkäri kävi ja totesi saman. Ei etene, vaikka kaikki edellytykset on. Sektioon mennään. Mulla pääs itku, kätilö lohdutteli että tuolla sinnillä se ois jo monasti ulkona jos pääsisi tulemaan. kello oli jotakuinkin puoltayötä. Siitä sektiosaliin, jossa vatsaa avattiin normaalia pidempään kiinnikkeiden ja arpeutumien vuoksi; edellinen sektio oli saanut arpia aikaiseksi. Kaikki salissa meni tosi hyvin, olin vain niin väsynyt, että kuorsasin puolitajuttomana pöydällä. Aikansa ährättyään vatsasta nykäistiin ulos 18.9. 00:55 pikkarainen Pulla, joka muistaakseni kiljui aika antaumuksella saaden 9 pistettä. 3150g painoa ja pituutta hillittömällä suipolla päässä 51cm. Vauvaa näytettiin mulle, yritettiin antaa syliin, mutta mulla oli kädet niin tunnottomana etten saanut vauvaa ees silitettyä (verenpainemansetti ja huono asento) - mies meni sitten kätilön matkassa punnaamaan ja pesemään pikkaraista.

Vatsaa paikattiin pitkään ja huolella, josta mut siirrettiin sitten heräämöön. Sain hirveät tärinät tälläkin kertaa ja nyt onneksi sain lääkitykset siihen hysteeriseen horkkaan. Mies tuli heräämöön näyttämään kuvia ja intoiltiin yhdessä. Olin aivan pöllyissä. Joskus aamu 4 aikaan olen päässyt osastolle - siitä alkaakin sitten seuraava osa tätä kertomusta. Tarkistelen vielä tuolta synnytyspapereista speksejä tähän, mutta kokonaisuudessaan lysti kesti sellaiset 48 tuntia eli aikamoinen maraton.

Minkäänlaisia traumoja, pelkoja tai ahdistuksia mulle ei jäänyt. Kaikki kätilöt jota kohdattiin olivat IHANIA ja mahtavan huumorintajuisia ihmisä. Juuri oikeanlaisia meille. Salissa huumori oli hurttia, missään vaiheessa ei tarvinnut pelätä. Saatiin ollan miehen kanssa paljon kahdestaan, pärjättiin juuri niin hyvin, kätilön apua saatiin aina kun tarve oli. Kysyttäessä annoin kouluarvosanan 9 1/2 synnytykselle, puoli pistettä meni siitä että alatiesynnytys ei onnistunut. Kaikki meni niin hyvin kuin vain voi mennä.


Lisättäköön, että syynä synnytyksen pysähtymiselle olikin vauvan väärä tarjonta, "korkea suora" eli vauva ei olisi mahtunut syntymään. Lapsivuodeosaston kätilö kävi synnytyskeskustelua mun kanssa ja totes, että vaikka viikon oltais hakattu haloilla päähän, vauva ei olisi päässyt tulemaan. Kukaan meistä ei olisi asialle mitään mahtanut ja vanhoina "saunasynnytysaikoina" tilanne olisi tarkoittanut sitä, että me molemmat olisimme päässeet hengestämme. Kiitos siis länsimaiselle lääketieteelle, jälleen.

edit. korjattu päivämääriä, jotka oli ihan hassusti sekaisin...
(seuraava kertomuksen osa joskus paremmalla ajalla, eli mitä tapahtui lapsivuodeosaston ja kotiinpääsyn välillä)

7 kommenttia:

  1. Mahtavasti jaksettu pitkä maraton ja paras lahja siitä palkkiona <3

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että pikku-Pulla on kotona perheen parissa :) Onnea!
    - Tuosta sektio-rumbasta tuli mieleen omat kokemukset horkkakokemusten kera, huh. Meidän pikku-jössikkä (yli 4kg) vaan joutui muutamiksi päiviksi tehostettuun hoitoon ennen kotiin pääsyä.

    Ihanaa luomuravintoa vaan pikkuisen massuun, kuulostaa hyvältä ;).

    VastaaPoista
  3. Kiitos tarinasi jakamisesta, täällä on monta kiinnostunutta lukemassa :)

    Hyvää vointia teille kaikille!

    VastaaPoista
  4. Kiinnostava tarina Pullan kypsyttelystä. Mua ihan sielusta riipii nuo monikymmentuntiset synnytykset kun omat ovat olleet 2-5 tuntia siitä kun synnärille on ehditty.
    Ihanaa äitiyttä Pullan ja isoveikan kanssa!

    VastaaPoista
  5. Teitä taisinkin jo onnitella, mutta jos muistan ihan väärin niin vielä yhdet onnittelut!! :))

    Palailenpa itsekin pian blogin ääreen. Eilen illalla kotiuduttiin reissusta.

    VastaaPoista
  6. Oi, kiitos synnytyskertomuksesta. Ja onnittelut Pullasesta!! Veikkasin minäkin väärin sukupuolen, vaan mitäpä sillä väliä. Söpönen sieltä syntyi. Olet sinä urhean kestävä synnyttäjä, onneksi emme elä saunasynnytysaikoja, huh.

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...