Uskomaton väsymys.

Älkee ihmetelkö, että nyt täällä on rytmi hidastunut. Yksinkertaisesti jaksaminen on aika kuittina. Kävi sama kuin miniä odotellessa, jostain ihmeen syystä alkuraskauden jälkeen kuvioon astui unettomuus; vaikka olisi kuinka väsynyt, ei saa nukuttua. Nukkuu kevyttä unta, josta herää nopeasti pienimpääkin rasahdukseen.

Useamman viikon surkeat yöunet listättynä työstressiin ja alhaiseen hemoglobiiniin, tuottaa lisä Preg-Zilla hormooneita. Joten, jos vaikutan viherältä, tultasyöksevältä ja hiivatin äkäiseltä, voimme osoittaa sormella kaikkea edeltämainittua.

Kommettilootassa kysyttiin laskettua aikaa - itseasiassa olen niin juili, että toistaiseksi en meinaa sitä julkistaa. Riittää, kun kerron että ennen lokakuun puoliväliä tapahtuu, vaikka menisi kuinka paljolti ylitse. Katsotaan, muuttuuko mieli myöhemmin.

Tässä odotuksessa on omituista ollut se, että ekan kanssa tuntui että siellä neuvolassa ravattiin koko ajan. Ja että viikot kuluivat turkaisen hitaasti. Nyt taas tuntuu, että yhtäkkiä viikkoja onkin yllättävän paljon läjässä ja itse ei edes pysy matkassa mukana. Totta on omalla kohdallani se, kun sanotaan että ekan kohdalla tietää minuutilleen mikä viikko ja mitkä päivät - tässä pitää aina pohtia että millä viikoilla sitä mahdollisesti mennään!

Kommettilootailuun vielä sen verran, että olen todella pahoillani etten ole jaksanut/jaksa vastata isoon osaan kommentteja. Jokainen niistä kuitenkin taatuvarmasti luetaan ja iloitaan. Välillä lasken nimitätin kotonakin saavutukseksi sen, että jaksan raahauta vessaan ennenkuin hätä käy ylitsepääsemättömäksi - eli pienimmätkin hommat tuntuu nyt tosi raskailta.

ps. Unitilanteeseeni antoi ihanaa helpotusta se, että sain viimein viimeyönä nukuttua. Heräsin vain kahdesti (vaiko kolmesti) ja nyt viimein tuntuu että unta on oikeasti saatu. Asiaa auttoi se, että hain uuden ison puketin korvatulppia. Nyt oikeasti pitää nukkua, kun vielä saa... Pian täällä ei nuku kukaan!