maanantaina, joulukuuta 13, 2010

Alkaa polttaa...

Oivoi, äitiä kävi nyt jännittämään. Selkeästi siltä näyttää, että napukka on riittävän terve kohtaamaan nenänieluntohtorin puukon. Jotta äitimyksen sielunelämä ei voisi muuttua helppolukuiseksi, iskee tässä vaiheessa kauhukohtaus; ollaanko me varmasti valittu oikein, onhan leikkau se järkevin vaihtoehto, meneehän kaikki hyvin, mitä jos tulee komplikaatioita jne...

Lähinnä minua hirvittää ajatus siitä, että jos kotona tulee jotain yllättäviä tilanteita, kuten että verta yhtäkkiä ryhtyykin suihkuamaan nielusta. Juu, tiedän mitä tehdä (paina kylmällä niskaa, rauhota lapsi ja soita lanssi) mutta jo pelkkä ajatus siitä että moista voi aiheuttaa, tekee mulle kunnon vatsapörinät.

Kaappeihin on kannettu sileitä soseita, jugurttia ja viiliä löytyy. Mehua on. Täytyy kysyä lääkäriltä, saako lapsi juoda limua (miltä tuntuu hiilihappokuplat leikatussa nielussa`) ja varmistaa, että suolaisiakin soseita saa kylmänä syödä.

Minua jännittää ihan hirvittävästi.
Torstai tulee pian!

6 kommenttia:

  1. Äitiliini rauhallisesti nyt vaan niin eipä jälkikasvukaan ihmettele moista. Ainaskin aikamoiset kauhuskenariot on aivoriihen läpi sujahtanut, huh.

    - Sellaisiahan äidit tahtovat olla, huomenna peukut ja pikku enkelit mukaan niin hyvä on olla.

    VastaaPoista
  2. Rauha, peace woman !! Hyvin se menee, sillä pentuset on paljon hanakampia paranemaan kuin me aikuiset. Se on toki tärkeää, että pidät huolen ettei minimies saisi nuhaa. Niistää ei nimittäin saisi, kun se nielu ei välttämättä kestä painetta. Jonsku sai silloin nuhan ja jännäsin sitä kyllä, mutta hyvin kaikki meni silti.
    En antais mitään hiilihapollista enkä "väkevämpää" mehua. Se ei välttämättä tunnu kivalta sinne kurkkuun. Suolasta ei ruuan seassa varmaan ole haittaa, koska suolahan tappaa myös bakteereita jollain asteella.
    Äitiys on sitä alituista pelkoa siitä, tästä ja tosta. Jotenkin meihin semmonen sisäänrakennettu systeemi, emovaisto. Että se sun on vaan kestettävä ja opittava elämään sen kanssa, se tunne nimittäin ei häviä koskaan. Luulenpa että meikän viimeisenä ajatuksenakin taitaa olla sen viimeisen henkäykseni myötä, pärjääkö mun lapseni mun jälkeen. Ja se laps voi siinä vaiheessa olla jo viidenkympin paremmalla puolella. Me äiteet vaan ollaan tämmösii.
    Keskity kaikkeen muuhun, niin olosi saattaa hiukan helpottuu. Sä olet vahva leijonaemo, kyllä sinä selviät. Minillä ei oo mitään hätää, se kaveri on jo kyntensä näyttänyt ja selviää hyvin tämmösestäkin läpi.

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä operaatioon meiltäkin. Totta hitossa jännittää. Lapsen kanssa jännittää kaikki, vaikka siltä otettais vaan verikoe, saati sitten nukutus ja "puukkoilu". Ei sellasiin varmaan turru muuta kuin ne jotka on läpikäynyt useita vaarallisia leikkauksia. Ehkä sitten mikään ei enää tunnu... jos sillonkaan. :)
    Muista hengittää... ;)
    Hyvin se menee!
    Kati

    VastaaPoista
  4. Paras neuvo kaikkeen: muista hengittää rauhallisesti.
    Poitsu pärjää hyvin, se on nähty jo monesti. Sitäpaitsi mukulat paranee usein ihan ällistyttävää vauhtia, ja noin hyvin varustautuneena kaikki sujuu vaikka mitä sattuisi.
    Kannustavia ajatuksia sinnepäin, päivittäin.

    VastaaPoista
  5. Äiti ottaa nyt ihan rauhallisesti ja puhaltelee hetken :) Olette taatusti tehneet oikean ratkaisun, ja kaikki menee varmasti ihan nappiin. Mini pärjää hienosti, samoin Minin äiti! :D

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...