perjantaina, heinäkuuta 30, 2010

Viikonloppu alkoi...

... ja sen huomasi.

suunnistin työpäivän jälkeen osastolle morottamaan ystäviä ja minin tyttöystävää. Jo metrolle päästyä näin, että täähän se alkaa lystisti. Laiturilla makaili mies reippaassa etyylissä, yksikin kipinä niin hää ois varmaan syttynyt tuleen. Eli kauniisti sanottuna juovuksissa kuin kuuluisa Ellun käki. Mahtavat ventit päässä ja olemus örisevän hemaiseva. Onneksi siinä oli jo auttaja, jolta kävin varmuudeksi kysäsemässä että onko kaikki ok, tarttetko lisäapua - lanssi oli kutsuttu ja homma eteni. Eikä mennyt ylitöiksi. Kohti osastoa siis.

kotiinpäin suunistaessani yhdeksän aikaan, raitiovaunussa oli totaalipiripöllöyssä oleva mies, joka veti soolo-karaokea mp3-soittimensa tahtiin, hilluen penkillä niin että pelkäsin jo hänen tippuvan tai vetävän kassista esiin jonkun joukkotuhoaseen. Hesarilla hänen jäädessä kyydistä, piti vielä pompata kahdesti ovien välistä örisemään riitasointuiset loppukaneetit. Ah, hemasevaa.

Metromatka sujui leppoisammin, ellei lue mukaan sitä leijuvaa viinankäryä joka suorastaan kirveli silmiä. Jostain syystä metro stoppasi kymmeneksi minuutiksi ennen omaa asemaa, keskelle matkaa. Jumissa oltiin eikä kuulutuksia tullut, joten alkoi jo ihmetyttää kuinka kauan ollaan juntturassa. Ei hätää, aika ei käynyt tylsäksi, kun vastapäiseltä penkiltä eräs suomiviinan voimalla käyvä kiitettävään ikään ehtinyt ei-niin-herrasmies aloitti povaamaan, että syy on vastasyttyneessä ydinsodassa. Huomaavasti hän kuitenkin kyseli, että onhan mulla kuukauden tarpeet kuivamuonana kotona.




Päivän ihanimpaan kuuluu se, että sain vietyä ekan satsin Prinsessan sytomyssyjä osastolle! Eli järjestimme ''ninjakampanjan'' kaveripiirissä, keräsimme ison kasan myssyjä ja huiveja pikku-Prinsessalle. Ylimääräiset lahjoitetaan osasto K10 lapsipotilaille. Nyt on siis myssykampanja avoin ja tiedotankin tarkemmin osallistumisohjeista omaan postaukseen viikonloppuna! Prinsessan Äiti ja Isä olivat todella otettuja saamastaan tuesta, kortteja luettiin tippa linssissä huokaillen. Osui - ja upposi! Myssyjä on tulossa vielä läjäpäin ympäri suomenmaata, joten kampanja jatkuu vielä - ja pitkään!

5 kommenttia:

  1. Hyvä Piuku! Siis lähinnä tosta viimosesta jutusta, mutta olipas melkoinen tuo tekstin alku, huh huh!

    VastaaPoista
  2. Heh, kannattais näemmä asua landella, niin säästyis kaikilta omituisuuksilta...yeah, right! Meillä on vaan yks koditon setä, joka joka päivä kävelee tänne vähintään 5 kilsan päästä (sitä toista päätepysäkkiä en tarkkaan tiedä, kun en oo koskaan häntä "kotiin" asti seurannut), istuu päivän työväentalon pihassa ja kävelee illaksi takasin. Kävellessään puhuu itekseen ja puoliääneen huutelee jotain vastaantulijoille. Jeejee.

    Täältä lähti tänään pahvilaatikollinen myssyjä, huiveja ja pipoja pikkuprinsessalle ja ens viikolla pistän vielä lisää, kun ei kaikki ehtineet ajoissa mukaan :)

    VastaaPoista
  3. Ja niistä myssyistä vielä: Mulla on muutama valmiina. Mietin vain sitä, että voin minäkin kysellä ystäviä tähän mukaan, jos tarvetta on. Sellaisia ystäviä on paljon, jotka varmaan osallistuisivat jos tästä kuulisivat.

    VastaaPoista
  4. Mä jään odottamaan lisäinfoa niistä myssyistä, haluan myös osallistua! <3


    Täältä ei tarvii lähteä Helsinkiin asti nähdäkseen laitapuolen kulkijoiten riemukulkuetta, meillä riittää, kun kuljetaan meidän lähi-Siwaan (alle 100 metrin päähän), josta kaikki alueen pulsut hakee virvokkeitaan... Tiedän siis miten virkistäviä seuralaisia bussissa on ilmalle raivoajat ja kuolaansa tukehtujat.

    VastaaPoista
  5. Just, niin tuttua touhua. Paitsi että minä bongaan metrossa ja muualla aina ne nuorison edustajat (ilmeisesti koska nuorisoa löytyy omasta takaa kaksi). Vältän metroa viimeiseen asti, koska sieltä on paha juosta karkuun eteen, taakse, sivulle tai alas. Jos ylöskään ei pääse, niin iskee paniikki. Tahtoo maalle asumaan! Kylähulluja on vähemmän ja lehmät ja pöllöt ei ole niin sekopäisiä kuin piripäät ja viina-aivot...

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...