torstaina, heinäkuuta 22, 2010

Prioriteetit ja realiteetit

sekä kasa muita hienolta kuulostavia sanoja. Eloa nyt vaan varjostaa tietyt asiat, mutta toisaalta, jokaisessa paskassa kasvaa kukkia - välillä ohdakkeita ja toisinaan ruusuja.

Tänään katselin Nappulan touhuamista ja tuhahdin itsekseni, että voi kun se oppisi seisomaan. Meni pari nanosekuntia, jonka jälkeen totesin että hälläväliä, ehtiihän tuo. Prioriteetit ja realiteetit kohdalleen. Tärkein on, että on hyvinvoiva - ja totuus on että kun kerran on kehitysvammainen, niin ei vältsisti ole ihan taitolistan ykkösenä se seisomaannousu. Tottakai sitä toivoo ja odottaa, mutta tärkeämpää on toivoa tavallista, sujuvaa arkea.

Tänään ensimmäisen kerran Napukka yritti pinota kahta palikkaa päälleikkäin. Aika ihanaa, mutta kun se heittely on paljolti enemmän POP kuin pinoaminen, lensi palikka kaaressa naurunremakan saattelemana. Kaikkea ei voi oppia, eikä aina ihan heti. 

Iloa voin meidän perheestä kertoa sen verran, että tänään vaaka näytti ensimmäisen kerran 9 kilon rajapyykin rikkoutumista. Okei, vaipat oli jalassa, mutta silti! Meidän kuivan kesän orava alkaa kerätä jo vähän massaa itteensä. Kaikesta syömistaistelusta on siis todistettavaa tulosta - upeeta!!!

säntillinen, salaisesti insinöörinkaltainen luonteeni tahtookin esitellä teille uusimmat, vastapäivitetyt kasvukäyrät. Hei kamoon, eiks se oo normaalia, että jokainen tekee EXEL-tiedostoa lapsensa kasvusta? Ai ei oo. Noh, mä oonkin pitkään jo sanonut, että mulla on väärät lääkkeet (ja ehkä väärä ammatti). Mä olen NIIIN ylpeä näistä käyristä, ettei ole tosikaan, niin paljon on tän eteen tehty työtä että laps saap kasvaa. Nyt kun vielä otetaan tuo alakäyrä kiikkiin painossakin, niin käyräinen minä on kovin korkkiruuvilla tyytyväisyydestä.



(JIPPII!!!!)



Alempi musta käyrä näyttää erään kasvuhäiriön keskikäyrää, joten älkää katsoko sitä. 
Huimaa - vastoin pelättyä, tuo napu kasvaa näillä ravinnoilla.

ps. Nyt saan viimein kaivaa sen oikean turvaistuimen pienelle miehelle esiin ja hylätä kaukalon, josta nappulan koivet on tursunnut ulos jo pitkän tovin! Ah tätä juhlan tuntua!!! 

11 kommenttia:

  1. Oi hienoa! Tiedän tunteen, kun uudet kilot paukkuvat! :) Nyt voi vain katsoa vanhoja kuvia ja kauhistella, oliko meillä noin luikero vauva joskus. Meillä matalin piikki taisi olla 68.5cm ja 5.5kg. Liian pitkä vai liian laiha? Jaa-a. Kaikki sitä sanoo, että viis niistä käyristä, kunhan kasvaa, mutta kun.. insinööri.. ei.. mahda.. karvoilleen... :D Mä uskaltaisin melkein lyödä jo vetoa, että paino saavuttaa meillä keskikäyrän 1.5v-neuvolassa ensi kuun alussa, niin sitten voi käyräfriikkimamma olla tyytyväinen :). Mutta ei, meillä EI OLE EXCEL-käppyröitä :P. Vähän oon kyllä kade noista käppyröistä, joten pitää tyytyä who:n tarjoamaan softaan, pöh.

    T: insinööri ja poika alle alimman käyrän (eli näyttää kovin tutulta)

    VastaaPoista
  2. Jeeeeeeee, hyvä Napu ja sen äiti! <3

    VastaaPoista
  3. Hyvännäköiset käyrät! :)
    Meillähän tämä nuorempi on melko kitukasvuinen, ei ole 9 kiloa paukkunut rikki meillä ja pituus menee -3 käyrällä. Kasvaa kuitenkin omalla käyrällään, se kai se on tärkeintä! Ehtiihän nuo ottaa kiinni. :)

    VastaaPoista
  4. Kyl Napu tiätää mitä tekee. Siks ne palikatki lentelee. Kuka nyt jotain tylsää pinoo viittis kattoo, kun on paljon jännempää mihin asti saa palikat lentämään. Kuvista päätellen poju on just sopiva kaikin puolin. Jotkut lapset oli sitten erityinen tai tavis, syövät jos haluavat. Maailma on niin täynnä kaikkee tekemistä ja kattomista että siinä ruoka unohtuu. Ja kalorit kuluu. Vaan Piuku-äiree onkin poikaa ovelampi . Kyl ne käyrät siitä. Älä tuijota niihin liikaa, ota se käsituntuma pojuun. Kyllä hänestä ihan kunnon poika kasvaa. Jonain päivänä saat sitte nyyhkii koulun joulujuhlassa komeen poikas perään. :)

    VastaaPoista
  5. Piuku sussa asuu selvä sisäinen insinööri. Mäkin aloin pitää ekseliä mut se sit katos ja no, en jaksanut.

    Mutta kerran ennen aikana Elliä oltiin juomassa alkomahoolia ja paikalla oli alkomittari. Mun mielestä olis ollut hauskaa tehdä illan mittaan käyrää humaltumisasteesta. Jostain syystä paikalla ollut vanginvartija ja muotoilija eivät syttyneet. Sen sijaan miehen veli (insinööri) kun myöhemmin kuuli ideastani, piti sitä loistavana :D

    VastaaPoista
  6. Oi ku SUPER HIENOT käyrät!!! :D Ymmärrän täysin upean tunteesi, koska syömisongelmia riittää myös meillä. Täällä jännitetään tiistain neuvolaa ja toivotaan 7kg menneen rikki... Painokäyrä oli viimeksi -17, mutta -28:sta on lähetty... Pituus on mennyt -3,5.

    VastaaPoista
  7. Niinpä niin se sujuva tavallinen arki! Kannattaako enempää edes toivoa ja puhun nyt siis itselleni.

    VastaaPoista
  8. Eikös ne testaa tuon tornin tekemisen vasta 2v neuvolassa, joten Minihän kulkee edellä, jos jo jonkin sortin yritystä on!

    Ja täytyy tunnustaa, että kyllä meilläkin noita käppyröitä on piirretty ja seurailtu, mutta miehen toimesta ;)

    Me luovutettiin painorajan kanssa... ei lähelläkään vielä 9kg. Ostettiin siis Britaxin secura, enkä muuten kadu!! Paras sijoitus tähän mennessä! Jätkä jopa nukkuu autossa jatkuvan huutamisen sijasta.

    Ja ihan oikeasti, miksi pitäisi seistä? Paljon mukavampi kun muut kantelee!

    VastaaPoista
  9. Täältä tulee voipakettiehdotus, jolla kittana kaveri kasvaa silmissä yhdessä yössä :) Vai oonks mä väärässä, että Minin ihan omilla käppyröillä 16 kk keskikäppyräpoju on 9,2kg / 74-75cm? Näitä meillä seurataan ja lihotuskuurilla ollaan kans (ja fotosopataan oma käppyrä väriviivalla... ;)

    http://verneri.net/yleis/kehitysvammaisuus/diagnoosit/downin-oireyhtymae.html
    http://www.growthcharts.com/charts/DS/charts.htm

    VastaaPoista
  10. Hih, kiitos Helena noista käppyröistä, onhan ne mulla mutta orjallisesti täyttelin tätä exeliä... Ymmärsin nimittäin että tää ois ollu kans joku erkkakäyrä-
    Nyt kun katoin tuolta meidän oman heimon käyristä, niin kappas - siellä tyylikkäästi keskikäyrillä keikutaan!
    Ikää 1v5kk ja pituutta sellaset 75cm apouttiarallaa ja painoa n. 9kg. Keskikäyräpoika! IHanaa :D

    Aurinkoisia(sopivasti) päiviä ja teidän Lihotuskuurilaiselle muiskut! Tikkurilan tapaamiset on taas syksystä, viimeistään siellä nähdään?

    VastaaPoista
  11. Jaksamisia! Hienoja käyriä! Hyvä että edistystä tapahtuu. Eiköhän ne jalatkin vielä ala totella.

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...