torstaina, kesäkuuta 10, 2010

Oikein/Väärin/eos

Äitiyden uuteen elämysmaailmaan kuuluu tottuminen ohjeisiin. Joka paikasta tulee neuvoa, ohjetta, käskyä, pyyntöä, kehoitusta, rohkaisua ja lannistusta. Täydellinen äitiys on urakalla rakennettu myytti, jonka kysenalaistaminen aiheuttaa vähintääkin mellakan. Elomme ensimetreillä kuljin kuin lauhkea lammas ohjeiden ja suositusten maailmassa, kuvitellen että se kuuluisa Hyvä Äiti tekee niin, kun sanotaan. Omallatapaansa, vaikka raskausaikana luotinkin itseeni hieman enemmän ja ahdistuin ihmeellisistä ovista ja ikkunoista tursuavista ohjeista, katosin jonnekkin äitiyden mikämikä-ihmemaahan.

Tunnustan syntini nyt julkisesti.
-Lapseni juo yhä 1v ja 4kk iässä päivittäin tuttipullosta. Rehellisesti, ei liikuta pätkääkään se, että joku superäiti kertoo ettei niin saa tehdä. Neuvolan tätkikin totesi, että onneksi olkoon, teillä on selkeästi oma, viisas suunta. Tärkeintä kun on, että se lapsi JUO!

-Lapseni syö pääasiallisesti purkkiruokaa- ihan oman laiskuuden vuoksi. En tahdo tuhlata niitä muutamia vapaa-hetkiä hellan ääressä. Aina, kun meille tekemämme ruoka on sellaista, että laps sitä voi syödä, saa hän syödä. Mutta usein syömme salaatteja tai sellaisia ruokia, joilla tuo hankihyttynen ei tule ruokituksi. Joten Piltti, Bona, HiPP ja semper; kiitos että kokkaatte lapseni ruoat!

-Lapseni syö tuttia. Joku elämää viisaampi (ja todennäköisesti lapseton) on informoinut, että tutista tulisi luopua mahdollisimman aikaisin. Juu, ei käy. Omasta sikamaisesta mukavuudenhalustani sekä lapsen suun motoriikan tuesta käsin totean, että senkun lutkuttaa. Katsellaan likempänä kaksivuotispäivää, mikä meno.

-Huonona äitinä olen tartuttanut taatunvarmasti sen elämää suuremman ja pelottavamman kariesbakteerin lapseen. Ja tartutan yhä. Lusikka livahtaa kuin huomaamatta aina välillä omaan suuhuni. Jos lapseni on isompana hammaslääkärin lomakassa, syytettäköön silloin minua. Nyt en jaksa syyllistyä.

-Kestovaippailu. Edelleen, mun mielestä kestovaipat on suloisia ja käteviä. Oman väsymyksen kuitenkin ollessa sitä tasoa, että sängystä ylösnousukin käy haasteesta, ovat ne jääneet koristamaan laatikkoa. Pakattakoon ne seuraavaa natiaista varten, koska Mie En Jaksa. Ne toimivatkin parhaiten ensimmäisen puolen vuoden/vajaan vuoden ajan, nyt ei enään vaan ole sitä ''The Fiilistä'' - pelastetaan planeetta jollain muulla tavalla.

- sokeri, tuo epäterveellisen ravinnon suurin linnoitus. Tunnustan. Tämä vesikidutuksen verrattavissa oleva synti on todella käytössä silloin tällöin. Lapsi saa maistaa suklaata, keksejä ja muuta, oikeastaan kaikkea (paitsi alkoholia) mitä vanhemmatkin syövät. Lähes kaikkea saa syödä, jopa hyvinkin suolaisia asioita on maistettu. Enkä sitäpaitsi ole kokenut ollenkaan huonoa omatuntoa siitä, että laps tykkää syödä makkarakastiketta ja pottumuusia. Ainakin on kaloreita!

- Kärttyily. Kärttyilen välillä lapselleni, mutta elämä on. Osaan pyytää anteeksi ja hyvitellä. En toki ole ylpeä käytöksestäni, mutta en myöskään suostu uskomaan että pilaan jälkikasvuni tulevaisuuden huonoilla päivillä. Lapsijeesustelijat kun tuntuvat olevan sitä mieltä, että piltille pitää aina hymyillä ja olla ah-niin-ihana. Minäpä olenkin vain Ihan Tavallinen Nainen ja Ihan Tavallinen Äiti.

- Hanki linjasi kuntoon, harrasta, ole seksikäs jne... En ole, olen onnellinen äitivalas. Toki olisi mukava olla hoikempi, fiksumpi, kauniimpi, urheilullisempi ja sataa muuta asiaa - mutta kun en ole, niin en ole. Tärkeämpää, kuin edellämainitut on kuitenkin se minun oikean ja vasemman korvan välinen tila. Olen suhteellisen onnistuneesti osannut päättää, että jos en kelpaa tälläisenä - antakee olla. Uskon, että kun arki muuttuu ja mieli löytää uusia uomia, löytyy myös se parempi balanssi. Jo nyt olen jättänyt punaisen lihan ja liiat hiilarit, yrittäen siihen puoleen kiloon rehustoa päivässä. Riittäkööt, sanon minä!

- Olen välillä kateellinen, inhottava, kakkaa puhuva, muita arvosteleva, laiska, saamaton, ilkeä, raivoava, itsekäs, omanapainen naismonsteri. Mitä sitten? Minulla ei ole mitään sopimusta kirjoitettu elämästä, että lupaan olla aina parhaani mukaan Äiti Teresa. Pah - en ole. Välillä saa olla hirviö, jotta se kaunotarkin sieltä löytyy.

Täten olkoot suurimmat syntini tunnusettu! Vieläkö te tykkäätte musta, vai soitatteko äkkiä äkkiä lastensuojeluun; APUA- se ei kestovaippaile :D

27 kommenttia:

  1. Hehee :D Ihan yhtä kurjaksi tai jopa kurjemmaksi täytyy tunnustautua. Kun vielä neljäskin lapsi söi tuttia, ei ollut kestovaippoja ja mentiin muutenkin ihan oman mielen mukaan...
    Nytkin tulee neuvola 2kk myöhässä. Apua!

    VastaaPoista
  2. Aamen! Annan sinulle synninpäästön, koska samat synnit olen aikoinani tehnyt itse. Kummi-tyttösi heitti sorsille hieman alle 2v tuttinsa, ei tullut purenta tms vikaa. Purkit on niin tarkasti tutkittua murkinaa, joten hyvällä omalla tunnolla vaan ja hei niistä tyhjistä lasipurkeista saa "kivoja" tuikku astioita :) Mitä nopeammin opetat monipuoliseen ruokavalioon eli maistamaan kaikkea sitä vähemmän pikku-ukko ronklaa vanhempana (meillä ronklattiin)

    VastaaPoista
  3. Ja mä oon siis ainaki ekana rimpauttamassa lastensuojeluun, koska oon vaan ite niin saakelin täydellinen äiti enkä ikinä tee mitään väärää...hah! :D LÄhestulkoon kaikki kohdat sopis meihinkin, joten aamenet tälle tekstille.

    VastaaPoista
  4. Mä kyllä haluan nähdä sen äidin, joka ei sorru mihinkään mainitsemistasi asioista tai johonkin muuhun, mikä ei kuulu "täydelliseen" äitiyteen!

    VastaaPoista
  5. Katja, ja vielä neljään kertaa :D sieki saat anteeks, ihan kaiken!

    Ninpe- isot eellä, pienet perässä. Onneks on aina edeltäviä sukupolvia!

    Maiju, nonni, mä arvasin. Just sinä! Mut hey, ei hätää. säkin saat anteeksi!

    K- niinpä, mutta aina löytyy niitä ensimmäisten kivien heittelijöitä jotka ei vaan tunnusta näitä juttuja, vaan on ihan üübertäydellisiä! Onneks me ronkelit nähdään niiden läpi. Jokaislla on salaisuutensa :D

    VastaaPoista
  6. Paloturvallisuusosastolta huomautetaan, että sitten vain led-tuikkuja niihin pilttipurkkeihin.


    Ihan tutulta lista kuulostaa, mutta meidän neiti nirppanokka nyrpistää nenäänsä soseille. Hän haluaa samaa ruokaa mitä muutkin syövät.

    Voisin lisätä vielä listalle telkkarin, tuon oivan lastenvahdin.

    VastaaPoista
  7. Riitta- ounou, mä aivan kokonaan unohdin tuon meidän perheen lapsenlikan, mölytoosan! nimimerkillä Richard scarryjä tikipoksi turpeena :D

    Jep, led-tuikkuja vaan!

    VastaaPoista
  8. Taitaa siis tulla lastensuojelussa tiukat ajat näin kesän kynnyksellä. ;) Tunnustan kuuluvani samaan kastiin sinun kanssa! :D

    VastaaPoista
  9. Monta osumaa, tulkaa hakemaan. Mutta ei lapsia. Äitillekin kelpaisi joku selli ja IHAN YKSIN...!

    Mutta tuskin ne tulee, kun eivät ole tulleet noiden neljän aikaisemmankaan kanssa. Mutta kun ne kuulee, että pyhkäsin eilen puolivuotiaalle vähän kermavaahtoa huulille niin eiköhän saada sosiaalitanttoihin liikettä... :-O

    (Ja kuin pisteeksi i:n päälle, sanavahvistus kommentissa on "mywar" :-))

    VastaaPoista
  10. Kuin mää itteni tunsin niin hyvin tosta tekstistä?? Jumankiuta, mä oon tehny kaikki samat jutut enkä ole edes osannut katua tekojani. Olen siis aina ollut epätäydellinen äiree...thank god.
    Sillä hetkellä kun rupeet äiti Teresaksi tuun ja lätkin sua torilta ostetulla kalalla. :)
    Täydellisyys....kuka sen osaa määritellä mitä se on. Minä otan mieluummin sen persoonallisen, elämänmenossa mukana olevan äireen. Pidän maailmassa paljon mieluummin Piukun, sen ihan aidon ja omanlaisensa, kuin Piuku Teresan. Eihän sillä olis edes mitään kirjoitettavaa mistään.

    VastaaPoista
  11. Rehellistä tekstiä... I like =)
    Vaik tunnistan itteni kyllä monesta kohdasta.. siis siitä toisesta ääripäästä, mutta tunnistan myös sinun tavoistani itseni... taidan olla joku sekoitus.. xD

    VastaaPoista
  12. hehee. :D

    Kuules syntinen, me taidetaan ruuhkauttaa toi lastensuojelu näin kesällä kun me kaikki soitellaan toisistamme sinne... XD

    just syötin meidän 13kk vanhalle likalle makaronilaatikkoa johon oli pistetty purkillinen pestoa mausteeksi. NAM. Syötiin molemmat hyvillä mielin... :D :D

    Mehujätski, tutti, tuttipullo, kertisvaipat, telkku, keksit, suklaat, tavalliset jukurtit... joo. Samaan selliin mennään kaikki.

    Ainiin, ja mun mielestä on HYVÄ että lapsi näkee että ihmisillä on huonoja päiviä ja pahaa mieltä. Riitojakin mun mielestä lapsi saa nähdä, siitähän sitä oppii että riiteleminen kuuluu osittain elämään ja että vaikka riitelee, silti rakastaa. :) Eikös se ole aika tärkeää? En mä haluaisi opettaa lapselleni, ettei pahaa mieltä ja kiukkua saa olla. Nekin kuuluu elämään.

    ja sä oot paremmilla vesillä kuin mä - mitenniin oot onnistunu vähentämään liiat hiilarit? :O wau! Nimimerkki pastaa pastaa ja lisää pastaa...

    Hienot tunnustukset. :)

    VastaaPoista
  13. Oon lukenut blogiasi jo yli vuoden, mutta nyt vasta tajusin, että voin kommentoida google-tilin kautta. En siis itse kirjoita blogia.

    Tulin niin hyvälle mielelle (jälleen kerran) tekstistäsi! Välillä tuntuu, että vauvafoorumit on täynnä vain täydellisiä äitejä. Ihanan rehellistä puhetta!

    Oikein aurinkoista kesäpäivää Vinkeän perheelle! :)

    VastaaPoista
  14. Eli olet siis ihan normaali perusäiti! :D Tunnustan, että olen ihan samanlainen muuten mutta kesotilen edelleen (poika 1v 1kk). Mutta yleensäkin blogiasi on ihana lukea! Välillä itkettää, naurattaa ja tuntuu että joskus luen juttujasi kuin suoraan omasta tämänhetkisestä elämästä! :)

    VastaaPoista
  15. Asiaa. :)

    Ja sen vaan sanon, että se on helpompi päästä siitä tutista eroon, sitten joskus, kuin peukalosta...

    Nimim. Kahden tutttipojan ja yhden peukalotytön epätäydellinen äiti

    VastaaPoista
  16. Kiitokset tästä ja myös laatukäsikirjasta.

    Molemmissa sai nauraa.

    nimimerkki: meillä syödään kaupan ruokaa ja opetin lapseni melkein 10kk juomaan tuttipullosta vettä yöllä, että äiti jaksaisi nousta sängystä.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  17. Loistavaa tekstiä! Hyvä tietää että joku toinenkin on huomannut näitä piirteitä itsessään! Ja sehän onneksi riittää että on Ihan Tavallinen Nainen ja Ihan Tavallinen Äiti=) Jaksamista arkeen ja terkkuja

    VastaaPoista
  18. Edelleen tykkään sinusta, suorastaan vieläkin enemmän kuin ennen! Viisaita sanoja tänne kirjailet. :) Itseäni ahdistaa jo nyt tämän elämän miljuunat normitukset, ja jos tämä meidän lisääntymisyritys joskus onnistuu, niin normiosasto taitaa käydä entistäkin väkevämpään hyökkäykseen... Terve järki tulee tarpeeseen.

    VastaaPoista
  19. Mahtava, tervejärkinen postaus! Noin puhuu nainen ja äiti, jolla on jalat maassa. Tuntuu välillä että kaikkien vaatimusten keskellä vaatii suurinta rohkeutta myöntää olevansa Ihan Tavallinen Äiti!

    Mä allekirjoitan noi kaikki. No pullosta toi laps vieroitti itse itsensä (joka on ihan hanurista, koska iltaunille nukahtaminen on sen jälkeen aina ollut The Prosessi - ottaisin sen pullon takas koska vaan jos toi huolis!), mutta muuten. Kiitos tästä postauksesta, sait juuri tuntemaan oloni ylpeäksi! :) Tämmönen mää oon, meitä on muitakin, nokka pystyyn vaan!

    VastaaPoista
  20. Just loistava postaus!

    Tosiasiahan on, että kaikki "täydellisen äidin" ominaisuudethan on vaan jonkun ihmisen määrittämiä ihanteita. Ja jos joku orjailee jonkun toisen määritelmää ja kokee sillä olevansa hyvä (vai peräti täydellinen?!) äiti, on kyseessä pakko olla aika huonolla itsetunnolla varustettu identiteetitön ihminen. Näin kärjistetysti. :P Mut oikeesti, äitiys on niin henkilökohtainen asia, että jos sitä alkaa "suorittamaan", niin minkä asian silloin tekee enää itselleen luontevasti?

    Ja mä siis ainakin fanitan sua! :D

    Täällä muuten neiti tänään söi Blair'sin tulisia sipsejä (siis muakin sattu), ja haki vielä lisää... Että niin niitä neuvolan ruokasuosituksia noudatetaan. Minkäs sille voi että lapsi on isäänsä tullu (=tulisen ystävä).. :D

    VastaaPoista
  21. OIH, tämä postaus oli todellinen kommenttilotto! Vau, eli siis en ole syntilistaa koristamassa yksin :) Nou hätä, mä arvasinkin että teillä kaikilla muillakin on pilttipurkit siellä luurankojen vieressä kaapissa. *muhahahahaha*

    -s- Hienoa, teretuloo normipaskamutsiosastolle :D
    sari - jei - antaiskohan ne viereiset huoneet? :P
    Essiina - niinpä! sitä välillä miettii jopa neuropsykologian osaston hermotestauksia, että pääsis johonkin koppiin hetkeks oleen yksin ja HILJAA!
    Maija, mutta katos, nou hätä. KOskaan ei ole liian myöhäistä äitiyden synnintunnustukseen :)

    Tiia, onneksi on kaikenlaisia joka ilmansuuntaan.

    Elina, tää postaus ei vielä sisältänyt mun mahtavia itsevalhekohtia; koska couscous ei ole hiilareita, ei varsinkaan luomupasta. Niillä voi kiertää kaikki omantunnon napinat :D

    MariX- ihanaa, tervetuloa ''ulos kaapista'' Vinkeän Väen Vahtaajaksi! *vilkutus virallisesti kera tervetulotoivotusten*

    Lettu, mä annan sulle ton kestoilun anteeksi, välillä heitän noi kestikset meidän naperon jalkoihin myös. Ja taisin vielä kestoilla tuossa vaiheessa, osittain. Ja elossahan on parasta, että samaan hetkeen voi ulvoa naurusta ja itkeä; kunnes kaikki luulee että nysseviimein tärähti lopullisesti! hih!

    Hempukka; Upee veto, ojennan sulle Vinkeän Mielestä Viisaan Äidin Palkinnon. se että mamma jaksaa, tietää että muutkin jaksaa. Ainakin vähän paremmin. Oikee meno!

    Heidi- ihanaa Ihan tavallista eloa sinnekin!

    Eileithya (enkä viekään osaa tavata Nickkiäsi :D) - joo, mä luulin olevani suht looginen ja tervejärkinen, kunnes kohtasin nämä normituksen älyn riemuvoitot tähän pikkulapsen äitiyteen. Huh huh. Aika menoa.
    Niin ja muista; Olet hedelmällinen, Upea Nainen ja sinulla on Mahtavat Munasolut! (Vinkeän universumille lähettämä mantra sun masunsisäiseen maailmaan!)

    Anniina, ihanaa- jalat maassa mutta persaus pilvissä :D Toi on ihan totta, tavallisen äitiyden äärellä joutuu oikeesti ''Tulemaan ulos kaapista''; en ollutkaas se illuusioni superäiti joksi minua luultiin/oletettiin/roolitettiin/tungettiin muottiin.

    saara; tulta munille/munasarjoille, kyllä pöperössä pitää olla potkua! Oppiihan uusia makuja ja mikäs siinä, jos itse kinuaa!

    Kiitos KAIKILLE ihanille ihmisille jotka lukevat ja kommentoivat. Meillähän on ihan iki oma ''normimutsiklubi'' täällä kasassa. Upeeta!

    VastaaPoista
  22. Piuku, voit vapaasti kutsua mua vaikka Eikaksi, jos siltä tuntuu. ;)

    Vielä mun on sanottava, että tosi mukava lukea tämän postauksen kommentteja. Ihana huomata, että on vielä olemassa sellaisia ihmisiä, jotka tekevät päätöksiä ikiomaan järkikultaansa nojautuen ja omaan tilannetajuunsa luottaen. Omassa lähipiirissäni lapsen saaneista harmillisen moni on solahtanut lapsiperhenormatiivisuuteen - "Meidän täytyy nyt elää lapsen ehdoilla, jada jada". Ja ne lapset ehdot on tietysti asiantuntijan määrittelemät, ei vanhempien, jotka tuntevat lapsensa ja elämäntilanteensa.

    VastaaPoista
  23. Ihana Piuku! Täällä myös allekirjoitetaan hyvin moni noista kohdista, eikä tunneta huonoa omatuntoa moisesta. Tämän postauksen kommentit olivatkin näköjään ihania tavallisia äitejä täynnä, otetaan sille! (Joo, tämä kamala äiti juo lauantai-iltana jopa saunasiiderin, vaikka lapset nukkuvat viereisessä huoneessa.)

    ps. Taisin ehkä tunnistaa sinut facebookista yhden ystävän kaverilistasta, mutten uskaltanut lisätä. En ole varma, sanooko nimimerkkini sinulle mitään...

    VastaaPoista
  24. Haau- tottakai sun nickkis sanoo, seurasin pitkään sun blogia ja tuplien matkaa! Lisää ihmeessä, jos haluat :)

    Eikka- sama juttu! Mä oikein yllätyin että tällänen kommenttitulva eikä yhtään jeesustelevaa viestiä vaan kaikissa tuodaan esille sama asia; jokainen yrittää taplata tyylillään parhaansa mukaan!

    VastaaPoista
  25. Haau- tottakai sun nickkis sanoo, seurasin pitkään sun blogia ja tuplien matkaa! Lisää ihmeessä, jos haluat :)

    Eikka- sama juttu! Mä oikein yllätyin että tällänen kommenttitulva eikä yhtään jeesustelevaa viestiä vaan kaikissa tuodaan esille sama asia; jokainen yrittää taplata tyylillään parhaansa mukaan!

    VastaaPoista
  26. Kiitos, nyt putos kivi sydämeltä kun liityn silti täydellisten äitien kerhoon vaikka kestoilenki edelleen! ;O)

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...