Tartunta!

herranen aika! Tänne on pesytynyt se saakutin sama tartunta, kuin mikä on pitänyt välillä vallassaan Äiti Aurinkoista!

Jostain nurkan takaa on hiipinyt pelottava kodinlaittaja.

Tänään aamulla heräsin, mulkoilin vihaisesti keittiön paskaista lattiaa. Kun ipanat oli ruokittu, revin ruokapöydän alla olleen ikean laatumaton (siis tässä on monta ajatusfeelua, lähtien kohdasta ruokapöytä ja matto..) poijes ja iskin kiinni aitoon, -62 asennettuun muovimattoon - vaimikäsenyton- lattiaan. Lattian ominaisuutena on maaginen kyky imaista sisäänsä KAIKKI nesteet, vatkulit ja sörssöt jotka sen päälle läsähtää. Tolupullo toisessa kourassa ja hankaussieni toisesa, konttasin keittötä läpi. Viisaampi voisi kuvitella että meidän keittiön lattia on nyt kaunis J.Bollock -tyylinen tilataideteos, mutta perustyhmä tajuaa että maalitahrat ja ruokaläiskät siellä tilanhallinsta kilpailee. Mutta. Tuota lattiaa ei saa millään kirveellä siedettäväksi ulkonäöltään. Ei millään. Odotamme sitä keittiöremppaa alkavaksi. Odotamme. Ikuisesti. Aina. Kunnes se hiivatin putkiremppa tulee. Kun. Sitten. Joskus.

Värien harmoniaa - eiku kakofoniaa.

Samalla hyökkäsin makuuhuoneen nurkassa seisseen kulmahyllyn kimppuun, raijasin sen keittiönnurkkaan lelu-, viihdyke-, ruokalappu- ja kituneen viirivehkan säilyttimeksi.

Kitukasvuinen risu, lelukasa ja silleen.

Seuraava kostoisku oli pölynimurin kimppuun. Sillä huristeltiin keskikoisen hiekkalaatikon sisälmys pois eteisen lattialta. Kun aika oli kypsä, lapset ruokittu ja laitettu päiväunille, kipaisin kaupalle ostamaan lisää kemikaalidynamiittiä jolla jynssätä nurkkia.

Kyllä. Nyt on maailmankirjat sekaisin. Toivottavasti tää loppuu pian. Muuten tää torppa vois näyttääkin ihan inhimillisen elettävältä....

Katotaan, saapuko se kodinlaittajahengetär tänne uudestaan. Kerran vuodessa on näkynyt, joten voipi mennä tovi. Jos toinen. Toistakymmentä?

ps. Se mikään viirivehka ole - soon palmuvehka. Noh, tiedämpähän nyt senkin!