tiistaina, kesäkuuta 26, 2012

Jännitys tiivistyy...

Nyt alkaa jo vähän tärisyttään. Enään pitää nukkua kaksi yötä, niin sitten lähdetään reissuun. HUI.

Tänään oli päivällä lapsenvahti viiden tunnin ajan. Käytiin puoliskon kanssa leffassa ja syömässä. Kieltämättä oli vähän vaikea nauttia, kun ei ole ollut kokemusta siitä miten söör SkrapaBulla pärjää vieraan hoteissa pidempään.

Niinhän se meni, että laps on pitänyt mekkalaa poissaolomme ajan. Isompi versio oli oikein mallikaasti puuhannut ja touhunnut, täynnä omaa ihanaa tarmoaa. Pullis taasen oli kieltäytynyt syömästäkin.

Kun viimein saavuimme kotiin, aloitti Pulla infernaalisen karjunnan heti kun näki meidät. Siinä hetkessä lapsparka tajus, että nää surkeat vanhemmat olivat hänet kehdanneet jättää hoitotädin hoteiseen. Härregyyyyyd!

Taaviainen taas kiljaisi iloisesti hei ja jatkoi leikkiään dinosauruksilla. Kun lastenvahti oli lähdössä, pien poika ilosta kiljuen juoksi eteiseen vilkuttamaan ja antamaan mojovan halauksen.

Että ei toi meidän erkkari. Se menee vasurilla hoidellen. Mutta tuo normi - siinä on töitä joka tassunkulma täynnä.

Voi pientä. Kumpa vaan tostai-perjantai menis pienemmillä huudoilla. Snif.

Imetys onkin sitten ajettu jo ihan loppuun. Enään Pullis saa aamutissiä, muuten maito tulee tölkistä - tuttelitölkistä. Ollaan aloitettu myös hapanmaitotuotteet, luonnonjugu ja bulgarianjugurtti maistuu, samoin viili. Pojalla on selkeesti samanmoinen maku kuin isoveljellään. Mulla on tosi hyvä fiilis tosta imetyksestä. 9kk on jo hieno mitta ja vaikka imetyksen lopettaminen on tullut enemmän minun ehdoilta, en kadu. Pulliksen meininki rinnalla oli jo tosi hyytävää, pahimpina hetkinä puri rintaa niin kovaa että veri lensi. Toimin myös elävänä kiipeilytelineenä ja imetysasennot lähentelivät akrobatiatasoa, jolloin niskat huusi jo hallelujaa. Nyt on siis koettu täysin upeasti onnistunut imetys - Taaviaisen epäonnisen imetysuran vastapainoksi. Mä olen tyytyväinen.

ps. tutitpullosta juominen on ihan out. In on juoda ns. lasten sporttipullosta jossa on pilli. Että siitä revitään.

4 kommenttia:

  1. Meillä melkein 7kk puree niin lujaa hampattomalla suullaan, että hirvittää jo etukäteen kun ne hampaat tulee...Apua, kuulostaa niiiin inholta toi veri roiskuu, inhottavalta ja tuskaiselta; AUTS!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nää on näitä tissimonstereita :D
      toiset muksut ei niinkään pure, toiset puree - toiv. teille on siunaantunut versio joka ymmärtää hampaiden aiheuttavan tissinkadon jos niillä jyrsii.

      Maitovampyyreiden kosto!

      Poista
  2. Tsempitykset Pullalle, vanhemmille, hoitajalle ja mahtaneeko taaviainen tsempityksiä tarvitakaan :). Kuullostaa silt et teijän pulla on samanluontoinen kuin tää meijän kuopus.

    Nyt ihmettelen et miks mie en oo tajunnu tota pillipulloa käyttäää, kun mein lapsi himoitsee pillimehuja sen pillin vuoks :O. Yritän siis kans lopettaa imetystä, mut maito menee huonosti alas mistään muualt ku tissistä. Kiitos siis vinkistä :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pillipullot toimii :) Samoin kolvasin korvikepurkin kanteen reijän ja löin siihen pillin pystyyn. Pal "mediaseksikkäämpi" juttu kuin maito pullosta!
      tsemppiä!

      Poista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...