keskiviikkona, huhtikuuta 04, 2012

Syö itte huussissa!

Päivän naurahdusverenpaineennostatus löytyy lilyn "päivän kysymyksestä". Lukijoilta on kysytty, missä ei saa imettää. Kun siis, onhan se nyt vallan törkeää vetää tissi esiin ja syöttää vauva julkisesti. Itse kysymyksen asettelu itsessään oli sellainen, että kommenttikenttään kaivataan toistensa hiuksissa roikkuvia ihmisiä.

Ensimmäisen lapseni kohdalla imetys ei onnistunut. Pullon ja ruokapurkin kanssa mentiin, kun ei hinkkihommat onnistuneet. Pullosta tarjoiltiin pumpattua äidinmaitoa. Muistan Taaviaisen ollessa elettyä ikää 4kk vanha, kun vihainen mummo mulkoili ja murisi kahvilan toisesta pöydästä. Katsoi, miten kamalaa oli kun niin pienelle vauvalle väkisin tungettiin soseita. Ei tainnut tanttara tietää, että ne on alotettu jo aiemmin ja ihan keskolan käskystä. Puhisijat kun ei aina tiedä, mitä kaiken takana on.



Pullan kohdalla taas hinkkigurmee on ollut ainoa tapa ruokkia lapsi, kun pulloa ei huoli. Ja aivan varmasti ruokin lapseni siellä, missä itsekin syön. Oman itseni takia minulla on imetyspaidat, joiden avulla imetys onnistuu helposti ja näiden paheksujien riemuksi, mahdollisimman huomaamattomasti. Siitä olen samaa mieltä, ettei imettämisestä tarvitse numeroa tehdä. Nimittäin usein on varmasti niinkin, ettei ympäristössä edes ehditä tajuta, että viereisessä pöydässä imeväisikäinen nauttii ateriaansa.

Imetyskeskusteluissa muo huvittaa suuresti se, että lapsen ruokkimiseen tehdyistä välineistä tehdään seksin välilkappaleita. Pieni feministi minussa sanoo, että syynä on yliseksualisoitnut yhteiskunta jossa hammaslankaakin myydään persvaon hätäisesti peittävillä stringeillä ja törötisseillä. Tissit eivät vain valitettavasti ole aikuisten miesten omaisuutta, vaan niiden perustehtävän on ruokkia jälkikasvu. Lukiessa ks. artikkelin kommentteja, ei voi kuin nauraa; joku pälli keskustelussa toteaa, että

Myöskään pissalla ei käydä toisten ihmisten edessä, ei oksenneta (toivon mukaan), ei vaihdeta tamponia, ei puristella finnejä, ei kaiveta nenää, ei ajeta karvoja jne. Nämä ovat kaikki myös luonnollisia toimintoja mutta ne hoidetaan yksityisyydessä.
Tässä vaiheessa iski huutonaurukohtaus. Ei elämä! Kuinka vieraantunutta yhteiskunta on oikeasti kahdesta suuresta ihmiselämään liittyvästä asiasta; syntymästä ja kuolemasta. Pikkuvauva kun syö silloin kun hällä nälkä on ja niin on syönyt jokainen kommentoijistakin. Joko hinkkimaitoa tai korviketta. Ja hei - jokainen, jokainut yllämainituista toimenpiteistä on jotain muuta, kuin toisen ihmisen ruokkimista. Ensimmäinenkään noista ym. eritteistä ei ole mitään mitä keho tuottaa ruokkiakseen vauvaa. Hinkkimaito on.

Mä olen täysin sitä mieltä, että jokaisella äidillä on oikeus imettää vauvaansa siellä, missä vauvalle nälkä tulee. Kokonaan toinen kysmys on se, että onko vauvat ja pienet lapset ylipäätänsä "tervetulleita" kaikkialle - koska itsekin kaipaan vapaa-aikaa. Teatterin pimeällä penkillä istuessa, en tahtoisi kuunnella vieruspenkiltä pikkuvauvan mekkalaa tai mennessäni myöhään illalla ravintolaan, katsoisin kyllä hieman kieroon jos mukana olisi iso liuta lapsia. Kulttuurisidonnaista sekin, jos matkustaa välimeren maihin, voi huomata että siellä taas on ihan tavallista että koko perhe syö illallisensa myöhemmin. Se, mitä kautta laps ravintonsa saa on näissä asioissa täysin sivuseikka.

Lyökää sitten ovenpieliin leimat, "olemme imetysmyönteisiä" tai "20.00 alkaen vain aikuisille" - niin osaan suunnata nenäni oikeaan osoitteeseen.

Ja hei, kestäkää. Ympärillänne on tissejä vaikka kuinka paljon, välillä vilahtaa nänni - syöttötarkoituksessa tai liian pienissä vaatteissa. Mutta kukaan ei tunnu kyseenalaistavan sitä, onko oikeus kulkea kadulla liian paljastavissa vaatteissa tai pyllistellä semieroottisissa vaatekaupan hinkkausmainoksissa.




Vauva syö tissiä. Deal with it.

8 kommenttia:

  1. Jos kerran on ikävä katsoa vauvojen ruokailua julkisella paikalla, eiköhän myös ravintoloihin tulisi saada pikkuiset yksityiskopit, jottei ruokailemaan mennessä joudu katselemaan, kun muut tunkevat suuhunsa ravintoa. Kapakkaan myös loossit, jotta välttyy seuraamasta muiden juomanlipitystä.

    Yleensä lastaan imettävän äidin rinnasta näkyy (kiitos imetyspaitojen, kantoliinojen ja vauvan kroppaansa nähden suhteellisen suuren pään) hyvin paljon vähemmän paljasta pintaa kuin keskivertoteinin pikkutopin kaula-aukosta... Minusta osoittaa erittäin likaista mielikuvitusta ja ylenmääräistä muiden tekemisen seuraamisen tarvetta, jos näkee jotain pahaa katukuvassa lastaan imettävässä äidissä.

    VastaaPoista
  2. WORD. Tuntuu se tissin todellinen tehtävä olevan vähän hukassa. Esikoista en olisi kehdannut (MIKSI?!) imettää julkisella paikalla, hän huoli hinkin lisäksi pulloakin. Mutta tämän toisen kanssa muuta vaihtoehtoa ei ole ollut. Ai no, olisihan sitä voinut tietysti kotiin erakoitua.

    Ja tosiaan. Minä en syö vessassa, ei syö siis lapsenikaan.

    Siitä tissistä ei tosiaan juuri mitään näy, en hengaile muuten nännit vilkkuen (paitsi kotona:D). Silti se julki- imettäminen aiheuttaa toisinaan USKOMATONTA hämmästystä. Meinasin kerrankin yhdeltäkin n. 30v pariskunnalta kysäistä että tahtovatko tulla lähemmäs katsomaan. Jos vaikka jotain jännää näkyisi.

    Ihmiset on tyhmiä.

    VastaaPoista
  3. Esikoisen kanssa ihmettelin, miksi jotkut äidit vetäytyvät lastenhoitohuoneeseen imettämään. Kuopuksen kanssa olin hyvin kiitollinen, jos hän kaupunkireissulla suostui syömään edes siellä lastenhoitohuoneessa (aka vessasa). Hänen kanssaan oli Vaihe, jolloin imetys onnistui vain makuuasennossa täydessä hiljaisuudessa. Eräälläkin neuvolakäynnillä imetin tyhjän vastaanottohuoneen lattialla, koska odotustilassa leikki lapsia.

    Aina silloin tällöin yritin imettää häntä kahvilassa ja se ei tosiaankaan käynyt huomaamattomasti, mutta juuri sillä hetkellä minua ei kiinnostanut yhtään, mitä näkyi tai mitä ei. Halusin vain saada huudon loppumaan...

    VastaaPoista
  4. siis AAMEN. Mun neitihän ei suostunut syömään pulloa missään vaiheessa, joten kuuden kuukauden täysimetyksellä mä olisin ollu kuus kuukautta kotona jos olisin välttäny julki-imetystä.
    Sen sijaan olen imettänyt (ja saanut erilaisia katseita osakseni) bussissa, Aurajoen rannalla, kahviloissa, puistossa, ostoskeskuksessa.... Ja siis mulla oli hyvät peittävät boobin imetyspaidat ja lisäksi valtava huivi, ei tyhmien ihmisten silmien suojelemiseksi, vaan Auran keskittymisen takia, se kun oli niin utelias maailmanmenosta, että ei meinannut aina keskittyä syömiseen...

    Musta on tosi kummallista, että tällaisista asioista edes syntyy keskustelua, oikeesti lapsen syömisen pitäs olla maailman luonnollisin asia, lapsi saa syödä missä hänen tarvitsee, ilman että äidin pitäs "hävetä" jossain nurkan takana muilta ihmisiltä. Ja todellakin ne "lastenhoitohuoneet" on aina semmosia että niissä on kakanhajuinen pönttö vieressä, multa ainakin menis ruokahalut moisessa paikassa.

    VastaaPoista
  5. niin joo ja täsmennykseksi on sanottava, että en todellakaan ole silti "tissi tiskiin" -ihmisiä, ei muita ihmisiä silti ärsyttää tarvitse, vaikka lapsensa oikeuksista haluaisikin pitää kiinni. Unohtui mainita. ;)

    VastaaPoista
  6. Tuossa oli jokainen sana silkkaa asiaa.

    VastaaPoista
  7. Minäkin olen aina ihmetellyt tätä jeesustelua imettämisestä julkisella paikoilla. Miten on voinut täysin luonnollisesta tavasta ruokkia lasta tulla näin epäluonnollinen, pelottava ja öllöttävä tapa joidenkin päässä? En voi kuin ihmetellä.

    Mutta taidan olla siitä erikoinen sitten, että minä kyllä laitan harsoa eteen häveliäisyyssyistä. En minä halua tissejäni vilautella, edes sillä varjolla, että imetän. Minulla ei ollut mitään tarvetta koko tissiä läväyttää kaiken kansan silmien eteen ennen imettämistä, eikä ole nyt imettäessäkään. Lisäksi molemmilla naperoilla on ollut kausi, että katsominen kiinnostaa paljon enempi kuin syöminen, joten harsolla on saanut rauhoitettua tilannetta.

    Kyllä minulla pistää silmään se, että se tissi kaivetaan kaiken kansan nähtäville eikä edes yritetä peitellä avujaan. Minusta se imettäminen ei tee vilauttelusta yhtään sen suotavampaa. Toki ymmärrän, että välillä vain vilahtaa. Mutta olen nähnyt äitejä, jotka kaivavat keskellä kauppakeskusta koko tissin esiin yrittämättäkään sitä mitenkään peitellä. Ihmisillä on erilaisia häveliäsyysasteita, mutta minun rajani tulee vastaan tuossa kohtaa. Yritän imettäessäkin siis olla häveliäs niin hyvin kuin onnistun. Aina onnistumatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän muksuillamme on ollut sellainen ikävä tapa tarttua siihen harsoon ja heittää se huitsin nevadaan, jos olen yrittänyt peitellä...

      Poista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...