tiistaina, huhtikuuta 10, 2012

Löytöjä!





Meillähän tässä uudessa asunnossa ei ole ollut yhtään lipastoa, laatikostoa, säilytysvehjettä minkäänmoista jossa olisi ovet. Kaikki roju lojuu avohyllyissä, korkeintaan ikean laatikoihin tungettuna. Olen haaveillut iät ja ajat retrohenkisestä lipastosta (aka. kaapisto aka. senkki - termit sekaisin) jossa on lukot.

No meninpä törmäämään juuri sellaiseen sopivaan juuri oikealla hetkellä, lisäksi vielä kuljetusmahdollisuudella! Ja avot - eilen ostettu, tänään kotiutui. Ja mä oon NIIIIIIIN ihastunut tähän!





Kätkee sisäänsä ihan tajuttoman paljon tavaraa, joka lisäksi alapuolelle mahtuu koreissa meidän dvd-levyt. Saa vapautettua sitä kuuluisaa hyllytilaa jollekin muulle turhalle roinalle.  Sisään mahtuu rivissä kolme monitoimikoria rinnakkain niin, että kylkeen jää vielä tilaa. Toiselle puolelle, tuonne aarrelaatikon alle, meni kaksi säkillistä lankoja, kolme kansiota, yhdet kengät ja läjä huovutusvilloja! USKOMATON!

Olen nyt päätynyt realisoimaan omaisuuttani kirppiksillä, kun hyväksyttävä on myös että ei minusta enään S-koon tirpukkaa saa kuin kirveellä lohkomalla. Marimekkoa, Nansoa jne. Aarteita, mutta en mä voi niitä loputtomiin hillota. Onko täällä innostuneita S-ja M kokoisia Marimekkofaneja, laitanko kirpparisivua taas pystyyn?

Ja sitten vastapyyntö! Mä haluaisin hiiiirveesti saada rintakoruja ittelleni, kun tykkään huiveista ja kietasupaidoista. Jos teillä lojuu nurkissa rintaneuloja joista haluat eroon, niin vinkkaa! Olen kiinnostunut nimenomaan metallisista ja puisista, ilman kimalletta - ja eksentrisetkin oikein mieluusti käy!

Aurinkoista kevättä ja ihania löytöjä kaikille!

4 kommenttia:

  1. Ihana kaapisto! Täällä ainakin kiinnostaa mainitsemasi tuotteet, joten blogikirppistä pystyyn vaan =)

    VastaaPoista
  2. Helou, löysin blogisi yli vuoden tauon jälkeen ja on mukava jälleen näkeminen :) Ihanaa että teillä on perhe kasvanut! Veikkaan että kertomuksistasi ei tule taasen vauhtia puuttumaan ;)

    Ja pistä kirppis pystyyn, potentiaalinen ostaja täälläkin.

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...