perjantaina, maaliskuuta 02, 2012

Asiantuntijat: Vanhempien pitäisi saada surmata vauvansa

Multa meni tänään aamulla kahvit väärään kurkkuun ja sitten pääsi jo itku.


Lukekaa ja järkyttykää.


http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1194725893850/artikkeli/asiantuntijat+vanhempien+pitaisi+saada+surmata+vauvansa.html


Artikkelin kirjoittajien mukaan vastasyntyneen surmaaminen ei eroaisi millään tavalla abortista ja vastasyntyneen surmaamiseen pitäisi soveltaa samoja sääntöjä kuin aborttiin lapsen kehitysvammaisuuden kohdalla.


Vanhemmalla tulisi kirjoittajien mukaan olla oikeus surmata vauvansa, jos hänellä olisi esimerkiksi Downin syndrooma, josta vanhemmat eivät olisi olleet etukäteen tietoisia.


– Sellaisen lapsen pitäminen voi olla ylitsepääsemätön taakka perheelle ja koko yhteiskunnalle, kun valtio tukee rahallisesti hänen hoitoaan, artikkelissa kerrotaan.

Mä en vaan enään löydä sanoja. Missä vaiheessa me eletään taas uudessa natsisaksassa?

Tämä sattuu ja kovaa.



 ps. Halitaan lopuksi, niin tulee ees parempi mieli.

Katsothan videon ihan loppuun asti?

19 kommenttia:

  1. Uhhuh, mä en nyt oikein edes tiedä, mitä tähän sanoisin. En ymmärrä, miten kukaan voi kutsua vastasyntynyttä lasta "potentiaaliseksi henkilöksi". :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Tää vetää ihan sanattomaks. Ongelma oli siinä, että alustavasti epäiltiin että on joku spoofi, provoa. Mutta ei, ihan totta tää ny on.

      Poista
  2. Täysin käsittämättömiä ajatuksia. Tämmöisiä en haluaisi lukea, enkä varsinkaan ajatella. Huolestuttavaa niin monella tasolla. Tulee mieleen, että onko näillä tutkijoilla mitään kokemusta oikeista ihmisistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu.
      Pelottavaa.

      Lisäksi mä vielä superärsyynnyn siitä että AINA kun puhutaan kehitysvammaisista, otetaan esimerkikis Downin syndrooma - joka on siitä lottopaletista se "paras" arpa. Downin sd saa selkäänsä niin paljon joka ei sille kuulu. Kuten että kuinka nämä ihmiset on förever vaipoissa ja syötettäviä. Faktat ei pidä ja ennakkoluulot rehottaa.

      nimimerkillä; "Mitäs ryyppäsit raskausaikana, sait downin" TÄH?!

      Poista
  3. Ei voi muuta sanoa kuin että SAIRASTA! en ihmettele että on saanut tappouhkauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiljaiseksi vetää juu. Pimeetä. Täysin. Ekstrasekoipäisen pimeetä.

      Poista
  4. Luin tästä aamulla, ja tuli kyllä niin paha mieli. Nieleskelin möykkyä kurkusta ja ajattelin, miten jotain näin kipeetä ja sairasta saakin painaa eetteriin. Noilla asiantuntijoilla tässä se vaikein ja vakavin vamma on. Vastasyntyneillä ei ole moraalista oikeutta elää?! Ei jumalauta. Sanattomaksi vetää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanattomaksi, niin täynnä pyhää raivoa ettei ole tosikaan. Huoh.

      Poista
  5. No joo. Mä en tiennyt että itkeäkkö vai nauraa. Eihän tää nyt voi olla mikään uutinen, tai siis eihän tällainen voi olla mitenkään moraalisesti hyväksyttävää julkistaa tällaisia "tutkimustuloksia". Pah. Pyh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varsin tämä pöllähti mieleen; että onko tää nyt jo jonkin sortin pila, ei tälläsiä etiikan ammattilaisia voi vaan olla olemassa!!! huoh.

      Poista
  6. Otin jo eilen yhdelllä keskustelupalstalla tän aiheen esille, ja kysyin kuka voisi elää sellaisen päästöksen jälkeen itsensä kanssa sovussa?
    Tosin itse en olisi voinut tehdä aborttiakaan, koska mielestäni ihminen on ihminen hedelmöittymisestä asti. Jopa kaikki nykyään tietävät, että lapsi tunnistaa musiikin, jonka on kuullut kohdussa ollessaan ja rahoittuu sen kuullessaan, samoin omien vanhempien äänet lapsi tunnistaa.

    Kiinassa yhden lapsen politiikan alla eräs nuori nainen sai päättäjien mielestä lapsen liian aikaisin ja lapsi(poika) upotettiin heti synnyttään vesiämpäriin ja hukutettiin. Nyt nainen ei enää voi saada lapsia. Ja haluaisi saada syytteeseen lääkärin. Arvatkaa onnistuuko. Tämä maailma on oikeastaan aika kauhea paikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan. Kun pienen erkkarin äiti ottaa syntymähetkellä diagnoosin vastaan, pelottavan moni voisi siinä alkujärkytyksessään tähän tarttua. Mä itse olen sanonut lääkäreille ennen taaviaisen syntymää, että kiusaamaan ei aleta jos lapsella ei ole elinedellytyksiä - ja edelleen tätä lausahdusta itken. Mitä, jos lääkärit silloin olisivatkin todenneet että ei kannata? Hyi että. mä itken sitä yhä edelleen.

      Mun elämäni valopilkku on tuo yksi ekstrakromsomillinen. No sillä on normikromosomisto-velikin vielä, mutta taavianen on meidän esikoinen - nyt ja aina. En ikinä, milloinkaan, koskaan, hetkeäkään koe häntä "Taakkana", sitä hän ei millään ole.

      tää ravistelee taas niin näitä perustuksia että sattuu.

      Poista
  7. Mä luin tän aamusta kans töissä ja tuli heti mieleen Vinkeän poppoo, että miten tällainen p*ska otetaan vastaan, kun arvasin, ettei se huomaamatta jää.
    Tuolla on myös koko artikkeli aiheesta, jonka etsin, kun mietin, että jos se on jotenkin väärin irrotettu kontekstistaan... Mut ei.. http://jme.bmj.com/content/early/2012/02/22/medethics-2011-100411.full
    Mielestäni täysin järkyttävää ja uskomatonta.

    En ymmärrä. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, iski samantien kuin tukkirekka päin naamaa. Kamalaa.

      Muo ärsyttää kans se, että ds otetaan AINA näissä esimerkiksi. Se kehitysvamma, jonka olemassaolo aiheuttaa hyvinkin vähän "vaivaa" - ottaen huomioon että on ds-ihmisiä jotka asuvat itsenäisesti, käyvät töissä ja elävät omannköistään arvokasta arkea.

      sitten nämä asianjauhajat kertoo että ei voi olla kivaa istua vaipossa kolmekymppisenä kun suo ruokitaan ja rullataan tuolissa. Ja edelleen ne puhuu downin syndroomasta - jossa moinen ei pidä paikkaansa! Tässä on paljon sitä "leimaa" mitä me kannetaan "muiden niskasta" ds-areenalla. koska kehitysvammaisuus on mediassa yhtäkuin downin syndrooma.


      itkettää tämä. En ees osaa sanoin kuvailla, miten paha olo tästä artikkelista tuli. Yritin tota alkuperäistäkin raivoltani lukea, muttei oikein irronnu, kun hatuttaa vaan liikaa.

      Kiitos meidän muistamisesta aiheen äärellä!

      Poista
  8. Itsekkin törmäsin tähän uutiseen ensimmäisen kerran tänään Fb:ssä. Ensinnäkin alkoi ottaa päähän se että miksi se siellä piti jakaa. En välttämättä olisi halunnut tätä tietää. No jokatapauksessa olisin ennemmin tai myöhemmin tähän törmännyt. No reaktioni tämän luettua niin meinasin suorastaan oksentaa. Sairasta sanon minä. En jaksa edes uskoa että kukaan äiti voisi tälläiseen edes ryhtyä. Toivoin ihmettä että te välttyisitte tästä uutisesta..

    VastaaPoista
  9. Jäin tässä miettimään sellaista, että Downin syndroomahan todetaan aina verikokeesta. Ei pelkkien ulkonäköpiirteiden perusteella. Ja tuon vastauksen saaminen kestää noin viikon. Eli, vanhemmat siis ensin hoitelevat lastaan viikon ja sitten päättävät tappaa sen? Vai otetaanko se lapsi sitten siksi aikaa vanhemmilta pois etteivät kiinny?

    Entäs sitten kun kolme kuisena alkaa pahalaatuinen epilepsia ja lapsi on vaikeasti kehitysvammainen sen takia? Onko lapsi silloin vielä vastasyntynyt ja sen saa tappaa?

    Oikeasti, näiden tutkijoiden täytyy olla jotenkin tunnevammaisia. Jokainen vanhempi taatusti kammoaa koko ajatusta.

    VastaaPoista
  10. Aika moneen kertaan luin tuon jutun kun siihen muutama päivä sitten törmäsin. Tunnen melko monta kehitysvammaista (eri diagnooseilla, osa vaikeillakin) ja osa on hyvinkin haastavia hoidettavia MUTTA ikinä ikinä ikinä en olisi uskonut että jotain noin sairasta voitaisiin ehdottaa:(
    Yhteiskunnasta kertoo paljon se miten suhtaudutaan heikoimpiin ja miten huolehditaan heikoimmista esim juuri vammaisista, vanhuksista, lapsista. Jos tuo on ratkaisuehdotus miten "vammaisongelma" hoidetaan niin eiköhän tuo kerro kaiken tarpeellisen meistä ihmisistä eli tällä hetkellä hävettää olla ihminen:(

    Tuosta melkein pitäisi laittaa liikkeelle jokin vastaliike. Tuoda esille perheiden omia kokemuksia, kertoa arjesta erityislapsen kanssa. Kertoa että ensisijaisesti kyseessä on oma rakas lapsi ja ihminen, ei yhteiskunnan resursseja kuluttava ongelmaotus:(

    Tähän vielä täytyy lisätä että minä en ole vammainen mutta olenpahan sattunut elämäni aikana sairastamaan niin paljon että taatusti olen kuluttanut yhteiskunnan varoja enemmän kuin keskivertovammainen. Eli tästähän voitaisiin vetää johtopäätös että minut olisi hyvä viedä lopetuspiikille kun yhteiskunnan vähäisiä rahoja näin törkeästi olen kuluttanut...

    VastaaPoista
  11. Kahden sairaan ihmisen mielipide päässyt ex-arvostettuun lehteen. Voi olla, että levikki laskee kuin lehmän häntä tämän jälkeen... Mutta ihan kamalaa ja törkeää joka tapauksessa :(
    Jos tämä ei ole uusnatsismia, niin mikä?!

    VastaaPoista
  12. Olen ajan sallimissa rajoissa perehtynyt tähän lisää ja myyräntyö jatkuu. Löysin tälläisen avoimen vastineen tähän paskaan artikkelin kirjoittajilta. löydettävissä mm. täältä http://bioetiche.blogspot.com/2012/03/open-letter-from-giubilini-and-minerva.html

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...