Mutta.
Tämä on puhtaasti liiasta työstä johtuvaa loppuunpalamista. Hyppikää saatana tässä sitten ilosta, kepoisasti riemuiten siitä miten autuaan ihanaa on vauvaperheen arki ja lässynlää. Ois, varmasti, jos siitä vois edes jollain mittakaavalla nauttia.
Mutta nyt on päästy riemussa tasoon "mitä helvettiä huomenna sitten tapahtuu" - kohtaan. Odotan meteoriittia tippuvan päähän, olen oppinut pelkäämään jo vaikka ja mitä. Joo. Ei se flunssa maata kaada, eikä se seuraava, eikä se viideskään. Eikä se mun selkä tai vesirokko tai noro tai mykoplasma tai vuotavat putkikorvat tai infektioastmat tai koiran kuolemat. Vaan ne kaikki, siinä vaiheessa kun missään välissä ei ole hengitystaukoa.
Joka kerta kun jätän leikkimättä lapsen kanssa, koen huonoa omaatuntoa. "Äiti on taas ihan puhki" - niin, kun valvottiin yötä isäs kanssa, kun veikka ei suostunut nukkumaan, tai kun äiti ei voinut kääntyä sängyssä kun selkään sattu niin saatanasti. Tai tai tai.Tai kun tiskipöytä muistuttaa kaatopaikkaa, kun ei ole aikaa eikä vatunvertaa mielenkiintoa. Tai kun vauva itkee taas jotain ja huomaan että se kiukuttaa, enemmän kuin aiheuttaa myötätuntoa. Kunnes sitten kohta koen niin syvää paskamutsitunnetta, että itken jo tyyntyneen vauvan puolesta.
Tarviiko tälläisessä tilanteessa marssia lääkäriin vaatimaan se masennusdiagnoosi. Että hei tohtori, vituttaa ja väsyttää sattuneesta syystä niin ettei veri meinaa kiertää, että oiskos masennustarjousta? Mitä se diagnoosi auttaa? Tässä perheessä noita diagnoosinumeroita kun riittää vaikka julkisesti jakaa!
Nonni. Ja sitten mietitään niitä hurjan laajoja kunnallisia tukitoimia mitä meidän perhe avosylin vastaanottaa riemusta hihkuen; tällä hetkellä Ei Mitään. Täytyy soittaa sinne lapsiperheiden perhetyöhön, että saa taas tällä kertaa jonkun tantan tänne keskustelemaan vuorovaikutussuhteista ja tekemään yhdessä kotitöitä.
Vittujoo. Älkää lukeko liian syvällä hartaudella, se sukulainen joka soittaa eka aloittaen monkuen että kuinka huolissaan on minusta, saa jälleen porttikiellon meidän huusholliin. Jos arvelluttaa jaksaminen, tulkaa leikittään lapsia tai tuokaa makaronilaatikkoa. Älkää voivotelko tai säälikö, koska mä saan siinä vaiheessa hermoromahdusraivarit.
Sukulaiseni sanoin; "Itse olet penskas tehnyt" - niin olenkin ja helvetin ylpeä olen niistä!
Voimahalit sinne! Jos asuisin yhtään lähempänä, niin voisin sen makaroonilaatikon tuoda vaikka heti huomenna ja ottaa pari ylimääräistä lapsosta tänne katraan jatkoksi, että saisit nukkua päiväunet.
VastaaPoistakiitos <3 Päivä vaan ja metri kerrallansa... sillä soon mentävä!
PoistaIte ne lapset tehdään, mutta eipä siinä kauheesti ite pääse vaikuttamaan, millasia lapsia sieltä tulee..
VastaaPoistaMeillä kotiapu tekee mitä vaan. Kaitsevat lapsia tai tekevät kotitöitä ja ihan ilman mua. Kuulema lain mukaan sen pitäis kaikkialla nykyään olla tuollasta, jos kotiapua saa ennaltaehkäisevästi. Eli siis ei pitäis mennä enää noin, että tekevät kanssa hommia, vaan tekevät ihan oikeasti puolesta.
♥ Ja meidän muksut on yhtäkaikki ihania, mutta tilauslomakkeesta raksin väärän ruudun kun pistin siihen että "toivotaan koko perheen infektiokerrettä..."
PoistaSoittelin kotiapuun, katellaan mitä tällä kertaa saadaan...
Halaus.
VastaaPoistaMankelin läpi kulkeneena, luulen, että aavistan mistä puhut. En väitä, että tiedän, mutta samaistuin vahvasti.
♥ Isosti kiitos. Tää on tätä, tuttu mankeli mones perhees.
PoistaMinäkin tahtoisin auttaa, jos vain asuisin lähempänä. Harmi kun en asu. Mutta haluan sanoa, että tuossa on jo niin paljon asioita, että aivan hengästyttää jo lukeakin. Kumpa saisit sinne jostain vähän auttavia käsiä. Toivotan voimia!
VastaaPoista♥ Kiitos.
PoistaLiika on liikaa, sitä täytyy joo antaa ittelleen lupaakin olla poikki. Katellaan mitä saadaan kehitettyä!
Sitten vasta saisikin lääkäri huolestua, jos tepastelisit iloisena lauleskellen vastaanottohuoneeseen kaiken tämän prässin jälkeen... Pidetään peukkuja, jos vaikka lapset innostuisivat nukkumaan läpi koko ensi yön heräilemättä!
VastaaPoistaNiinpä! Mutta tohtori muisti muistuttaa korsettilihasten tarvittavasta treenistä ja vesijuoksu tekis terää; ei suostunut rutjake vahtimaan lapsia sen aikaan :D
PoistaMuksut nukku itseasiasa aika siedettävästi, mitä nyt tuota pienintä räkäripaa piti useammin tyynnytellä.
Halaus.
VastaaPoista♥ Kiitos. takas.
Poistatuopas se onkiin, liika on vain liikaa ja sen keskellä on oikeus olla väsynyt <3
VastaaPoistaEimen. ♥
PoistaMusta tuntuu että liika on liikaa mitä
VastaaPoistalajia tahansa, erityisesti kuitenkin vastoinkäymisiä, jo pelkästään tuo rumba ja vielä pitäisi olla aikaa ja rauhaa surra koiraansakin, oman kokemukseni mukaan sekin on pakko tehdä, ovat kuitenkin perheenjäseniä. Sydän on umpirautaa jos koiran kuoltua ei yhtään ole nuttu nurin. Onhan sulla muutenkin syitä murjottaa olla väsynyt ja tympiintynyt sairastamiseen ja siihen ettei mikään ikinä mene helpoimman kautta. Ole oma ittes ehkä se vuoden tai kahden päästä helpottaa jollain tasolla. Kumminkin otan osaa ja tiedän vähän mistä puhut.
Mä elän matralla "keväällä helpottaa" -siihen on vaan uskottava. Kiitos ♥
PoistaLapset toivottuja,sairaudet ja vastoinkäymiset ei :(
VastaaPoistaTosiaan... kunpa voisin auttaa. Ja on se nyt kumma kun ei voida sitä kotiapua antaa! Jaksamista!
Upeasti tiivistetty tuo ajatus! Kiitos villakoiran ytimestä ♥
PoistaKatotaan mitä ne sieltä kotipalvelun puolesta hihkuu.
Hei!
VastaaPoistaJaksamisia sinne. Saa äitikin tuntea olevansa joskus väsynyt. Äidin väsymyksestä puhutaan aivan liian vähän, on monia jotka eivät uskalla sanoo ääneen että on poikki, sossun virkailijoiden pelossa...Ei kaikkien arki ole juhlaa. Minusta tuntuu että oon vuoren alinmaisena Minun päällä on toisen pojan allergiat ja atopia, ja toisen sankarin astma, epilepsia, puheekehityksen viivästys,catch-22, toimintaterapia, puheterapia, korvatulehduskierre, paperisota kelan kuntoutussuunnitelman teko joka ikinen vuosi....Ja kaikki se muu... Olen aloittanut vasta blogin kirjoittamisen käyhän kutrkkaan....http://vilskettjavipin.blogspot.com/