maanantaina, marraskuuta 07, 2011

Ei käy tylsäksi!

Hei Kela! Taasen alkaa loppuvuoden ihana rutistus nimeltä "etsi kaikki mikä lapsessasi on eriävää" - lotto. Homman nimi on siis "vammaistuen haku" kuuluisalla kelan lauseella "lapsellasi saattaa yhä olla oikeus vammaistukeen". Jes.

Ensin kaivetaan ne kolme aikaisempaa anomusta aiemmilta vuosilta esiin. Niistä rääpitään ne lauseet mukaan, mitkä pätee yhä. Sitten kuorrutetaan uusilla "lapseni ei osaa, lapseni ei kykene" lauseilla. Näitä lauseita harvesteerataan lääkäreiden ja päiväkodin lausunnoista. Sitten luetaan Kelan papereista ehtoja jolla tuet myönnetään, kilautetaan kaverille että voikos näin kirjoittaa ja eihän kuulosta liian positiiviselta. Istutaan alas koko perhe pohtimaan oikein urakalla, että mikä tässä meidän arjessa nyt oikeasti eroaa. Kertaakaan lomakkeeseen ei saa mainita että jotain olisi opittu - tai että jokin asia olisi kääntynyt positiiviseksi. Muuten saattaa kelan kenorivin kohdalla käydä niin, että meiltä loppuu tuet - eli terapiat. Niin ja kelalle pitää muistaa tehdä vielä puheterapia-anomus.

Downin syndrooma on aikaslailla pysyvä olotila. Vaikka kela toiveikkaasti vuosi vuodelta lähettää laput joiden myötä osoittaa uskonsa ekstrakoromosomin ihmepoistumiseen, en jaksa pitää sitä todennäköisenä.

Tämän lisäksi postiluukusta tipahti omaishoidontuen paperit joiden täyttelyn osalta täytyy tehdä sama "kerro mikä kusee" kokonaisuus - jonka lisäksi ovi pitää avata sossuille jotka tunnin havainnin perusteella kertovat, olemmeko oikeutettu omaishoidon tukeen. Eli onko arkemme riittävän "erilaista tai raskasta" heidän mielestään.

Jottei tämä paperisotamäärä vielä lannistaisi, saimme myös perhelomituspaperit. Toivotuksella "ei näitä taida olla enään tälle vuodelle jäljellä mutta hakekaa nyt sitte". Kehitysvammapalveluihin kuuluu nimittäin myös se, että perheelle tarjotaan sillointällöin lepohetki arjesta; riittävataitoinen lapsenvahti/lomittaja sopimuksen mukaan muutamaksi tunniksi, muutaman kerran vuodessa. Meille sitä ei vielä tämän 3 vuoden aikana ole tarjottu. Eli nyt sitten kerrotaan miksi me moista palvelua tarvitaan.

Tää aika vuodesta on yhtä surkean kenorivin täyttelyä. Kun saa ne paperit kasaan ja postiin, alkaa se odottelu. Meneekö läpi, saadaanko, ollaanko oikeutettu vai toteaako kela että "ette ole oikeutettuja vammaistukeen, koska lapsen hoito ei poikkea merkitsevästi vastaavanikäisen terveen lapsen hoidosta" - tämän lauseen luin Taaviaisen ollessa  puolenvuoden.

Go Kela.
Paperit kasaan!


ps. täällä mennään samoissa ajatuksissa

1 kommentti:

  1. Itse äskettäin Kela-loton täyttäneenä arvaan tunnelmasi. Tiedätkö, että Kelalla on netissä ratkaisuohjeensa, josta voisit saada vähän vinkkiä hakemuksen täyttöön? Kela ei ohjeita mainosta, mutta ne löytyvät täältä: http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/130605084128MH?OpenDocument

    Ihmettelen, että vasta nyt, Taaviaisen kolmivuotissyntymäpäivän lähestyessä, teille on tullut tietoa omaishoidontuesta ja perhelomituksesta. Oletko kuullut vammaispalvelulain mukaisista kuljetuksista? Kun sosiaalityöntekijä tulee kotikäynnille, kyselepä siitä. Myös vammaispysäköintiluvasta kannattaa kysyä - sen saa poliisilaitokselta ja siihenkin tarvitaan lääkärintodistus.

    Onnea Kela-kenoon. Toivon, että Taaviainen saa tarvitsemansa terapiat. Voimia teille kaikille.

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...