perjantaina, elokuuta 26, 2011

Sotanorsu!

Tänään oli pitkästä aikaa perinteinen neuvolareissu.

Asioihin joita en välttämättä olisi tahtonut tietää, kuului se että olen nostanut painoa kilon viikossa. Ei perkule. Mä oon kyllä sellanen patomajava pian ettei ole tosikaan. Yritin tuskaisesti syytellä turvotusta ja vaikka ja mitä, mutta onneksi neuvolantäti ei asiaan ottanut enempää kantaa. Raskaus On.

Verenpaineet oli kiitettävät, sentäs niitä en ole nostellut. Proteiinejä tai sokereita ei ole näkyvissä ja hemoglobiini on startannut nousuun! Kohdunpohja hiihtelee yläkäyrän yläpuolta, mutta syynä korkealla majaileva vauva. Terkkari löysi pienen pään alavatsalta. Hurjaa!

Turvotukset merkattiin +/- arvoisiksi, koska itsestä tuntuu nyt turvonneelta ja sukista jää reippaat rajat.

Liikkeitä on paljon ja syke vaihteli 130-140 välillä Pullalla. Jumpatakin piti kesken tutkimuksen.

Mutta herranen aika. Kai nää kilot vielä joskus karisee?
Sen kunniaksi vähän leipäjuustoa ja kahvia.
Pfffffffffffffh.

6 kommenttia:

  1. Sitä jää 'jotenkin pehmeämmäksi' kuin ennen. Hmph. Kuulemma vain hyvä asia. Ainakin, jos miestä kuuntelee. :D

    VastaaPoista
  2. Joo no mulla on edelleen tasan samassa paino mitä se oli laitokselta tultua. *juoksee vaa'alle ja takaisin* ...eiku siis pari kiloa enemmän jopa. Grr.

    VastaaPoista
  3. Ti - ihana :D Mä alan vaan oleen niin pehmee että mahtuu pesueellinen kakaroita syleilyyn...

    Saara - aika aikaansa kutakin, sulla sentään on vartta mihin sjoittaa. Tää mun puoltoistametrinen pallurani ei anna sitä vähääkään anteeksi :D

    VastaaPoista
  4. ...tai sit voi käydä niinkin että pikkulapsiarki ja imetys imaseekin sut tänne kuikkain puolelle. been there!

    ne tulee mitkä tulee, ne menee mitkä menee. mieti painoa tossa vuoden päästä seuraavan kerran. jooko? :)

    VastaaPoista
  5. Viimeinen vaihe sotanorsun jälkeen on sitte ryhävalas!

    VastaaPoista
  6. Mama - kiitos. Mä ripustaudun sun kommenttiin ja huudan suo apuun het ku ahdistaa. Ja lupaan murehtia painoa vasta joskus myöhemmin, jos ei kukaan räksytä polilla. Kiitos :D

    Katjusha - ei, sitten on vielä se maitovalas ja mastodontti. Kaikki on saavutettavissa <3

    11kg mulla tähän mennessä on tässä raskaudessa painoa tullut. Ei pahin mahdollinen -vähemmän kuitenkin ois voinut tulla, kun lähtöasetelmakin oli jo muhkeenuhkee.

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...