tiistaina, elokuuta 09, 2011

Politerveiset!

Huh hujaa kun oli jännä aamu!

Polilla aikataulut oli ihan juntassa, lääkäriä nauratti kun sanoin että mullahan ei ole kuin aikaa. Tohtori kiitteli pirteästä (!) ja iloisesta asenteesta. Kyseli jaksamiset, supistukset ja voinnin. Ja ei ku pöydälle tutkittavaksi.

Tuloksena on, että vatsassani kohotellaan 2.1kg kokoista Pullaa, joka kasvaa kauniisti kaikkien mittojensa mukaan keskikäyrällä. Ennusteena on 3.5kg (!) kokoinen Pulla-Pitko lasketun ajan korvilla. Supistukset on olleet "tehottomia" - tai sitten lepokäsky tehokas. Kaikki paikat on niinkuin pitääkin uudelleensynnyttäjällä.

Vettä riittää läträttäväksi, tohtori naureskeli että eihän näitä altaita ryhdytä ees mittailemaan kun on tilaa polskutella. Kauniinvarovasti tohtori kysäisi että tiedättekö sukupuolta ja uskaltaako sanoa jos näkyy. Ja se näkyi. Nyt tiedämme, millainen haaroväli tulokkaalla on. Ihanaa!

Lepäilykäsky muokattu muotoon "tee voinnin mukaan mikä hyvältä tuntuu" - nyt siis pääsen varovaisesti iskemään kiinni tuonne muuttolaatikkokaaokseen!

Olo on aikalailla päähän lyöty. Seuraavaksi vuorossa on synnytystapa-arvio, tohtori kysäisi että alatiesynnytykseen pyritään, että onko mulla jotain sitä vastaan. Totesin, että ei mitään - kunhan sekä tulokas että hautoja on lopputuloksena tilanteeseen nähden riittävän hyvinvoivia.

Täällä sitä ollaan. Normaalisti raskaana, keskikäyräläisenä. Hurja fiilis.
ps. Tohtoritäti oli muutenkin ihan mahtitapaus, huumorintajuinen ja hymyilevä. Snadisti tuntui kuitenkin hassulta keskustella tohtorin kanssa, kun hän kauniisti silmiin katsoen kyseli esikoisen nimeä ja keskostaivalta samalla kun tohtorin nyrkki oli jossain tuolla piparin uumenissa.

pps. Pullalla on IHAN Isänsä nenä. Sitä ihasteltiin erikseen. Ja mutruhuulet!
ppps. BYÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ SILLÄ ON LIIKUTTAVAN IHANA ISÄNSÄ NENÄ (hormonihyökkäys-ilokohtaus!)



9 kommenttia:

  1. Upeaa! En osaa edes kuvitella miten mahtavaa on pelottavan keskostaipaleen jälkeen kuulla että kaikki on mainiosti ja todennäköisesti saatte hoidettavaksi reilusti päälle kolmikiloisen vonkaleen:)
    Jumalan siunausta loppuodotukseen!

    VastaaPoista
  2. Sä olet ihana, urhea, rohkea.

    Itku tuli täälläkin.

    VastaaPoista
  3. Jes, mahtavaa! En ole kummemmin kommentoinut, mutta senkin edestä olen puolestanne jännäillyt. :D Hienoa, hurraa!

    P.S. Oon tähän asti ollut Pullan kanssa poikalinjalla, mutta nyt käänsin kelkkani. Tyttö! (Eli luultavasti siis poika. Mutta sähän tiedät jo. :D)

    VastaaPoista
  4. Ihania uutisia!!!! Mä haluan kuulla samanlaisia huomenna. :)

    VastaaPoista
  5. Hymyilyttää. Se ei lopu! Menen siis virne naamalla, kiitos.

    VastaaPoista
  6. Olipas ihania kuulumisia!! Toivotaan suunnan ja kuulumisten pysyvänkin näin hyvinä! :)) HIENOA, HIENOA!

    Ps. Meidän kuulumiset voit lukea kevyt-palstalta "hcg:n määrä" -otsikon alta :(

    VastaaPoista
  7. Sektion jälkeen alatiesynnytys tuntui kyllä tosi hyvältä, vaikkei meidän tapauksessamme sektioon liittynyt mitään erityisempää dramatiikkaa.

    VastaaPoista
  8. Onnea Piuku ja Pulla. Silleen sitä sitten vaan porskutellaan kohti h-hetkeä. Taita olla jo melko lähellä, kun noissa kokoluokissa liikutaan.
    Jokos olet kaivellut ne vaaleanpunaiset unelmat esiin ?? :)
    Älä nyt sitten liikaa reuho niiden laatikoiden kanssa, sinä kun olet semmoinen energialataus. Ettet tule tehneeksi enemmän kuin Pulla sallii.
    Tsemppiä loppumetreille. Voi hyvin Piuku kulta.

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...