maanantaina, elokuuta 08, 2011

Kakkoskauhu!

Tuolla "kysykää niin vastataan" postauksessa on vielä muutamia vastaamattomia, joihin ajattelin paremmin ajatuksin palata.

Mutta nyt on mietityttänyt sielläkin esiintullut ajatus rimakauhusta - herranen aika meille pitäis syntyä toinen lapsi tässä syksyllä!!!

Ehkä eniten kahden mukelon arjessa jännittää aika. Ihan se fyysinen aika, miten kaikki kädet riittää tekemään kaiken tarpeellisen. Arkea jää helpottamaan kyllä se, että Taaviainen jatkaa päiväkodissa. Sovittiin, että katsotaan samaan tahtiin jouluun asti, että miten meidän arki alkaa pyöriä. Sitten mietitään päivän uudelleenohjelmointia. Ollaan sovittu, että Taaviainen on päiväkodissa sen max 7 tuntia sekä ottaa vapaapäiviä meidän uuden arjen mukaan.




Ratkaisu voi tuntua "kylmältä" mutta oikeasti kun tuota touhotinta katsoo, niin voi vaan olla tyytyväinen ajatukseen. Nyt tuolla muksulla on kävelytaidon jälkeen pössähtänyt niin paljon lisää energiaa, ettei voi kuin ihmetellä. Rauhallisena hetkenä hän saattaa keksiä, että nyt on hyvä tovi tanssia ja laulaa - ravaa ympyrää naureskellen ja lallatellen olkkarin lattialla! Ja vaatii tietenkin päätähuimaavia aploodeja! Samalla tietenkin kaikki paikat tutkitaan - ja mieluiten mahdollisimman omalaatuisista asetelmista. Kuten kylmäkassissa istuen (ks. ylläoleva kuva...)


Päiväkodin  pihalla kun Taaviaista on seurannut, on ihana nähdä miten paljon touhuleikkejä tyyppi jaksaa. Siellä potkitaan ja heitellään palloa kaverin kanssa, lasketaan liukumäkeä, ajetaan toisiaan takaa kuorma-autoilla. Puhallellaan saippuakuplia, rakennellaan hiekkakakkuja - ja tietenkin naureskellaan. Sitä katsoessa voi vaan olla tyytyväinen siitä, kuinka paljon tämä muksu nauttii toisten lasten leikkiseurasta!

Kyllä se arki muotoutuu omanlaisekseen sitten ja yritän päästä parhaani mukaan "paskamutsi" ajattelusta eroon. Vaikka Taaviainen on pieni, hyötyy hän valtavasti päiväkodista. Joten antaa palaa!



Nyt kasvatellaan palloa ja ihmetellään uutisia polilta. Väliaikatietoja tiedossa huomenna! ps. Musta tuntuu että tää pötsi vaan tippuu alemmaksi. Syitä voi olla kaksi; a) maan vetovoima tai b) Pulla änkee alas. Pysy kyydissä vielä kuukauden päivät, pulla!

2 kommenttia:

  1. Onpa meidänkin poitsulla päiväkotipaikka. Jaksavat kyllä päiväkodin puolesta muistutella, että kyseessä on "virikelapsi", koska olen kotona ja plaa plaa. Onneksi on subjektiivinen hoito-oikeus, sillä enpä usko, että tämä äitiysloma kovin pitkäksi venähtää ja mukavampi tolle mukelollekin, kun arki ei muutu harva se päivä.

    VastaaPoista
  2. Meidän tapauksessa lto kehotti pitämään hoitopaikan, koska lapsi kerran päivähoidossa tykkää olla. En tiedä, näkikö hän jo tuolloin erityisen tuen tarpeen. Papereissa lapsi muuttui erityislapseksi vasta vuotta myöhemmin, mutta samat asiat vaativat päiväkodin tukea jo tuolloin, mitkä vaativat vielä nytkin.

    Teidän Taaviaistanne ei taida edes voida liimata telkkarin äärelle, jos Pullasta tulee haastava imetettävä, tms. joka ajoittan vaatii äidin täyden huomion.

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...