perjantaina, elokuuta 05, 2011

Nimidilemma

Tässä on päivisin aikaa pohtia ja miettiä ja illalla kyllästyttää isännän aivot lopullisesti päivän pohdinnoilla. Ongelmana on, että Pullalle pitäisi keksiä nimi. Tytön nimiä on iso kasa, ne on niin helppoja - kun taas poikaparat on paitsiossa. Tytöissä on niitä ihania Iidoja, Marttoja, Hilloja, Venloja ja Kaisloja. Lista on loputon. Mutta pojat. Huh.

Nimelle on vaatimuksensa. Toinen ja kolmas on olemassa, mutta etunimi. Se on vaikea. Esikoisella on erittäin perinteiset suomalaiset nimet toisena ja kolmantena (paljastettakoon että ne ovat Olavi Väinämö) ja etunimi taasen on supisuomalaisesta pieni lyhennös. Sitä emme paljasta. Etunimi kuitenkin tarkoittaa germaaniselta taustaltaan muunnoksenaan sotajoukon johtajaa. Ja taitaa sopia tuolle tapaukselle hyvin!

Pullalle on siis olemassa kaksi seuraavaa nimeä; molemmista sukupuolistandardeista - periaatteella toinen tulee suvusta ja toinen Kalevalasta. 

Nyt siis tarttisi ison, ison, ison vaihtoehtokasan perinteisiä suomalaisia poikien nimiä. Tai pohjoismaalaisiakin - koska osa suvustani asuu tuossa lahden toisella puolen. Mielessä on ollut Eino, Tarmo, Valto, Ohto, Ahti ja muutama muu. Mutta isäntä ei meinaa hyväksyttää niitä vaihtoehtolistalleen! Rontti!

Ideariiheä väki!
Pullaa ei kait voi kastaa Pullaksi?

(mulla ei enään aivot toimi, tää parin viikon lepo on aiheuttanut mielettömän tujun arkikooman. Päivän jännittävin hetki on se, kun saa täyttää pyykkikoneen. Ou Jee.)

36 kommenttia:

  1. Okko! Mielestäni lyhyt, ytimekäs eikä mitenkään yleinen.

    VastaaPoista
  2. Aleksi, Valtteri, Viljami, Niilo, Eetu.

    Meillä olisi ollut todella suuri ongelma pojan nimen kanssa. Onneksi ei sitten meille poikaa tullutkaan.. Raasu olisi varmaan ollut vuotiaaksi nimetön. (no joo kärjistetysti). Aleksi on mun lemppari.

    Rontti on muuten kanssa oikein kiva nimi ;o)

    VastaaPoista
  3. Otso, Väinö, Erkko, Aatos,Topi, Eetu, Aarni, Pyry

    Siinä mun suosikkeja tällä hetkellä :)
    -H

    VastaaPoista
  4. Venni. Se oli meillä yhtenä vaihtoehtona ja oon vieläkin ihan kieli pitkällä siihen nimeen :)

    VastaaPoista
  5. Otso ja Pyry tai Aleksi [puolustaja/auttaja kreikan kielessä :) ]

    VastaaPoista
  6. Ihania ideoita, kiitos :)
    Lisääkin saa tulla, mutta näistä Otso, Aatos ja Erkko on yrityksissä tunkea vaihtoehtolistoille :)

    VastaaPoista
  7. Mites olisi Oiva tai Iivo.

    Sinulla on tosi HYVÄ blogi. Niin elämänmakuista ja todellista kerrontaa. Tietenkin vain pieni osa elämäänne, mutta niinhän sen täytyy ollakin julkisessa blogissa. Olen itse töissä lasten terveydenhuollossa ja on valaisevaa lukea äidin kokemuksia terveydenhuollon tilanteissa. Työskentelen muualla Suomessa.
    Hyvää jatkoa ja vointia sinulle ja perheellesi .Ja jatka blogin kirjoittamista, jos vain jaksat. kiitos

    VastaaPoista
  8. Poikien nimet on vaikeita! Jäppisen toinen nimi tulee molempien meidän suvuista, mutta etunimi on se ainoa, joka kuulosti ok:lta molempien korvaan.

    Mie olen ihan rakastunut niminä Einoon ja Veikkoon. Ja Tuure (tosin ei minun r-vialla) ja Teppokin jotenkin vetoavat.

    VastaaPoista
  9. Mitenkäs arvokkaan kuuloinen Asser tai lempeän kuuloinen Jousia?

    VastaaPoista
  10. Vanhoja nimiä ovat ainakin.. (olen vanhainkodissa töissä ;D)

    Eino, Toivo, Aaro, Eero, Ilmari, Tauno, Onni, Olli, Tenho.. Mitäs vielä.. Veikko, Väinö, Eemil..

    Martta, Hertta, Iita, Aino, Kerttu, Jenny.. ja niin edelleen.. :)

    VastaaPoista
  11. Joonas, Markus, Halti, Antti, Aaro, Hannu, Jens, Kasper, Dick, Dennis.

    Itse olin valinnut kuopukselle ainoastaan tytön nimiä ;). Mutta kuukautta ennen syntymää tuli ajatus, että mites ne pojan nimet :0 No onneksi tuli päätettyä sekin, poju sai nimensä :).

    Jaksamista koko populalle.

    VastaaPoista
  12. Tässä vielä :) Elmeri, Aapo, Ilari, Erkki, Eemeli, Otso, Iiro, Armas, Lenni, Mikael(edustakoon lahden toista puolta ;))

    Jospa saattekin tytön ja ongelmaksi muodostuu nimien karsiminen niistä monista ihanista...

    Kiitos hyvästä blogista!

    /L

    VastaaPoista
  13. Veikko, Eino, Elia tai Elias, Aatu, Nuutti...

    Elsa, Kerttu, Hertta, Hilda, Hulda, Elli, Pihla, Taimi...

    Tässä mun suosikkeja ja tuttujen lapsia. :D

    VastaaPoista
  14. Mun suosikkinimi pojalle on Elmo:)

    VastaaPoista
  15. Milä kuopuksesta tuli Juho, ja se on ollut tosi kiva nimi! Toinen nimiehdokas tuli toiseksi nimeksi, eli Viljami. Ihania molemmat!

    VastaaPoista
  16. Taavi, Aapo, Niilo, Oiva, Aatu ja Paavo tulivat ekana mieleen.

    VastaaPoista
  17. Onni ja Toivo on tietty parhaat (meidän pojat :)) mutta Urho olisi nyt suosikki. Lisäksi Voitto, Aapo, Heikki, Iikka, Viljami, Artturi tai Arttu on kivoja.

    VastaaPoista
  18. arttu, niko, timo, juho, sakari

    VastaaPoista
  19. Elja tai Eljas. Meillä pojan nimenä on Elias Juho Aleksi. Iso-isoisäni nimi on ollut Eljas, mutta sitä en muistanut, kun nuorimmaiselle nimeä mietimme...

    -Seidi

    VastaaPoista
  20. Ohvo, Jasu, Joose, Ilmo, Iipo, Aapo, Jali, Anto, Antto, Asmo, Kivi, Simo, Erno...

    VastaaPoista
  21. ooh!
    tarmo on mun ikiaikojen suosikki! maailman paras nimi. ja thorista tykkään tosi kovin. sekin olis olly meille vaihtoehto, jossei se olis melkei ruut väärinpäin :D
    yks on kanssa aarni, joka mein pojasta meinas tulla. se yks vaihtoehto oli mooses ;)

    kun mä kerroin ton mooseksen ja sen nimen mikä sille nyt tuli, nii mun mutsi melkei kävi itkemään että "on siellä raamatussa kauniitakin miehennimiä..." :D salli mun nauraa!

    ja siis mein "trenditietoset" protestoi ton pojan nimeä aika voimakkaasti, mutta en kuunnellut ;) kyllä se sieltä tulee sit kun on tullakseen. trust me!

    älä siis ressaa! joskus sen vaan hokaa sit kun saa tyypin käsiinsä että ai, tää onki viljo!

    VastaaPoista
  22. Jouka tuli vielä mieleeni. Jotenkin pehmeä ja kiva :)

    VastaaPoista
  23. Emil ja Aaron on kivoja pojan nimiä. Etunimet.net sivustolta löytyy pitkiä listoja nimistä. Olet ehkä jo käynytkin listat läpi. Listoista löytyi Ruskaa ja Pellonpekkoa, muttei Pullaa. :)

    VastaaPoista
  24. ville, onni, eemeli, valtteri, pekka, samuli, sakari, aaron, eemil, jouka, veijo, touko, saku

    VastaaPoista
  25. Te ootte USKOMATTOMIA!!!

    Ihan mieletön läjä nimiä ja vuorokaudessa, kiitos siitä! Iso kasa oli sellaisia, jotka päätyy listalle. Yön hämäränä hetkenä isännälle kun näitä luin, häntä alkoi vaan naurattaan. Mutta missäs me naiset ei oltais niin hyviä kuin miesten mielten vääntämisessä - joten kokeillaan pehmitellä!

    Omia suosikkeja listassa on nyt Sisu, Asko, Tarmo, Urho, Eino, Elmo, Erkko ja Aatos.
    Isäntä tyrmäsi näistä puolet :D

    Mutta, eiköhän laps jonkun nimen saa. Soon varma. Ja tottahan tuokin, että pitää nähdä miltä tyyppi näyttää. jos se näyttääkin ihan Perttulilta, Ulpulta tai Klaaralta?

    Vaikeaa!

    Iso iso iso iso iso iso kiitos ison porukan vaivannäöstä! Ootte mahteja :)

    VastaaPoista
  26. Hyviä nimiehdotuksia. Olen antanut itseni ymmärtää, että vaikka kuinka nimeä miettisi ja suunnittelisi, ei se välttämättä sitten lapselle sovi, kun lapsen näkee. Ystäväni Riina ei vaan näyttänyt yhtään Elinalta, ei voi mitään (vaikka nimi oli siis päätetty ennen syntymää) :D

    Olen syntynyt hyvin lähellä jouluaattoa/-päivää ja aikaisessa kun olin syntymäni kanssa, ei kai oltu oikein kunnolla mietitty minulle nimeä. Ja jotenkin äiti oli kait varma tytöstä mahassaan, joten varsinkaan pojan nimeä ei ollut. Ja mitä vastaa äiti kun kysytään mahdollisia hätäkastenimiä: MARIA JA JOOSEF!! Kiitsa...

    Vanha vitsi, tiedän, mutta: Kunto, sitten voi sanoa että sieltä se kunnon isä tulee.. Luin veljeksistä (sota-ajalta) Kunto ja Kelpo (kolmas poika taisi olla Mainio) entäpä Salama :D

    VastaaPoista
  27. Arsi tuli mieleen. Oliko sitä jo ehdotettu?

    VastaaPoista
  28. Sisu on oma suosikki, veljeni vain ehti "omia" sen pojansa toiseksi nimeksi meitä ennen.

    Kavereiden kanssa muuten mietittiin, että aikaansa edellä oleva muotitietoinen varmaan nimeäisi poikansa nyt Jorma Kalevi Yrjöksi. Koska pakkohan noidenkin on jossain vaiheessa tätä rataa mentäessä suosioon tulla ;)

    VastaaPoista
  29. Veljeni pikkupojan toinen ja kolmas ovat Tähti Valo. Kenenkäs suomalaisen kirjailijan poika olikaan Tähtivalo? Ihana erilainen nimi.

    Entäs Kuura? Eik´ois kiva?

    VastaaPoista
  30. Oranssi: Ilmari Kiannon näköjään, mutta katsokaas niitä muita nimiä :D

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmari_Kianto

    VastaaPoista
  31. Miksipä ei Pulla??? Unkariksi se on Buci, Viroksi Sai. Leivonnainen taas vääntyy paté eli Pate ruotsiksi ja tanskaksi :)

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...