perjantaina, toukokuuta 27, 2011

Iltapalaa

Mulla on alkuraskaudesta paino noussut viitisen kiloa. Vaikka olenkin syönyt kuin sikapossu, viimeksi vaa'alla ei ollut tullut grammaakaan lisää. Itseasiassa iltapaino oli toissa iltana kaksi kiloa alempi.

Nälkä on vaikea käsite nyt. Välillä ruoka tökkii edelleenkin todella pahasti, tarttuu kurkkuun ja oksettaa. Toisella hetkellä taas saatan vetää puoli litraa limua ja kokonaisen aurajuusto-salami-katkarapupizzan. Jokin maailman kummallisin syy estää päiväsaikaan syömistä. Silloin ruoka maistuu pahalle, oksettaa ja tuntuu, ettei saa sitä laskemaan.

Jäätelöä kyllä menisi. Ja punaisia omenoita. Sekä suklaata. Ja roskaruokaa. Ämpärikaupalla, kiitos. Kaiken päälle sihijuomat maistuisi ja kun en niitä aspartaami-mysteerimyrkkyjä tahdo juoda, kiskon sitten sokerisia versioita. Vichyvedet on pahoja ja tunkkasia (älkää herran tähden kysykö miksi!!!)



Tässä esimerkki iltapalasta. Muutama lihapulla ja pieni slaissi leipäjuustoa. Pitkä latte. Että nams ja mums. Jaa että terveellistä - no ei varmaan.

Kaiken päälle Mini on oppinut kävelemään - periaatteessa. Pitkänkin matkan saattaa taapertaa, mutta tätähän ei toki tapahdu päivittäin. Eilen veteli keittiöstä makkariin kävellen minua moikkaamaan - mutta siinä oli päivän maratonsuoritus. Päiväkodissa juttelin tätien kanssa samaa; periaatteessa osaisi, mutta koska neliveto on todettu tehokkaammaksi Taaviaisen mielestä, käyttää edelleen nelikoipiaskellusta. Eli Sitä Jotakin Odotellessa.



Ps. Pulla on meuhkannut päivä päivältä lujempaa. Nyt hää on löytänyt mun virtsarakon ja sen potkimisen ihanuuden. Vielä se ihastuttaa - on ihanaa olla raskaan. Toivon, että saan olla tässä möhköfantti-olotilassa mahdollisimman pitkälle. Ihan sinne viralliselle 38-viikolle asti.

5 kommenttia:

  1. No mutta, sehän on sitte KÄVELYÄ!!! Ihan superhuippua!!!! <3

    Meilläki meni aluksi nuin. Eka päivänä käveltiin monta pitkää matkaa ja sitte tais mennä muutama viikko, että käveltiin aina "salassa".

    Ja jos kysytään karppaajilta, niin sun iltapala on mitä parhain! :D

    VastaaPoista
  2. Mun teki raskaana ollessa koko ajan mieli nektariineja. Ja ne vei myös sen pahan olon pois. Tuli syötyä "muutama."

    Ja Hienoa Mini!

    Kiitti vaan kun nyt alko tekemään ihan hitosti mieli leipäjuustoa (ja sitä ääntä mitä se pitää hampaissa!):D

    VastaaPoista
  3. Siis onko tuo sihijuomien himoitseminen yleinen raskausvaiva, kummallista. Mulla jäi se kyllä jopa vähän päälle synnytyksen jälkeenkin.

    Hienoa Mini, kyllä se kävelyn ihanuus vielä suuremmassakin mittakaavassa on tulossa.

    VastaaPoista
  4. Lettu - joo sitä Thö Intoa askeltamiseen ootetaan, eiköhän se sieltä tule. Nyt on jotekin "helpottunut" olo, kun tietää että periaatteessa se kävelyn jalo taito ON olemassa. Motivoinnilla päästään pitkälle :)

    Tiia - mä oisin niiiin toivonut että mun himot ois vähän terveellisempiä... Nimimerkillä duunissa kaappi täynnä sokeriherkkuja... Niin ja meillä leipäjuusto tunnetaan Narskujuustona ihan yleisesti :)

    Riia-Ruu; tää sihijuomajuttu on joku yleinen ongelma, oikeesti - mulla on muutama ystävä jotka sanoo samaa. Mä yritän koko ajan tsempata tavallisen veden juonnissa, muttako se tökkii niin kovasti. Pillillä juotuna laskee paremmin, en tiedä mistä ihmeestä johtuu!!! Mä oon aina ollu limppari-litrahuuli, mutta nyt se on vaan pahentunut...

    VastaaPoista
  5. Mulla tekee nyt kanssa mieli leipäjuustoa. Ylipäätänsä kaikkea rasvasta ja enemmän lihaa kun normaalisti.
    Myös sokerijugurtteja tekee enemmän mieli, normaalisti syön vaan luonnonjugurttia.

    Limsaa tahtoo vaavi täälläkin. Mulle menee kyllä myös vissyn ja limsan sekotus, onko se joku Friss.

    Täälläkään ei ole tullut juurikaan painoa, vaikka oon syönyt hyvin. Mä oon kuullut kanssa kavereilta et ei heiltäkään tullut toisesta lapsesta. Ymmärtäsköhän kroppa että vähempikin riittää, kun harjoitteli keräämistä ekassa raskaudessa :)

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...