tiistaina, toukokuuta 10, 2011

Haukiputaan kirkon seinästä repästy perkele

- ja näin aloitetaan Anna-Leena Härkösen sanoin.

Suurin piristys tässä arjessa on ollut hänen kolumnikokoelma, "Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia". Virtsankarkailuun asti saa näille jutuille nauraa, jos ei satu itkemään.


Opettavaa ja tärkeää on esim. perehtyä kolumniin "Riitelemisen aakkosia" - koskaan aiemmin ei kukaan ole ole analysoinut riitaa yhtä upeasti. Melkein sain jo hyvän tappeludraivin päälle sitä luettuani. Tärkeää on siis huomata, että "Älä viitti hei aloittaa tota" tarkoittaa suome nnettuna "Nyt vittu paiskotaan ne perintöposliinit seinään", eli avoin ja kutsuva haaste ehtaan riitaan. Tärkeää on huomata, että näiden tiukkojen "taas sä vedät tota linjaa" kommenttien jälkeen, ei kumpikaan osapuoli suostu perääntymään. Siinähän menisi kunnia ja maine ehtana tappelijana!


Ehta riita kestää todellakin puolesta tunnista kuuteen tuntiin, mutta tässä lisäisin Härköselle tärkeän pointin; ehta riita voi todella kestää ensimmäisen räjähdyksen jälkeen muutamia vuorokausia. Siitä eteenpäin kestävää nimitettäköön avioeron ensimmäiseksi vaiheeksi. Alta puolen tunnin riitoja ei edes lasketa, alle kymmenen minuutin tappelua ei kehtaa edes riidaksi nimetä. Riita on lähellä sovintoa, kun jompikumpi osapuoli aloittaa mekaanisen hokemisen "kusipää,kusipää,kuispää" tai vaihtoehtosesti "vitunvitunvittujenvitunvittu" - siinä vaiheessa kannatta aloittaa pohdinta, että tilataanko pizzat vai suvereenisti kebabit. Riidan jälkeen kokkaaminen ei nimittäin onnstu, itselläni ainakin silmät ovat kuin kaksi viikkoa vanhat puukoreijät. Ja alaovelle pizzakuskia vastaan menee se, kenen lärvi on ihmillisemmän näköinen, tai se kuka kehtaa käyttää aurinkolaseja myöhään illalla.

Maailmasta ei tasanvarmasti löydy pariskuntaa jotka eivät "alennu koskaan riitelemään" - tästä Härköselle pisteet. Se ettei suostu tappelemaan edes pienesti ja sievästi, on viesti pahimmanlaatuisesta hylkäämisestä. Kun riidan toiseksi osapuoleksi aiottu vain kääntää selkänsä ja lähtee lipettiin, ei ole toivoakaan lapsellisen kehittävän typerästä riidasta. Mököttäkää sitten siellä norsunluutorneissanne, voi tulla yksinäistä.

Kirjailijan sanoin, Meille rehellisille rettelöitsijöille on sitävastoin koko maailma avoinna. Aina löytyy tilaa sille, joka kykenee saaamaan aikaan kunnon tappelun. ÓLE!

ja vielä kukka kaupan päälle;
"Yleensä syynä siihen paskaan on se että on kuukautiset, nyt se ETTEI niitä ole! - Yhdeksän kuukautta mielivaltaista käytöstä yhtä soittoa. Milloin tekee mieli porkkanaa, milloin salmiakkia, milloin ampua konekiväärillä hengiltä kaikki sukulaiset."

Eli naiset. Tarttukaa Härkösen kirjaan ja tarkastelkaa itseänne rehellisen kriittisesti. Oletko sinä esim. saanut itkuhepulia ennen kuin risteilyalus edes on irronut satamasta, tai pohtinut äitiytesi valloittamattomia erämaita lastentarhan kidutusleireistä käsin? Naurakaa naiset ja hankkikaa tenoja!

3 kommenttia:

  1. Aivan mahtavaa :) Tutulta kuulostaa! Etenkin vielä tuo "silmät ovat kuin kaksi viikkoa vanhat puukoreijät", täällä samaa vikaa. Tuntuu ettei tarvitse kuin vähän vuodattaa tippoja linssiin, niin silmät muurautuu umpeen, ja sama efekti on vielä seuraavanakin päivänä...

    Kyllä tähän maailmaan erimielisyyksiä mahtuu, mutta on se hienoa, kun voi toisen kanssa hieman tuulettaa :P

    VastaaPoista
  2. Ziisös Piuku, nauroin itteni melkeen kuoliaaksi kun blogiasi luin. Jos kirja on ollenkaan tekstisi väärti, niin tartteepa lukee.
    Parhaita repliikkejä noi "älä viitti hei aloittaa tota" ja nimenomaan sen selkokäännös. Osui kyllä muutenkin analyysit paikalleen.
    Mulla ei oo puukonreikiä, mutta ihan hyvät vesimeloonit kyllä. Turvotus laskee hitaammin kuin Ii-joen tulva lakeuksilta.
    Tässä iässä, lähes neljänkymmenen aviovuoden jälkeen sitä toteaa riidan päätteksi vain, että "ihan sama". Kun kuitenkin tietää jo ne kaikki kuviot mitä riidan päätteeksi on tiedossa, ei se enää juuri intohimoja herätä. Ja tässä iässä tietää vuosikymmenien kokemuksella ettei miestä saa tajuamaan tiettyjä juttuja. Miehen aivot eivät vaan riitä siihen. Niin se vaan on. Mikä naiselle on itsestään selvyys, sitä mies ei tule konsanaan kalloonsa saamaan selvyysasteelle asti.

    VastaaPoista
  3. Härkösen kolumnikokoelmat ovat parhautta! Suosittelen ehdottomasti kaikille ja mihin olotilaan vain, varmasti mieli ainakin hetkeksi kevenee! Blogia luettuani täytyy kyseiset kirjat taas kaivaa jostain hyllyn perältä, mieleeni muistuu ainakin lause perusvoiteista " kai sen nyt sanoo järkikin, että naamaan ja perseeseen laitetaan eri rasvat!" :D

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...