Muutaman päivän ajan mieli on taas ollut kevyempi. Vatsasta tuntuu nytkin pientä tökkimistä. Töissä ja kotona kiire pitää vauhdissa ja ajatukset poissa "mitä jos" mutkista. Iltaisin väsymys aina välillä muistuttaa, että elimistöllä on muutakin duunia kun normiarjen pyöritys.
Emme ole vielä saaneet vastausta sieltä immunisaatiotiimistä- taikka hematologian yksiköstä viimeisempien verikokeiden tuloksista. Ne siis on jätetty jo toista kuukautta sitten, eli jos siellä olisi ollut jotain hälyyttävää, niin uskoisin tiimin soittaneen. Meitä nimittäin maanlaajuisesti ei kovin montaa ole, joilla tämä kyseinen Human Platelet Antigen eli HPA3a tekijä on. Varsinaisesti, senkään ei pitäisi pelottaa, koska hematologi/neonatologi/pediatri/mikälie speciaalitohtoritiimin lääkäri sanoi ettei huolta pitäisi olla. Pitäis. Että näkyy verkokeissa jos on.
Jokainen "Jos" on niitä, jotka nakertaa mieltä kuin mato omenaa. Sama "jos" elää niissä hataran pelottavissa muistoissa, joita Taaviaisen ensimmäiseltä kahdelta kuukaudelta on. Niissä tunteissa mitä tulee kun lastenlääkäri ilmoittaa, että syntyvä lapsi todennäköisesti kuolee synnyttyään tai vähintäänkin on erittäin vakavasti vammainen - kun tämä tieto tulee tuntia ennen ennenaikaista hätäsektiota, ei fiilikset ole kovin vahvana. Kun nämä muistot sitten elättelee itseään, on jäljellä usein pelkoa -sitä aiheetontakin paljon.
Sitä ette ole tienneet, että läpikävin viime talvena keskenmenon. Yksi lapsi joka ei halunnutkaan luoksemme silloin. Siinäkin piilee pieni pelon siemen.
Kun taustalla on kokemuksia hurjimmasta päästä, kun ystäväpiirin kokemukset ovat hurjiakin hurjempia, laahustaa toivon ja rohkeuden vieressä sisukkaasti se epätoivottu matkalainen, pelko. Päivä päivältä sitä uskaltaa hengittää hetken verran enemmän, kuitenkin niin varovaisesti.
Etappi kerrallaan, nyt pitäisi malttaa mielei sinne rakenneultraan asti. Siihen ei ole enään juurikaan monia päiviä, mutta pelokkaalle mielelle monta raskasta iltaa.
Tuleva pikkuinen, et uskokaan kuinka moni sun puolestas pitelee peukkuja kuinka paljon sinua mietitään.
ps. Minäkin uskon että tulokas taitaa olla Neitokainen. On sellainen hytinä.
Hyvin se menee, usko pois :) Mullakin on semmoinen kutina, että siellä on tyttöpienokainen - päätellen sykkeestä ja pitkästä yrjötyksestä :)
VastaaPoistatoivon sydämeni pohjasta, että tuleva pienokainen (itsekin uskon, että neiti) on terve ja kaikki menee hyvin! Olette kokeneet jo aivan tarpeeksi raskaita asioita. Miten mini suhtautuu tähän raskauteen, ymmärtääkö hän tätä asiaa? Entä koiranne? Tsemppiä ja voimia tulevaan<3
VastaaPoistaNasu, voi kun voisikin omata yhtä tiukan uskon kaiken hyvinmenoon kuin sinä.
VastaaPoistaAnonyymi;
Mini tökkii ja osoittelee välillä mahaa, painaa korvan massunahkan päälle, viittoo "vauva"- on lähinnä oppinut siis sen että äitin möhiksessä on muutakin kuin eksynyt pieru :D Tuskin osaa asiaa vielä mitenkään ymmärtää. Isoveikkana ollaan häntä välillä puhuteltu! Bruno taas painaa kylmän nenän mun napaan ja tuhisee. Vahtii vähän tarpemmin mun massua, mutta levollisemmin kuin Minin odotuksessa.
Isosti kiitoksia tsempeistä, niitä tarvitaan <3
Monta keskenmenoa kokeneena,ymmärrän sinua ja pelkoasi. Ja todella pidän peukkuja sinulle. Vaan minulla on sellainen hytinätutina, että kaikki menee ihan hyvin ja Pulla Pelonkesyttäjä näkee päivänvalon ihan oikeaan aikaan ja kerrassaan täydellisenä tyttönä. Olen ihan ihmeissäni, jos hän onkin poika.
VastaaPoistaKaikkia hyviä energioita tuolta hyperavaruudesta kutsumme auttamaan ja suojaamaan sinua ja Pullaa. Sillä mikään ei olisi niin ihanan mukavaa ja oikeaa kuin että maailmaan saapuisi pikkuinen uusi Piuku.
Paljon halauksia sinne pelon keskelle! Minä ainakin haluan vahvasti uskoa, että tämä teidän uusin tulokas on tarkoitettu teidän syliin hyvän ja pitkän raskauden päätteeksi. :)
VastaaPoistaVoimia sinne teille ja paljon haleja minille ja koirulille!