lauantaina, tammikuuta 01, 2011

Tulevat 365

Nyt voi katsella tulevaan, seuraavaan 365 päivään. Aikoinaan valmistuttuani, eräs lehtori antoi meille tehtäväksi tulevaisuuden muistelun. Tehtävänä oli siis muistella itseään ikään kuin tulevaisuudessa; 5 vuoden päästä tästä hetkestä pitäisi muistella, mitä tapahtui 4 vuotta sitten. Hienointa tuolloin oli se, että nyt kun mietin mitä silloin muistelin, on se kaikki tapahtunut!


Tulevaisuuden minä toivoo muistelevansa että 2011

Pieni mies oppi juuri tuonna vuonna kävelemään. Se oli suuren juhlan paikka. Samoihin aikoihin pojan 10kg meni rikki. Läsnä oli rakkaita ystäviä ja sukulaisia juhlistamassa kehitysaskelta herkullisella kakulla. Myös ensimmäisiä selkeitä sanoja alkoi tulla.

Tuona vuonna olimme kaikki terveitä. Ei tullut yllätyksiä kenellekään. Ystäväpiirissäkin terveys kukoisti.

Alkuvuosi toi tullessaan työn, jonka parissa aloitin maisterintutkinnon tekemisen. Alusta asti gradun aihe oli selkeä ja opinnot etenivät tasaisesti. Työn parissa sain tehdä runsaasti kehitys-ja tutkimustyötä kliinisen asiakastyön lisäksi.

Tuo vuosi oli stressitön ja tuntui mukavalta, asiat sujuivat mukavasti. Onnistuin viimeinkin pääsemään oman jaksamiseni kanssa tasaiseen tilaan ja painokin kääntyi laskusuuntaiseksi.

Perheemme elämä oli mukavaa, turvallista ja lämmintä arkea. Parisuhteeseen saatiin uutta potkua, kun lastenvahti lupasi laskea säännöllisesti kerran kuussa äidin ja isän keskenään vapaa-illalle.



♥♥♥

Mikä on kenellekin sopivasti?

Se mikä toiselle on vähän,
voikin toiselle olla liikaa.

Jaksamme eri asioita
ja eri määrän.
Voimat riippuvat
niin monesta tekijästä.


Toiselle sama asia on alku,
toiselle viimeinen pisara,
jonka myötä malja läikkyi yli.

.
 Näinkö vähästä, ajattelee joku.
Mutta mistä hän tietää,
miten paljon maljassa jo oli?
♥♥♥

4 kommenttia:

  1. Tulevaisuutta on tullut muisteltua, on ihan hauskaa! Ja todella toivon, että vuosi 2011 on teille juuri noita asioita! :)

    VastaaPoista
  2. Toivotaan kaiken tuon toteutuvan!
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  3. Onnea graduprojektiin!

    Siinä tarvitaan sitkeyttä ja uskoa itseen, kun mikään ei tunnu sujuvan - juuri niitä taitoja, joita Mini on sinulle opettanut. Ja sitten aivan yhtäkkiä, ajatus alkaakin kulkea ja tuloksia syntyy... ihan niin kuin lapsen kanssa.

    VastaaPoista
  4. Kun katson blogiasi ja mietin kaikkea lukemaani, toiveesi tälle vuoelle varmaan toteutuvat. Sinä olet sellainen etiäpäin puskija, että energiaasi kadehtii .Vaikka tasaisesti oletkin sitä mieltä ettet jaksa ja se on slut ny! ja sitten taas porskutat menemään.
    Toivon sydämestäni että kaiken toivomasi saat. Sinä jos kuka sen ansaitset.
    Kivoja kuvia taas matkanne varrelta. Liikkistä toi Bruniksen ja Minin yhteistyö.

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...