torstaina, tammikuuta 13, 2011

Syvää venymistä.

Arki on ollut lievästi kuvattuna hektistä. Äärimmäisen hektistä ja kiireistä. Ikävä on pikkumiestä, mutta onneksi on pian viikonloppu. Viikko on ollut täynnä vauhtia ja muisti meinaa palaa pohjaan, ellei jokaista asiaa pistä muistilapuille.

Kuitenkin olin jo etukäteisesti ahdistunut, että mulla oli tänään treffit personal trainerin kanssa. Huolestutti, olen elänyt kuin pieni porsas pellossa syöden mitä sattuu. Joulukin oli. Tavoite oli saada painoa alas, reilustikin. Työpäivä venähti, ehdin vain kotoa hakemaan treenikamat. Mies heitti lenkkarit parvekkeelta perään kun nekin unohtui.

Vaaka kertoi kuitenkin totuutta. marraskuun lopulta/joulukuun alulta -3kg ja -1% rasvaprosentista. BMI oli tipahtanut -0,5 joten jotain on tapahtunut.

Vuodatin trainerille koko stressipakkaukseni ja heitin kuin kivireen narun hälle; auta, mun keho huutaa apua. Tämä ihana personal trainer totesi, että sä taidat tarvita intensiivistä ja rauhallista syvävenyttelyä. Ja niin mene venyteltiin 45minuuttia pimeässä huoneessa. Ja voin kertoa, että pitkään aikaan mikään ei ole tuntunut kropassa niin hiivatin hyvälle.


Nyt mulla on kasa uusia, ihania lattiatason rentoutus-ja syvävenytysohjeita. Joten kierin pitkin lattiaa tällä sitten iltaisin - ja ai että tekee gutaa!!!

ps. mulla on sitten erittäin hyvästä personal trainerista kokemusta, että Elixialaiset - multa saa vinkkiä!

3 kommenttia:

  1. Kuulostaapa hyvältä! Et haluaisi laittaa niitä ohjeita kiertoon? Mun työnaloitusstressi (järkyttävä sellainen! En tiennyt, että näin kiire voi olla.) on jumauttanut kaikki mahdolliset lihakset, uhhh.

    VastaaPoista
  2. Voih ! Mistähän sais sen energian, että lakkaisi noi läskit lätisemästä täällä. No, Elixiassa kävin aikoinaan minäkin, mutta otti niin peevelisti kukkaron päälle enkä siitä kuntosalipuolesta innostunut. Pilatesia harrastin puolitoista vuotta ja se oli kyllä aivan ihanaa. Kuten myös Tai Chi, jossa myös mieli saa oman osansa. Tämän vuoden ajattelin aloittaa valjastamalla siskoni apuun. Ensin Shiatsua, jossa venytellään paikat auki ja sitten aromaterapiahierontaa päälle. Jos nuo kipeät niveleni antautuisivat vähän siitä ja pääsisin jonkinlaiseen vireystasoon. Jospa lähtis siitä se energiatason nousu ja painonlasku sitä kautta. Suuntaa olen nyt jo saanut ja paino on laskenut, mutta se on ihan sen syömisen tarkkailun ansiota. Ja ehkä vähän pitempien lenkkien Essin kanssa.
    Hyvä Piuku, hienoa, että annat itsellesi aikaa ja huollat itseäsi.

    VastaaPoista
  3. Hyvä Piuku \o/
    Onnittelut saavutuksestasi ja onnittelut PT:stä, joka huomioi noinkin kokonaisvaltaisesti sinut!
    - Ettei vaan tuo pieni "oranssin punainen" kade olkapäälläni istuisi;X

    Mukavaa viikonloppua miesväen parissa.

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...