Nyt on muuttunut meidän arki. Minun uudessa työssä vuorot ovat erilaisia kuin aikaisemmassa, jossa työaika oli toimistoaikaan. Nyt kellonaika vaihtelee - ja arki siinä mukana. Muutos on kuitenkin positiiviseen suuntaan, muutoksessa piilee aina mahdollisuus.
Elimistö on nauttinut uudesta rytmistä. Tuntuu että olen pirteämpi päivisin, ehkä se on vielä sitä uuden rytmin tuomisia.
Tuntuu hyvälle. Pientä miestä näkee toisina päivinä vähemmän, mikä kalvaa sydänalaa. Mutta nyt on Isän vuoro hypätä puikkoihin -ensimmäisen vuoden kuitenkin oli useita päiviä viikossa, ettei pojat nähneet toisiaan kuin aamulla hätäisesti, jos silloinkaan.
Silti pienen tavallisen äidin pienenpienessä sielussa kalvaa syyllisyys; onko minulla oikeus tämän uuden myötä iloon uudesta työhaasteesta ja kuinka sen onnen tulee käyttäytyä, kun lapsen päiväkotipäivät pitenivät parilla tunnilla? Onnen takaa hiipii sydänalaa kalvava pieni syyllisyydenpuuska.
Kovasti yritän häätää sitä mokomaa syyllisyyttä pois ja iloita olevasta.
Lapsi kuitenkin pärjää päiväkodissa erittäin hyvin ja arki rullaa!
Lopeta, ennenkuin edes aloitat tuon.
VastaaPoistaTeetpä niin tai näin löydät aina jonkin ( muka) syyn syyllistää itseäsi. Jos sulla on kiva työ, jossa viihdyt ja lapsella menee hyvin päiväkodissa ja isukkikin saa olla enemmän aikaa poikansa kanssa, niin eikö silloin kaikki ole hyvin.
Vanhana ja kokeneena vaan en viisaana väitän, että jos äiti on tyytyväinen koko perhe voi hyvin, ja lukemani perusteella vaikutat tyytyväiseltä!
Halit teille kaikille.
Se tekee kaikille osapuolille oikein hyvää, että isä joutuu ottamaan enemmän vastuuta kotona.
VastaaPoistaNautihan työstäsi!
Peesaan edellisiä koko sydämestäni.Äidillä on oikeus myös siihen omaan elämänosioon. Se tekee äidistä tasapainoisemman, tyytyväisemmän ja täyspäisemmän ihmisen jonka ympärillä muut sitten voi ja pärjää ihan mukavasti siinä tuulessa.
VastaaPoistaJos rupeaa syyllisyyttä kantamaan siitä, että on sitä omaakin elämää, sitä saa kantaa syyllisyyttä ihan kaikesta. Turhaa painolastia hartioille. Sitä paitsi, lapselle tekee se vertaisseura paljon parempaa kuin yksin äiteen kanssa kykkiminen. Jos sen nyt raa´asti sanoo. Lapsi kaipaa jatarvitsee kehitykselleen ikäistänsöä seuraa oppiakseen niitä sosiaalisuuden taitoja ja muutakin.
Että ole vaan ihan rauhassa onnellinen.
Tuulia sen jo tuossa ylinnä muotoili hyvin. Kuulostaa win-win-win -tilanteelta ;)
VastaaPoistaTuo äidin syyllisyys on hankala juttu, me äidit ollaan melkoisen hyviä syyllistämään itseämme ja välillä myös toisiamme.
VastaaPoistaTosin en usko siihenkään että kunhan vanhemmat on onnellisia niin lapsikin on onnellinen. Tällä vanhempien onnellisuudella perustellaan sitten kaikki mahdolliset avioerosta eteenpäin. Asiat kannattaa miettiä sekä vanhemman että lapsen kannalta, tehdä ratkaisu jossa kaikkien näkökulma on huomioitu.
Mutta palaanpa takaisin sinun tilanteeseen enkä vaan paasaa yleistä löpinää;) En usko että Minun kärsii vaikka sinä nauttisitkin työstäsi ja saisit uusia haasteita eli anna palaa vaan:)Ainoa mitä jäin miettimään on Minin päiväkotipäivän pituus, mainitsit sen pitenevän parilla tunnilla. Kuinka pitkä päivä ennen oli eli kuinka pitkä päivästä nyt tulee? Tutkimusten mukaan (voin etsiä lähdetiedon jos joku haluaa) säännöllinen, yli 9 tunnin hoitopäivä on haitaksi lapselle. Tiedän että tämä on monille vanhemmille vaikea paikka koska niin moni lapsi joutuu olemaan jopa yli 10 tuntia päivästä päiväkodissa (vanhempien työpäivä ja työmatkat) ja aina löytyy niitä jotka sanoo että kyllä meidän janipetteri oli aina yli 9 tuntia ja nyt se on tasapainoinen aikuinen jne jne. Ei se tarkoitakaan että kaikki säännöllisesti yli 9 tuntia päivässä pk:ssa olevat lapset vahingoittuisi mutta jos riskit lisääntyy selvästi. Ja kyllä valitettavasti itse olen käytännössä nähnyt että ne lapset jotka on päivässä hoidossa yli 9 tuntia on ihan eritavalla ärtyneitä ja väsyneitä kuin ne jotka käy esim osapäivähoidossa 5 tuntia kerrallaan.
Uskon silti että suurin osa vanhemmista tekee parhaansa mutta haluaisin että esim neuvolassa jaettaisiin tutkimustietoa esim tuosta päiväkotiasiasta niin vanhemmat voisivat jo lapsen vauva-aikana miettiä olisiko muita ratkaisuja kuin järjettömän pitkät hoitopäivät. Paljon puhutaan työuupumuksesta mutta miksei lasten päiväkotiuupumuksesta? Päiväkoti on lasten työtä ja työstä se todellakin käy jos siellä ollaan esim 10 tuntia päivässä.
Maijalle haluan sen verran kommentoida (ihan ystävällisesti) että ei minun tuttavapiirissä ole yhtään kotiäitiä joka vaan lapsen kanssa "kykkisi" kotona. Kyllä minun tuntemani äidit käy lasten kanssa kerhoissa, leikkipuistoissa, kyläilee, leipoo, askartelee jne jne. Olisi ihana jos joskus päästäisiin irti tästä myytistä että lapset "tarvitsee" päiväkotia. Lapsi saa kavereita, oppii toimimaan ryhmässä jne jne vaikka lapsi ei olisikaan päiväkodissa, kyse on vain äidin aktiivisuudesta. Asia erikseen jos on lastensuojelun avohuollon tukitoimenpiteenä päiväkoti, erityislapsen kuntoutuksen takia jne. Ja ei päiväkodit pahoja paikkoja ole mutta kyllä koti on lapselle se paras paikka kasvaa jos siihen mahdollisuudet on&asiat kunnossa kotona.
Pääpointtina siis se että jos hoitopäivä on kohtuullisen mittainen niin ei Mini päiväkodissa kärsi, päinvastoin. Kuntoutuksen tukena varmasti mahtava paikka.
Vastaan lyhyesti että päivän pituus on maximissaan sen 9h - usein vähemmän. Aiemmin oli sen kuutisen- seittemän tuntia!
VastaaPoistaMinillä on kyllä ollut ihanan rauhallinen lasku päivähoitoon, kun päivät ovat olleet noin lyhyitä.
VastaaPoistaTuulille pitää nyt huomauttaa, että tuo "kyse on vain äidin aktiivisuudesta" ei ihan pidä paikkaansa. Siinä missä on monenlaisia lapsia, on myös monenlaisia aikuisia. Monet niistä asioista, jotka ovat lapselleni vaikeita ovat vaikeita myös minulle enkä niitä oikein osaa opettaa.
Vuosia kuulin, että "se on vain äidin aktiivisuudesta kiinni", kunnes sitten päiväkodin aloitteesta lapsi siirrettiin erityisryhmään. Sen jälkeen tällaiset puheet loppuivat ja lapsi saa nyt tarvitsemaansa tukea. Tästä kun elton kanssa juteltiin, hän kehui minun tekeväni lapsen kanssa tosi paljon, käymme esimerkiksi suunnistamassa, jotta lapsen motoriikka kehittyisi (kiipeilytelineeseen häntä ei saa, mutta metsässä tasapaino kehittyy yhtä lailla). Totesin siihen, että teenhän minä, mutta se mitä teen ei riitä, vaan päiväkodin tukea tarvitaan yhtä lailla. Elto siihen hetken mietittyään totesi, jotta niinhän se on.
Minin kanssa on siinä mielessä helppoa, että erityisyys ja kuntoutuksen tarve on ollut syntymästä asti tiedossa. On kuitenkin paljon erityislapsia, joita järjestelmä ei ole vielä tunnistanut erityislapsiksi. Silloin kun vanhemmat kokevat tarvitsevansa ammattilaisen apua, niin silloin sitä apua pitää myös olla tarjolla. Kasvatusneuvot eivät siinä enää auta, itse ainakin olen lukenut jo tosi paljon ja kaikki perusneuvot alkavat olla luettuina ja kuultuina moneen kertaan. Jos joku äiti pääsee liian helpolla, niin se on paljon pienempi vahinko kuin se, mikä syntyy, jos erityislapsi ei saa tarvitsemaansa tukea.
Kerhot ovat kivoja, mutta jotenkin tuntuu siltä, että jos lapsen kehitys jossain asiassa pahasti jätättää, niin lto:lta saa pätevämpää tukea lapsen kehitykseen kuin kerhonohjaajalta.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKotiäiteen rooliakin on tullut kokeilluksi, rakas Tuuli. Eikä se "kykkiminen" ollut mikään moite ylipäätään. Mutta jos lapsi on aina vain äidin kanssa ja sekin voi johtua monesta syystä, ei se ole niin hyvä asia lapsen kehitykselle.Sitä voipi asua jossain pohjan perukoilla jossa lähin naapurikin on kilometrien päässä. Ei sitä joka kylässä ole mitään kerhoja, ei ole ajokorttia itellä ja pienissä kaupungeissa tarjonta siitä tästä ja tuosta on myös vähäisempää. Oma lapseni sai hengähdystauon äiteestä leikkipuistossa silloin joskus. Se olikin sitten sitä ainoaa toimintaa johon riitti rahat ja tarjonta silloin siinä kaupungissa.
VastaaPoistaMinusta myös Riitta toi todella hyvän näkökulman tähän asiaan.
Ja sekin on aikas hassu asia, että tässä lapsen kasvatusrumbassa niin usein unohdetaan mies eli isä ja hänen roolinsa. Eikö sitä syyllisyyttä joka aina kipataan sen äidin niskaan voisi joskus edes osin kipata sen isän ja hänen urasuorittamisensa niskaan. Miksi aina hyväksytään perheessä isän uran kehitys ja se äidin ura on jotenkin negatiivispainoitteien juttu, koska äidillä on lapsi. On sillä lapsella isäkin.
Piukun tilanteessa voi sanoa, että näin ulkopuolisin silmin, menee ihailtavan tasapainoisesti. Isäkin on aktiivinen lapsensa huoltaja ja kasvattaja.
13. tammikuuta 2011 7.51
Maija kirjoitti hyvin.
VastaaPoistaMinä muuten kääntäisin syy-yhteyden sanonnassa "lapsi voi hyvin, jos äiti voi hyvin toisin päin": "jos äiti voi huonosti, niin ei lapsikaan voi hyvin", ts. äidin hyvinvointi on välttämätön muttei riittävä ehto lapsen hyvinvoinnille.
Kuinka paljon noita "järjettömän pitkää" päivää tekeviä lapsia oikeasti on? Puhutaanko jostain oikeasta ongelmasta vai yksittäistapauksista?
Silloin kun hain lapsen säännöllisesti vasta lähempänä viittä, ei siellä kovin monta muuta lasta ollut odottamassa, vaikka kyseessä oli yli sadan lapsen päiväkoti. En tiedä, mihin aikaan nämä lapset oli päiväkotiin tuotu, mutta ainakin minä tein tuolloin (niin kuin teen edelleen) lyhennettyä päivää ja vein lapsen päiväkotiin vasta kymmenen korvilla.
Tosiaankin, miksi isin arvo vanhempana usein unohdetaan? Ihan yhtälailla hän on lapsen vanhempi kuin äiti ja aivan yhtä kykeneväinen huolehtimaan lapsesta. Lapsi ei jää mistään paitsi, jos isi on päävastuussa lapsen hoidosta ja äiti on välillä se "uraohjus".
VastaaPoistaItse vaikean masennuksen läpikäyneenä voin kertoa, että kyllä se äidin vointi vain vaikuttaa lapseen ja perhedynamiikkaan. Jos äiti ei muista/ehdi hoitaa myös itseään ja hyvinvointiaan, niin pian ollaan metsässä. Elämässä pitää olla myös muuta kuin lapsi. Äidillä on oikeus olla myös nainen, hyvä työntekijä, ystävä, niin ja terveesti itsekäs.
Tämä yhteiskunta nyt vain on rakennettu niin, että mies joka jää lapsen kanssa puoleksi vuodeksi kotiin on sankari, mutta nainen joka vajaan vuoden jälkeen haluaa töihin on itsekeskeinen eikä ymmärrä lapsensa parasta.
VastaaPoistaMeillä mies oli esikoisesta muutaman kuukauden ja kuopuksesta kahdeksan kuukautta koti-isänä. Olen saanut mielenkiintoisia ilmeitä todetessa, että olisin halunnut esikoisen olevan pitempään kotihoidossa, mutta miehen työtilanne ei sitä sallinut ja että kuopuksen kanssa hän saattoikin sitten olla pidempään kotona.
Ja tosiaan, kannustan kaikkia äitejä antamaan päävastuun lapsesta ainakin vähäksi aikaa isälle. Se parantaa parisuhdettakin, kun isä pärjää lapsen kanssa siinä missä äiti.