torstaina, tammikuuta 06, 2011

Hiivatin hyvä idea - toteutus on toinen tarina.

Jossain vaiheessa päätin, että vikana työpäivänäni tahdon tarjota jotain itsetehtyä lähimmille työkavereille. Kakku - liian iso vaiva. Muffinit? Erittäin hyvä idea - koristelen ne vielä nätisti. Ne on helpompikin kulettaa kuin kakku!


Ja tuossa päättelyketjun kohdassa "alku" - meni jotain pahasti metsään...


Ensinnäkin. Muffinit on suuritöisiä. Kyllä. Helpommalla ois päässy hyydykekakulla tai ihan millä vain.
Toiseksi. Ekat kaksi pellillistä oli kivoja. Kolmas tökki ja neljännen kohdalla olin valmis heittämään paistokset ikkunasta.

Kolmanneksi. Koristelu ei ole niin helppoa, kuin mitä netissä olevien kuvien perusteella voisi luulla.
Neljänneksi, suklaalla koristeltujen muffinien kuljettaminen EI OLE HELPPOA!
Viidenneksi, suklaavana irtoaa aika huonosti pöydästä, liinasta ja matosta.

Valkosuklaan kanssa tultiin vielä sopuun. Tumman suklaan pursotuspussi räjähti käteen. Ja pöydälle. Ja lattialle. Ja pöytäliinalle. Ja paidalle...







Loppu hyvin; sain kuitenkin läjän muffineita valmiiksi ja ne on pakattu huomista varten. Huomattavasti pienempi määrä kuitenkin, mitä luulin - aika moni muffini repesi/halkesi/tippui/sotkeentui/mitävaan. Nyt lopetan kokkailun ja keskityn palikkatorneihin kakaran kanssa. Prkl.








huh.

6 kommenttia:

  1. Mut aivan varmasti ne on SUPERhyviä!

    -Puuhis-

    sitä paitsi näyttävätkin ihan hyviltä!

    VastaaPoista
  2. Puuhista komppaa, varmasti hyviä, pelkistä kuvista herahti vesi kielelle, mutta hyvää sanontaa lainatakseni "Ei mennyt niin kuin Strömsössä" (näin käy mulle usein...) =)
    -Aihki-

    VastaaPoista
  3. Herrrrrrrrrkullisen näköisiä. Mmmmmm. Ei oikein sovi tällaiset herkkujen kuvat tähän mun(kin) alkaneeseen kevennys ja sokerinvähennys yritykseen. Tällaisia jos kannettaisiin pöytään niin yritykseksi se jäisikin!

    Nams.

    Niin ja onnea uudesta työstä. Minä en jostain syystä ole pitkään aikaan päässyt kommentoimaan joitakin blogeja... Nyt tie aukesi. Nam.

    VastaaPoista
  4. Minä taas en muuta leivokaan kuin muffineita, ne kun on niiiin helppoja. :) Ainekset vaan sekaisin ja uuniin, ei tarvitse nostatella, eikä kohotella. Ja itse tehtyjen muffineiden kuuluukin repeillä ja halkeilla, eihän niitä muuten kukaan uskoisi itse tehdyiksi. Mutta makuhan se on pääasia, ei se ulkonäkö. :)

    VastaaPoista
  5. Hih, ei se haittaakaan kun se pinta repeää, mutta ko multa repes muffinien hattuja irti ja palasia irtoili :) Tuossa alemmassa kuvassa keskellä on ne susikappaleet, ympäröivät on niitä onnistuneita!

    Hyviä kyllä nuo oli, siinä osuudessa ei ole vikaa. Kotiin jäi aika monta, kun se koristelu meni epäströmsömäiseksi...

    VastaaPoista
  6. Mut noitten on pakko olla ihan sikahyviä!Kelpais mulle ainakin, että paino vois nousta vielä vähän lisää! ;)

    PS: Miten sä teet noita kuvakollaaseja? Ja sitte vielä pakko mainita että uus tausta on melkoisen mukavan näkönen. :)

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...