Yksi yö - muttei jouluun!

Kärvistelen nälissäni tässä soffalla. Unohdin nimittäin kauppareissulla sellaisen faktan, että lapsen lisäksi tässä taloudessa on muitakin ihmisiä seuraavien päivien ajan. Että täällä täytyy elää jollain muullakin kun mehujäällä, jäätelöllä, viilillä ja soseilla. Isäntä yrittää nyhjästä jotain pöperöä keittiössä.

Yritin tarkastella lähialueen kotiin toimittavien pizzerioiden tietoja - meillä kun on sellainen "sääntö" että roskaruokaa ei syödä ellei sitä jakseta itse hakea (eli kävellä tuolla pakkasessa nälän muristessa massussa). Nyt täytyy miettiä, että miten tätä sääntöä tulevina päivinä keksisi rikkoa! 

Mini testaa, voiko mammalle tilata pizzaa soittamalla kaukosäätimellä.

Viimehetken jännitys on ottanut ja vaihtanut itsensä hillittömään väsymykseen. Nukuttaisi niin ettei silmät meinaa auki pysyä - mutta tuntien minut; jos menen ajoissa nukkumaan, herään aamuyöstä jännittelemään sairaalareissua.

Huominen on pian ja sitten koko shown pitäisi olla toipumista vaille valmis. Lapsi on valmis tohtorin käsiteltäväksi, röhisevä kuten aina, muttei kipeä. Jääkaappi on valmis soseruokailijalle, kaikki on valmista. Paitti äitin massu, jonka toimivasta aktiviteetistä olisi länsi-niilillä asustava pikkuinen vatsapöpöameebakin kateellinen.

Juu juu, mie hengitän!