Ohi on -vaikein on edessä!

Eilen illalla saatiin vielä puhelu, että lapsi on leikkauslistalla ekana ja sairaalassa pitäisi olla jo seitsemältä. Yllätys oli iloinen, nimittäin kun täti sanoi että korvaklinikalta iltaa - pelästyin että koko operaatio oli peruttu.

Silmät ristissä herättiin koko kööri ennen kuutta ja lähdettiin ajoissa klinikalle. Osastolle päästyä saatiin sairaalavermeet päälle ja leikittiin vielä pirteänä leikkinurkkauksessa. Sitten tulikin jo kahdeksalta lähtö saliin.Viimehetken päätös oli, että äiti menee mukaan kun pikkarainen nukutetaan.

Isosti iloista oli, että opiskeluaikainen tuttavani on leikkurissa duunissa ja tuli ennen naapurisalin leikkausta mukaan napukan nukutukseen. Pikkujätkä oli koko aika tyynen rauhallinen eikä riehunut. Leikkaus aloitettiin 10 yli 8. Sitten alkoivat pitkät tunnit. Minä ramppasin kahvilla, vessassa, puhelimessa, aulassa, kaikkialla. Ahdisti niin että sydän tuntui puristuvan irti rinnasta. Ennen kymmentä kävin kysymässä hoiturilta, että onko kaikki kunnossa kun lasta ei vielä ollut saatu hakea. Kuulemma oli ja lapsikin oli heräämössä. Kymmenen aikaan lähdettiin hakemaan pikkurääpälettä heräämöstä osastolle.

Hoituri kärräsi pienen miehen sängyssään ulos heräämöstä; näky oli kuin pahimmastakin verilöylystä; ennenkuin ehdin edes lasta nähdä hoituri aloitti sanomalla että "älkää säikähtäkö, kanyyli on vuotanut ja nenästä valuva veri tulee kitarisoista" - ei ole mitään hätää ja kaikki on mennyt hyvin. Pikkumies oli saanut kunnon hepslaagin heräämössä, huutanut pikkuruisia keuhkojaan pihalle niin että naama oli täynnä pieniä mustelmia. Ystävällinen heräämön hoitaja oli yrittänyt rauhoittaa pikkaraista laulamalla, mutta valitettavasti Söör Temperamentti oli työntänyt tädin pois ja vetänyt naaman vielä pahemmalle sitruunalle kunnon huutoraivarin kera. Lisäsivät siinä vaiheessa sitten kipulääkettä ja lapsikin rauhoittui.

Pikkarainen heräsi tosi hyvin eikä suostunut enään nukkumaan (veikkaan että on tullut äitiinsä, anestesia-aineet aiheuttaa mulle ihan hirveän levottoman ja pirteän olon heräämisen jälkeen!) - siinä sitten leikittiin, katseltiin Pingua dvd:ltä ja juotiin puolikas lasi mehua sekä vettä. Puolen päivän aikaan vedettiin vähän jäätelöä ja liha-kasvissosetta. Ruoka putosi hyvin tilanteeseen nähden!

Pikkarainen oli ihan naatti ja vetäytyi päiväunille. Tällä välin hoituri jutteli että voitte ruveta lähtemään kotiin, kun siltä tuntuu, että kovin hyvälle näyttää. Miniatyyri tuhisi kahteen asti ja sitten aloitettiin kotiutumispuuhat. Hiljalleen lapsi alkoi vaikuttamaan kipeältä ja pyysin eräältä toiselta hoiturilta lapselle kipulääkettä - puolen tunnin päästä lapsi itki pää punaisena kipuaan ja painettiin nappia. Tämä toinen hoituri oli unohtanut kertoa omalle hoiturillemme (kuten oli luvannut) että tarvitsemme lääkkeen. Tämä olikin ainoa harmillinen välikohtaus koko päivänä, muuten koko touhu meni hyvin.

Tätä kotiinlähtöhepslaagia rauhoiteltiin 45min ja pikkarainen oli jo aivan simmut ristissä. Saatiin poika vaatteisiin ja autoon - siinä vaiheessa jätkänpätkä nukahti todella sikeään uneen. Kerettiin käymään apteekissa ja mäkkärissä ja suunnata kotiin. Kotipihalla pikkumies vasta heräsi.

Kotona veti pari desiä viiliä - sen jälkeen kun idiottina olin antanut täysmehua vahingossa (arvatkaa kuinka kirveli sinne nieluun!) ja protestoinut tiukasti koko juomista vasten.

Nyt illalla saimme syötettyä noin puolikkaan pikkupilttipurkin, lusikallisen jädeä ja aivastuksen verran nestettä. Pullosta juominen ei onnistu nyt kun kurkku on pipi. Odottelen että saan antaa iltakipulääkkeet, jotta saadaan vielä nesteitä lapseen. Vähän jännittää, että kuinka kipeällä kurkulla seuraavat päivät kuluu kun lapsi ei tykkää makeasta - pitäis saada jotain italialaista pekonijäätelöä tms.

Kokonaisvaltaisesti päivästä jäi parempi kuin hyvä kuva. Kirurgi kävi vielä osastolla juttelemassa leikkauksen kulun; kitarisa oli ollut erittäin iso ja märkäinen, nielurisat taas terveet mutta hyvin kookkaat. Putket oli paikoillaan, mutta toinen oli tukossa ja tärykalvon takana oli aavistuksen verran märkää - korva ja putki putsattu. Tohtori-setä varmisti sen, että tämä leikkauspäätös oli nappulan kohdalla ehdottoman oikea. Sanoi että uskoo kyllä syömisen nyt helpottuvan jatkossa, kun nielun ahtaus on poissa. Lapsen ääni kuulostaa samantien paremmalta, nenässä oleva räkä ei kirnua tuolla syvällä vaan ihan oikeasti nenässä ja pieni yskäkin mikä tulee nieluun valuvasta limasta, on paljon paremman kuuloinen.

Nyt pidetään kaikki sormet pystyssä että syömiset ja juomiset lähtee käyntiin kunnolla ja että toipuminen on esimerkillistä.

Kiitos ihan hirveästi kaikille upeista tsempeistä, ne ovat tulleet tarpeen. Nyt on sellainen väsyneen-onnellinen olo ja samalla oottaa tulevaa; miten menee lähiviikot ja kuinka sitten sujuu ensivuoden puolella ruokailu? Aika näyttää!