torstaina, joulukuuta 23, 2010

Joululahja!

En kertonutkaan teille että minut kutsuttiin yllättäin eilen työhaastatteluun, työpaikkaan johon en ollut edes hakenut. Hän, joka oli minut tammikuussa toista toimea varten haastatellut, oli päättänyt tahtoa minut tyrkylle tälle paikalle. Olen kuulemma mieleenjäävää sorttia!

Tänään kävin vielä haastattelussa ja tilanne on nyt se, työpaikka on minun - ensiviikolla saamme siitä tietää vielä varmistuksen ja pääsee rustaamaan nimeään paperille. Tulevassa työssäni, joka on nimenomaan sitä kenttää johon opintoni olen suunnannut, tulen toimimaan pienen yksikön vastaavana. Miten mahtava tilanne- lähdenkin siis jatkamaan opintojani jotta saan parempaa pätevyyttä tuohon rooliin, sekä enemmän työkaluja tutkimus- ja kehittämistyöhön. Juuri sitä, mitä olen haaveillut ja metsästänyt, nyt se tarjottiin suoraan.

Ainoa haaste on nykyistä  (15min...) pidempi (40-50min) työmatka - mutta joistain asioista on tingittävä. Arki muodostuu uuteen malliin ja uuteen rutiiniin. Mutta muutos on pysyvä tila - ja se tuo tullessaan paljon mahdollisuuksia!

Pienet miehet painimatsissa! Parsonko muka lyhytpinnainen piski?


Tuli sitten iso joululahja!

4 kommenttia:

  1. Vau! Onneksi olkoon, unelmatyö kuulostaa hyvältä. Siinä ei pieni työmatkan pidennys tunnu. Mun työmatka on myös tulevaisuudessa 40-45minuuttia. On kuitenkin ihan unelmien paikka josta en hevin halua luopua vaikka lähempääkin töitä todennäköisesti saisi.

    Mukavaa joulua koko perheellenne!

    VastaaPoista
  2. Ihana joulu-uutinen :D ja ihana kuva kaveruksista.

    Tähdet ja kuutamo, joulun aika on taianomainen. Mukavaa Joulua!

    VastaaPoista
  3. Jeeeee! Ja Mini on aivan syötävän suloisen näkönen tuossa kuvassa!

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...