Taas tarvitaan tsemppejä...

Nyt on vuorossa Bruno. Koira on tällä hetkellä yliopistollisessa eläinsairaalassa osastolla, näköhermon tulehduksen vuoksi - eikä kukaan osaa sanoa mistä tuo hiivatin tulehdus on tullut. Pahinta pelkäämme, koska tulehdusalue on niin lähellä aivoja. Täällä pelätään ja itkettää, kun pieni poika ei ymmärrä missä sen paras kaveri on. Kovasti viittoo ''Koira'' ja vilkuilee ympärilleen. Koira on nyt parhaassa mahdollisessa hoidossa.

Pitäkää peukkua. Tuo koiruus on meille niin valtavan rakas.

Minun elämäni koirat

Joka ei katso ohitseni poissaolevana,
omia asioitaan ajatellen,
vaan on läsnä tässä hetkessä,
on minua varten.
Joka ei vaihda minua nuorempaan,
kauniimpaan, henkevämpään.

Jota ei haittaa vähääkään,
jos olen liian lihava, laiha, pitkä, lyhyt
tai sairaudet ovat jättäneet minuun lähtemättömät jälkensä.
- Sinä olet sinä, sen palvovat silmät sanovat.

Jolle olen aurinko, kuu ja tähdet,
kertakaikkisen ylivertainen ja täydellinen,
maailman keskipiste.
Tämä ihailu tekee minusta ehkä paremman ihmisen.

Joka tulee lähelle,
sydämeen asti, kun kärsin.
- Sinä suret, minäkin suren.
Jonka silmät nauravat, kun nauran.
- Sinä olet onnellinen, minäkin olen.

Joka rakastaa tänään, eilen, huomenna,
aina uskollisesti, täydellisesti, ihanasti.
Joka antaa hyvinvointinsa, terveytensä,
henkensä minun käsiini.

Minun koirani.
Minun elämäni koirat.
(Anna-Liisa Suni)