tiistaina, elokuuta 03, 2010

Hetkiä arjesta.

Joinakin hetkinä pysähtyy ja miettii - mihin sitä oikein on menossa ja mistä se matka oikein alkoi. Ja kuka hitto minut tähän junaan tyrkkäsi?

Katselin äsken dokumentin Martina ja Minä. Ohjelma kertoi nyt jo 40-vuotiaasta naisesta, jonka elämää oli toimittaja ensimmäisen kerran seurannut hänen ollessaan 5-vuotias. Äitinsä oli saanut taistella kaikesta, lapsi oli todettu mongoloidiksi ja lääkäri ilmoitti, ettei harjoittelu kannata. On kuin väsynyttä hevosta piiskaisi. Mutta äiti ei luovuttanut, vaan sai lapsen tavalliseen päiväkotiin jolloin lääkäri myönsi kyseessä olevan normaalia älykkäämpi idiootti. Miten syvältä minua sattui kuunnella noita sanoja ja ajatuksia: miten suuresti kyynelten läpi katsoin tuota äitiä joka taisteli lapselleen ihmisoikeutta erilaisuudessa. Kuten äiti totesi, Martina on aina jonkinlaisessa välitilassa; ei kuulu tavallisten maailmaan mutta toisaalta kehitysvammaistenkin piirissä ei ole oikeassa kolossaan. Martina nimittäin työskenteli osa-aikaisessa päivätyössä palvelutalossa, jossa hänen palkkaansa nostettiin koska työnantajat huomasivat Martinalla olevan lukion päättötodistus. Taitaa olla sanomattakin selvää että tuota dokkaria tuijottaessa puhdistui kyynelkanavat. 

Yhtäaikaan helpotus valtasi  mielen; jos noin jo silloin niin mitä nyt. Toisaalta, jäin miettimään missä on meidän perheen paikka parinkymmenen vuoden päästä. Kun kukaan ei ole kirjoittanut näitä reittejä etukätee. On vain tehtävä purje ja luotettava tuuleen; kyllä kaikkialta satamia löytyy. 

Jälkikasvu treenaa minäitte-tahtoa. Tuo tuntuu hyvältä vaikka jatkuva meteli ja kiukku turhauttaa; hän sentäs tietää mitä tahtoo. Äiti taasen ei tiedä mitä tahtoo. Miksi joka päivä odotan, että joko hän on noussut seisomaan. Tai sanonut ''Äiti'. Odotan, odotan ja odotan ja minusta tuntuu että kärsivällisyyteni alkaa olla kulutettu. ''Älä huoli, kaikki kehittyvät kyllä omaan tahtiin, kyllä kouluun kävellään'' - mutta mä en jaksaisi odottaa sinne asti. Nyt on menossa kausi, jolloin auringonvalon röyhkeät säteet kaivavat esiin kaikki synkimmätkin tunteet, tulee hetkiä jolloin todella odottaa sen taivaan romahtavan niskaan. Mitä jos tästä kaikesta ei tuu sen kummempaa. 

Mitä sitten?













...sitten se päivä nousee taas uudestaan ja on aika aloittaa uusi aamu. Ei aika ala odottamaan minun tunteitani tai pysähdy niihin hetkiin, kun rinnan päällä makaa painava pelko. Päivä nousee taas uudestaan.

6 kommenttia:

  1. <3...se on oikeastaan aika helpottava ajatus, että sentään on jotain pysyvää, aurinko laskee ja etenkin nousee aina uudestaan riippumatta yhtään mistään muusta

    VastaaPoista
  2. Kovasti on samanlaista meno täälläkin usein täälläkin. Turhauttaakin usein. Jos helpottaa yhtään niin muistutan että nää kehitykset tuntuu tulevan ryppäissä - pitkää suvantoa seuraa kaikki kerralla tyyppinen ilo. Ainakin meillä se on mennyt monta kertaa näin. Mutta siinä välissä tuskaillaan ja tuskaillaan. Minin hankihyttysen koosta on jotain hyötyä kun se ei kävele - on kiva kantaa tätä yli 13kg kaveria jokapaikkaan... :))

    Se mini hautoo ny, kohta tyhjenee teilläkin hyllyt korkeemmalta. :) Mut joo mä tiedän, kärsivällisyyttä tää kyselee...

    VastaaPoista
  3. Minäkin katsoin sen ohjelman. Onneksi tai toivotavasti maailma on erilainen tänä päivänä. Ainakin omat lapseni ovat saaneet olla avallisessa päiväkodissa ja heillä on henk.koht. avustaja. Hiukan häiritsee, että huomasin esim. Turussa olevan monta erityispäiväkotia. En tiedä onko se hyvä vai huono asia. Minusta toisaalta huono. Itse olin päiväkodissa 70-luvulla, jossa oli eirtyislapset muun porukan mukana eikä missään omassa ryhmässä. Se oli minusta rikkaus.Koskettava dokumentti.

    VastaaPoista
  4. Minä en jaksanut valvoa ja katsoa ohjelmaa, vaikka yleensä katson erilaisuudesta kertovat dokkarit.

    Mutta kuule, tuo turhautuminen on niiiin tuttua! Ensin odoteltiin kuukausia, että poika lähtisi liikkumaan. Sanoin monta kertaa, että äiti vie sinut vaunuilla kouluunkin. ;)
    2kk konttauksen oppimisen jälkeen hän nousi seisomaan ja alkoi kävelemään tukea vasten. Nyt pelkään, odotan ja toivon että hän oppisi kävelemään ilman tukea ennen seuraavaa neurologin kontrollia. Tosin meillä on varmasti tällähetkellä ns. parempi tilanne kuin teillä, mutta kyllä tuo turhautuminen on tuttua...

    Et varmasti halua nyt kuulla mitään "kyllä se siitä" juttuja, mutta niin ärsyttävän totta kuin se onkin että asioilla on tapana järjestyä! Ihan varmasti Mini oppii sitten kun on siihen itse valmis! <3

    VastaaPoista
  5. Jaksan uskoa siihen, että maailma avartuu ja muuttuu. En katsonut dokumenttia. En yleensäkään pidä siitä että ihmisiä lokeroidaan, dokumentti olisi varmaan saanut minut raivon partaalle joissain kohtia ainakin.
    Jaksan uskoa siihen ettei jonain päivänä enää tarvita mitään paraateja erilaisuudesta, koska se on silloin hyväksytty ja luonnollinenkin asia, että ihmiset ovat erilaisia. Voi olla, että elelen vaaleanpunaisessa pilvessä jonkun mielestä. En elä. Jaksan uskoa muutokseen, koska on niin paljon ponnekkaita leijonaäitejä, aktiivisia immeisiä muitakin, jotka jaksavat toimia ja puhua loputtomiin sen muutoksen puolesta. Jossain kohtaa se muutosvastaisten selkä napsahtaa eivätkä he enää jaksa olla ja tehdä maailmaa hankalaksi.
    Kunhan Mini tuosta kasvaa ja lähtee opintielle, on se varmaan helpompi taival kuin tänäpäivänä olisi.
    Nenu pystyyn Piuku ja sitkeesti vaan etiäpäin. Ei se vastavirta loputtomiin jatku. Tökätään veneeseen purje ja puhkutaan siihen, eiköhän se mene sitten helpommin sinne vastavirtaankin.

    VastaaPoista
  6. Täällä toisen hankihyttysen äiti tuskailee välillä samaa. Miksei, oi miksei voisi jo lähteä kävelemään? Ja sitten kun jumittuu odottamaan jotain tiettyä, niin helposti jää huomaamatta moni muu taito, jotka putkahtaa tuosta noin vain.

    Hankihyttysen äitinä voisin sanoa, että painaiskin enemmän, niin lihaksetkin voimistui. Jos se sulattais tätä höllyvää käsivarsista :)

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...