keskiviikkona, kesäkuuta 23, 2010

Viuhtomia ja arjen vauhtia!

Niin se pieni mies noudettiin pois R-tädin hellästä huomasta. Kaikki oli mennyt kuin ennalta kirjoitetun ''onnistuneen ekan yökylän'' malliin vaan voi sopia. Nukuttu oli, syöty oli, leikitty oli - kaikki oli kertakaikkisen erinomaisesti! Eikä huolta, ilomielin voi antaa termiitin jatkossakin hellään hoitoon. IHANAA.

Tänään aamulla riitti uni Vinkeän Väsyneillä Vanhemmilla peräti puoleen päivään asti. Miten mäheä fiilis, kun sai vain kölliä sängyssä. Ilman että kukaan huutaa, heittää tutilla, haisee kakkalle tai muuten käyttäytyy autuasta lepotilaa vastaan. Ei siinä, oli tuo Napu ihana hakea kotiin, valtava ikävä alkoi puristaa rintaa jo alkuiltapäivästä. Pikkumies kummasteli, että kuinkas väärät lääkkeet äitillä nyt on, kun suukotin Napua ihan rusetille. Mutta onneks hää heti hiffas, että mamma ny vaan on niin mamma. Mies taas totesi, että eipä tässä vielä ehtinyt ikävä tulla. Mutta sainpas sen kiinni halisuukottelemasta pentua ja kuiskimassa korvaan suloisuuksia. Ei vaan tunnustanut, rontti!



Tänään sain myös kauan kaipaamani laminointikoneen! IHANAA! 130 viittomaa on nyt laminoitu, enään vain niiden järjesteleminen alaluokittain; ruokailu, arkiaskareet, eläimet, koneet ja kulkuneuvot, tunteet, perheenjäsenet ja niin edespäin. On se hyvä, että on nuo kaikki nyt kasassa, kun Napu viittoo sujuvasti 3 viittomaa; kerkee reenaan ne loput ajan kanssa. Hienosti tänään kuitenkin yritti perässä viittoa lehmää, kalaa ja rapua, kun lauleskeltiin Piippolan vaaria.



Postikusti polkasi meille myös IHANAN paketin IHANILTA ihmisiltä, että kiitos vaan. Nyt on pikku-ukkelin tarhavaatetusta syssylle kasaan - ennenkaikkea oon kuolannut näitä Me&I:n velourhaalareita. Ne vaan on niin hyvin istuvat ja näpsät! Tilasinkin sieltä alesta toiset pususammakkohaalarit, kokoa isompana. Mahtivaatetus!

2 kommenttia:

  1. Ite ootte ihania! <3 Ihanaa, että nää siirtyy justiinsa teidän Miniselle. Hei, löysin justiinsa tohon verkkaritakkiin kuuluvat housut. Jostain syystä ne on olleet meillä käytössä, mut toi takki ei. En tiiä mitä järkeeä siinä, ei todennäköisesti mitään. Voin sulle ne perästäpäin laittaa tulemaan, kun Mini rupiaa olla sen kokoinen.

    Käyn aina tätä muutoinkin lukemassa, mutta kun on vaan niin vaikee muka kirjottaa. Esim. tuohon yökyläpostaukseenkin mulla oli paljon kommentteja, mutten jaksanu. Voisko täällä olla joku ajatusskanneri kenties?

    Hyvät jussit, murut! <3

    VastaaPoista
  2. Kiva kun saitte uusia vaatteita. Tarkoitan pojalle siis.

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...