lauantaina, kesäkuuta 05, 2010

Herkkuhavaintoja.

Muistiin itselleni;

- Mascarpone ei ole niiden kaikkien kalorien arvoista. Ei varsinkaan mansikoiden kanssa, vaikka kuinka ohjeen mukaan sämpläsin siitä kerman kanssa ''mukaherkkua'' - joten, jääkööt moinen turhuke.

- Kun on viettänyt pitkät ajat syömättä punaista lihaa sekä vältellyt turhia hiilareita, ei kannata ihmetellä jos megasatsi cabonaaraa (ja valkoista jauhopastaa) aiheuttaa jonkinverran infernaalista vatsakipua ja pahoinvointia.

- Valkoinen suklaa ei ole suklaata eikä sitä kannata hetken heikkopäisyyden perusteella mennä ostamaan. Yök. 

- Älä kysy luontaistuotekaupasta apua vaivohisi, ellet halua kävellä sieltä ulos kassi täynnä erinäistä pilleriä ja troppia, sekä lompakko huomattavasti kevyempänä.

- Jos ajattelet että kokisesta saa pikana herkkukylmää herkkupäivänä laittamalla sen pakkaseen, ota nyt hyvä nainen se pois sieltä max. tunnin päästä. Muuten istut jäisen limukkapullon kanssa ja kiroat, kun et sittenkään saanut karkkipäivänä kylmää colaa. 

- Jatkossa voisi sen herkkupäivän menun suunnitella vähän paremmin kuin kaupassa, hysteerisen ''mulla on yks päivä viikossa jolloin voin syödä mitävaan'' himon vallassa. Kotiintullessa kassi on täynnä juttuja, joita sittenkään ei vaan tehnyt mieli.



Eipä muuta. Muuta kun vatsakipua ja turvokkeista oloa. Burb.

8 kommenttia:

  1. Burb. Valkoinen suklaahan on ainut suklaa mitä pystyy syömään! Nyt on kyllä joku huijannut sua kun muuta väität ;)

    Näistä makuasioista kannattaa ihan ehdottomasti alkaa väittelemään :)

    VastaaPoista
  2. Heh, laitetaan blogisota pystyyn aiheesta ;D
    joo ei, en mäkään tiedä mistä tää tuli, mä nimittäin olen tykännyt valkosuklaasta. Mutta nyt tuli jotenkin ihan huijattu olo, ei tää maistunutkaan hyvälle. Lie mikä hormonihäräväketilanne. Täytyy tänään kokeilla uusiks, ettei jää hukkaan koko levy :D

    VastaaPoista
  3. Parasta valkoista suklaata on Fazerin valkoinen leivontasuklaa. Yleensä sen löytää mausteosastolta. Minä en koskaan ole liemmin pitänyt valkosuklaasta, tämä on ainoa poikkeus. :)

    Henna.J.
    (Wimman omistaja)

    VastaaPoista
  4. Valkoinen mustikka-suklaa on hyvää, muuten ei minulle uppoa valkoinen. Kyllä se Fasun sinistä olla pitää :)

    VastaaPoista
  5. Mä olen valkoisen suklaan ystävä, mut munkaan mielestä KAIKKI valkoinen suklaa ei ole hyvää... Valitettavasti oon syöny valkosta suklaata niin kauan sitten viimeks, etten kyl enää edes muista mikä valkoisista sit oli hyvää.... Aika surullista hei. :D

    Mascarponesta saa tehtyä ihan järisyttävän hyvää juustokakkua. Itelläni ei vaan oo valitettavasti sitä reseptiä, oon kaverin luona syöny (ja menettäny sydämeni... *kuolaaaa*).

    VastaaPoista
  6. ja mascarponesta ja tomusokerista tulee älyttömän hyvä muffinssikuorrute... :d

    VastaaPoista
  7. Laitas kolaa jääpalapussiin ja pakkaseen niin sulla on colakarkkeja. Tai sellaisiin jäätelövuokiin ja pakkaseen, kas sulla onkin mehujätskiä.
    Valkosuklaa.....no joo. On jotenkin rasvasen makuista, mieluummin fazerin sinistä jota ei mikään muu suklaa voita.

    VastaaPoista
  8. Meinasin tulla tänne argumentoimaan valkoisen suklaan ja mascarponen puolesta, mutta argumentit olikin jo esitetty nopeampiliikkeisten lukijoiden toimesta. Tyydyn sanomaan njom njom ja lisäksi toteamaan, että kannattaa ehdottomasti testata vihreällä teellä maustettua valkosuklaata. Älyttömän hyvää ja myös naurettavan kallista, joten ei tule syötyä ihan hirveästi. ;)

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...