sunnuntaina, tammikuuta 27, 2013

Haastettu!

Yksis ja Poikkeama nakkasivat haasteella jo tovi sitten, mutta mun kyky kirjoittaa valui ulos nenästä räkäjojojen kanssa. Tartutaan siis kapulaan nyt!

Toisessa haasteessa oli 8 pykälää ja toisessa 11 - eli pidätän nyt siis oikeuden valita vastauksia 8 ja 11 välillä!

Asioita minusta, joita ehkä ei ole kerrottu tai sitten on:

- Tykkään mun duunista, tykkään mun kakaroista. Tykkään ajatuksesta että pääsen töihin ja näen lapsiani duunin jälestä.

- Mulla on surkea unenpuutteen sietokyky ja temperamenttini lähentelee liekinheitintä, varsinkin jos se unenpuute kaihertaa.

- Ennen kun Taaviainen syntyi, päästin suustani aika legendaarisen heiton; "Mulle on aivan sama, onks laps liikuntavammainen, pärjään todellakin pyörätuolien ja apuvälineiden kanssa. Mutta kehareista mä en tiedä mitään enkä tajua ollenkaan". Noh, nytpähän tajuan.

- Muo hävettää ravata lääkärissä. Lapsien ja omien vaivojen vilauttelu lääkärille tuntuu jotenkin torvelta ja omat vaivat tuppaa jäädä hoitamatta. Toivotaan, että asia paranee itseni kohdalta.

- Haaveilen siitä, että joku ottais Nakerot hoitoonsa hetkeksi ja mä saisin jäädä omaan kotiini puuhaamaan omia asioitani kerrankin omaan tahtiini.

- Olen lukumasokisti. Luen kirjoja jotka itkettää, saa voimaan pahoin ja pyörittää ajatukset pohjamudista pintaan. Sen päälle on sitten hyvä lukea jotain ihan aivotonta soopaa.

- Puren kynsiäni. Paha tapa, tiedän. Elämä on?

- Oon nörtti. Tai, siis sience-geek- rakastan tieduutisia, tutkimuksia ja muuta moista. Sekä scifiä ja fantasiaa. Ja Big Bang Theoryä.

- Piereskelen enemmän kuin mieheni. Ha ha.

- Koen muuttuneeni tyhmemmäksi näinä kotiäitivuosina ja se haittaa muo ihan todella. Aikaisemmin luettelin vaikeitakin asioita ulkomuististani ja nautin valokuvamuistini tuomista eduista. Nyt mä en muista kaupassa että pitikö ostaa vessa-vai talouspaperia, enkä todella muista kenenkään synttäreitä. Hätäsesti ees omien lapsieni.

- Oon ihminen, jonka on pakko tunkea turpansa joka paikkaan ja esittää aina se vaikea sekä vittumainen vastamielipide; koska yhtä totuutta ei ole olemassa missään asiassa. Sen lisäks mun pitää ärsyttää jopa itseäni ymmärtämällä kaikenmaailman kannat asioihin - se ei toki tarkoita sitä että hyväksyisin tai adoptoisin ne omiksi mielipiteikseni, mutta ymmärtää pitää. Kaikkea. Vaikeeta.


- -

Siinä tuli yksitöista faktaa. Ensimmäinenkään ei tainnut olla ylläri?
Toistaiseksi en haasta suorilta käsiltä ketään, kun aivosoluni eivät osaa risteillä oikeeseen ajatussuuntaan. Jos joku diggaa, nappaa!

Iloista viikonalkua kaikille!


PS! Meillä ois pinnasänky ja hoitopöytälipasto vailla kotia. Maksu omantunnon mukaan, heitä sähköpostia/viestiä jos haluut!

1 kommentti:

  1. moni kohta kuulostaa tutulta - myös tuo piereskely :D Ja tietty tuo että pitää tunkea turpansa joka asiaan

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...