tiistaina, lokakuuta 30, 2012

Rakas lapseni.

Voi kulta pieni.

Tiedän, se on raskasta ja kovaa hommaa kasvaa. Aikuiseksi kasvaminen nyt varsin on aivan hanurista, mutta josko ensin lähdettäisiin siitä että kasvaisit tuosta Taaperovaiheesta vähäsen. Ymmärrän, että se on varmasti tosi häijyn tuntuista, kun suuhun pukkaa uusia hampaita. Siellä ne luunpalaset kieltä kiusaa, tiedän. Mutta asiaa ei auta se, että sä pidät yön ajan yhden miehen delfiininäytöstä sängyssäsi potkien patjaasi tauotta. Myöskään asiasta keskusteleminen 02:28 ei oikeen sytytä äidin sympatiaa.

Aamulla kun heräät, on ihan suotavaa että avaisit silmäsi ennenkuin alat karjumaan. Toki koetan parhaani mukaan ymmärtää, että juu, elo on vaikeaa. Mutta ymmärrä, että ennen ensimmäist kofeiiniannostaan äidistä ei ole kuin helvetin pelottavaksi seinäkoristeeksi.

Kulta. Kun sitten päästään ulos, koita viimein päättää että tahdotko kävellä vai istua. Molempia ei voi yhtä aikaa ja kävellessäkin ois ihan suotavaa edetä johonkin suuntaan. Mieluiten siihen suuntaan, mihin on tarkoitus mennä. Ymmärräthän, että kirjastossakaan ei voi ihan mielinmäärin nuolla tekniikkaa, kirjastonhoitajan saappaita tai sitä leikkihevosta. Eikä se auta vaikka kuinka huutaisit, silti ei lupaa tipu.

Muru. Kun mentiin sitten Stockkalle syömään ne saakutin kalliit lihapullat, olisi ollut kiva jos puolet edes luomu-annoksesta olisi mennyt suuhun. Hihaan sullottuna perunasose ja lihapullat eivät oikeen houkuta, ketään. Kun oli pakko viskata se vesilasi, niin miksi helvetissä juuri minun ja naapuripöydän pariskunnan päälle? Uskotko kulta, jos kaikki ympäröivissä pöydissä katsoi meitä ja mietti, että tuo mutsi on taatusti kävelevä aikapommi. Kulta, siltä se tuntuikin.

Kun viimein päästiin kotiapäin, ei se armoton arosusi-tyylinen ulvonta auta julkisten liikuntavälineiden vauhtia.Ne ei mee hitaammin tai nopeammin yhtään sen enempää, vaikka kuinka karjuisit. Rakas, ymmärrä se että meitä muita se suorastaan hatuttaa ja tehtäisiin ihan mitä vaan että päästäisiin pois siitä matelevasta vaunusta.

Rakas. Lupaan etten vie suo enään ikinä Stockkalle syömään. Kivaa oli, muttei uudestaan.
Ainakaan seuraavaan kymmeneen vuoteen.

6 kommenttia:

  1. Oooooo... Kunpa rakas nyt ymmärtäisi...

    VastaaPoista
  2. Isoksi kasvaminen ON rankkaa ja vaikeaa. Etenkin kun on niin pieni ettei vielä oikein tiedä miten päin se pitäisi tehdä ja mitä pitäisi haluta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäse. eikä tällänen kolmekymppinen naisenretalekaan aina tiedä miten päin pitäisi tehdä ja milloin mitäkin haluta. Ei ole heleppoo :D

      Poista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...