perjantaina, lokakuuta 19, 2012

Integraatio, segregaatio vai mitä?

Erityisen pienen oppijan kanssa alkaa aika aikaisin nämä pohdinnat koulusta. Pääpiirteittään homma menee täällä Helsingissä kuulemma niin, että esikoulu aloitetaan päikyssä 5-vuotiaana, siitä siirrytään koulun startti/0-luokalle joka on eskarin ja päikyn sekoitus koulussa, sen jälkeen sitten koulu alkaa ykkösluokalla. Vaikein valinta onkin, että mikä koulu?

Nyt ensinnäkin minulla on henkilökohtainen ongelma siitä, että minun pienen pojan pitäisi olla jo valmis treenaamaan eskariasioita jo 5-vuotiaana, kun tavikset aloittavat eskarin vasta 6-vuotiaana. Meidän omassa päikyssä ei ole eskariryhmää, joten tämä tarkottaisi siirtoa viereiseen päiväkotiin. Vuosi siellä ja siitä sitten kouluun - siinä on paljon muutosta pienelle pojalle! Haluaisin, että hän saisi viettää vielä viisivuotiskautensa ihan tavallisena päikkyläisenä ja sitten aloittaa eskarin. Vertainen vinkkasi, että päiväkodissa toteutettava esiopetus on vapaaehtoista, eikä kuulu pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin. Näinollen tämän kuulleena, alan olemaan samalla mielialalla; poika saisi olla ihan rauhassa lapsi.

Sitten onkin vaikein edessä: Meneekö lapsi tavalliseen kouluun erityisluokalle, tavalliseen kouluun ja tavalliseen luokkaan integroituna oman avustajan kanssa vai meneekö hän erityisten lasten omaan kouluun? Kahdessa ensimmäisessä on minun kauhunani se kiusaaminen tai porukan ulkopuoliseksi jääminen. Sen lisäksi siinä voi olla se "vaara" että vanhempien täytyy jaksaa vielä enemmän taistella poikansa oikeudesta oppia sekä oikeudesta erityiseen tukeen. Kun meidän kanssa tuo päiväkotiarkikin on ollut yhtä oikeudesta taistelua (onko viittomakielisellä lapsella oikeus tulla ymmärretyksi ja kohdatuksi omalla kielellään) - en todella osaa kuvitella jaksavani täysimittaista seuranta/valvo/ohjaa/taistele akselia koko kouluiän läpi. Toisaalta, tavallisessa koulussa integroituna tai sitten erkkaluokassa ja osittain yleisopetuksessa saa sen edun, että lapsi kohtaa toisia ns. "tavallisia" lapsia. Mutta silloin hän on kuitenkin aina se erilainen sakista. En tahdo lapsestani minun näkökulmieni ristiretkeläistä; tahdon toki että hän "integroituu tavisväestöön" mahdollisimman luontevasti, mutten hänen hyvinvointinsa kustannuksella. Ehkä saatte kiinni ajatuksesta?


Erityiskoulun puolesta puhuu se, että siellä lapsi saa olla tavallinen. Hän on yksi muista ja resursseista ei tarvitse tapella samaan mittakaavaan, koska ne ovat jo olemassa. Iltapäiväkerhon asiat ja muut tulevat selkeämpänä, ne ovat jo olemassa ja tehty palvelemaan perhettä. Koulun väki osaa viittoa ja lasta tuetaan oppimaan omassa aikataulussaan. Mutta tästä ympäristöstä puuttuu kuitenkin se tavallisen lapsen malli.

Erityisen lapsen äitiydessä olen havainnut, että minulla tulisi olla kirjastollinen tietoa, lehmän hermot ja siivet kaikille unelmille puhumattakaan kivenkovasta realismista. Tuo edellämainittu litania sattui syntymälahjana uupumaan, joten pulassa ollaan. Toinen kiertotie olisi se kristallipallo josta näkisi, mitä mikäkin valinta tuo tulevaisuudessa. Toistaiseksi sekin uupuu.

Mitä ikinä päätämmekään, toivon, että se on se oikea päätös. Olen hakenut vertaisilta ajatuksiin tukea - sitä tulee sekä puolesta ja vastaan. Tällä hetkellä kallistun ajatuksissani sen erityiskoulun puolelle, koska siellä lapsi saisi ehkä voimakkaamman joukkoon kuulumisen kokemuksen. Sekä sieltä erityisyyden pohjalla oleva kiusaaminen uupuisi - toki kiusaaminen kokonaisuudessaan on ongelma, joka koskettaa jokaista koululaitosta, oppilasmateriasta huolimatta.

Laitoin sähköpostia sekä erityiskoulupuolelle että opetusvirastolle, tiedustellen mitkä koulut tarjoaa ja mitä. Josko sieltä saisi koottua listaa, mihin kouluihin pitää ensi vuonna tehdä visiitti.

Luoja, suo viisautta lisää tähän tyhmään päähän. Mitä ihmettä me tehdään? Aika alkaa pian loppua kesken...

Ajatusmyrskyä avamaan Vereneri - Siirtymä kouluun.

14 kommenttia:

  1. Sellainen tuli mieleen että onko missään erityiskoulussa kokeiltu integroituja tavisoppilaita tai luokkaa? Niin että tavikset olis vähemmistönä mutta kuvassa mukana kuitenkin?
    Itse koen että niin päin saataisiin eniten plussia, resurssit ja opettajien taidot erityisellä tasolla mutta mukana myös tavisten taitoja.

    VastaaPoista
  2. Vaikea kysymys. Itse olen viime aikoina miettinyt kovasti tuota koulun valintaa; meillä on 5-vuotias ihan "tavislapsi". Tuo koulukiusaaminen on "peikkona" ihan tavislapsenkin koulunkäyntiin liittyen. Meillä on vanhemman, nyt jo 19-vuotiaan, pojan osalta kokemusta tuosta kiusatuksi joutumisesta ja kyllä sillä vain on pitkäaikaiset vaikutukset elämään :/ Vaikka valitsisitte erikoiskoulun, niin onhan teillä kotona ns. tavislapsen malli, vaikka muutaman vuoden nuorempi onkin.

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä päätöksen tekoon. Ei ollut meilläkään aikoinaan helppo päätös, mutta se hiukan auttoi että vaihtoehtona oli ihan taviskoulun tavisluokka tai puhehäiriöisten luokka taviskoulussa. Meidän onneksi lapsi hyväksyttiin tuolle erityisluokalle.
    Saa tavallisten lasten mallia välitunnit + integraatiotunnit, mutta voi valita seurakseen myös samankaltaiset ja näin tekeekin. Ne oman luokan pojat kun ovat "kuin oman poikani kopioita", samalla aaltopituudella. Monella tavislapsella taas ajatus on niin erilainen tuohon omaan erityiseen verrattuna että meidän kannalta on hyvä että lapsi on omanlaistensa seurassa. Kotonakin saa sitä "terveen" lapsen mallia veljistä vaikka ei ne kavereita täysin korvaa.

    Täällä päiväkodin esiopetus on ihan yhtä virallista kuin kouluissa järjestettävä. Esiopetushan ei ole missään "pakollista", se on oikeus käydä, mutta ei pakko. Oma aloitti eskarin viisivuotiaana ihan sen saman päiväkodin tiloissa missä oli kuntouttavasti hoidossa. Eskaria kävi hitusen erilailla kuin muut, oli pojalle "räätälöity" eskari.

    VastaaPoista
  4. Meillä pojat käyneet omassa päikyssä 2vuotta eskaria,oman ryhmän mukana.Isompi on nyt tokaluokalla normikoulussa,tosin sellaisessa pinemmässän kyläkoulussan keskustan ison koulun sijaan.Luokka on pienluokka avustajineen.Tosin terapioihin joutuu menemään ennen koulun alkua tai koulupäivän päätteeksi taksilla.Pienessän koulussa on olllut hyvä henki,eikä kiusaamista.Tämä on ollut ihan toimivaa,enkä tästä syystä ole halunnut muuttaa isompaan kaupunkiin kuten vanhaan kotikaupunkiini Turkuun,jossa lapseni olisivat joutuneet erityispäiväkotiin ja isompaan erityiskouluun...Samoin isosiskon on dysfasian kanssa pärjännyt normikoulussa ja käynyt matikan,äidinkielen ja englannin tunnit pienryhmässä.Turussa ei tätä vaihtoehtoa olisi ollut....Aika varmaan näyttä,minne Taaviainen sitten menee.Yksitoistavuotinen päätös tehdään jo nyt,mutta käytännössän sitä koulua mietitään oikeasti vasta,kun lapsi on 6v.Yksitoistavuotisella päätöksellä on kysymys myös lapsen oikeuksista toisaalta edetä hitaammin.Totuttelua.Meille on taas ollut hyvä,että lapsi on saanut edetä ikäryhmän mukana eikä niin,että olisi mennyt myöhemmin kouluun. Koulun lykkäsytän voin hrakitavpasen kohdalla,joka ei muutoin ole kypsä esim.henkisesti vielä koulumaailmaan.Erityislapsella lykkäyksestä ei ole hyötyä,vaan koulun sovelletaan lapsen mukaan (hojks)ja hän saa edistyä omaa tahtiaan.Meillä pojat olleet ihan omassa ryhmässä.Harmi,jos omassa päikyssä ei ole eskaria.Täällä se "opetus"on järjestynyt omassa päiväkodissa eli ei ole siirrtetty varsinaisiin eskariryhmiin.Pojilla on lisäksi ollut aina henk.koht avustaja.Se tarkoittaan oppivelvollisuuden alkua,muttan oikeuttaan myösn kolukuljetukseen eskariin,vapautus päikkymaksuista eskariajalta.Kun päätös on tehty on kunnalla myös aikaan prosessoida koulujuttuja.Meidän poikaa varten tehtiin tuo pienluokka,eikä joutunut lähtemään Turkuun asti kouluun yli 30kmn päähän.Tiedän perheitä,jotka ovat muuttaneet palvelujen perässä muualle...en kannata muutenkaan isoja kouluja.

    VastaaPoista
  5. Kaunis kiitos ajatuksistanne!

    MEillä siis se tilanne, että pojan päikyssä ei ole eskaria (pienryhmpäiväkoti - ainoostaan kaksi ryhmää) ja sen vuoksi pojan pitäisi siirtyä tuohon viereiseen, jossa ryhmiä on ihan karsea kasa. Toki siis omaan eskariryhmään, mutta silti. Uusi ympäristö, uudet ihmiset vuodeksi - sitten taas seuraavaan paikkaan. Liian monta muutosta minun makuuni.

    Kouluvalinnan osalla sitä täytyy aloittaa miettimään jo nyt. JOs haluaa hakea ja nähdä vaihtoehtoja, täytyy ajoissa ryhtyä kiertämään sekä jopa ilmoittamaan lasta kouluun. Ihannehan ois juuri sellainen pieni koulu jossa into ja taito kohtaisi - mutta sellaista ei ole täällä suurella pk-seudulla tarjolla...

    Pohdintaa riittää. Lähetinkin jo sähköposteja aiheesta, jotta saisin jotain tietopohjaa siitä mitä ja miten on tyrkyllä. Vaikeaa...

    Mutta ajallaan se valaistuu, toivottavasti! Parempi ajoissa liikenteessä, kuin liian myöhään.

    Kiitos vielä kaikille ajatusten jakajille, raportoin ajatusjatkumoa sitten :)

    VastaaPoista
  6. Meillä on keskimmäisen ja kuopuksen luokalla erityistarpeinen lapsi. Keskimmäinen kirjoitaa ylioppilaaksi keväällä. Ala-asteen luokalla oli ADHD/aspergus???? poika, joka otettiin mukaan jengiin ja ystävyys on pysynyt vahvana yläasteen erityisluokasta huolimatta.

    Kuopus on ekaluokalla ja on ollut samassa ryhmässä erityistarpeisen lapsen kanssa, ensin pari vuotta eskarissa. Kehitys - ja näkovammasta huolimatta viimeiseksi minulle kerrottiin, kuinka he leikkivät kuurupiiloa välitunnilla.

    Kyseessä on aivan ihana neliopettajainen avarakatseinen pikkukoulu. Paperilla asiat esitetään periaatteen ja ideologian mukaan, kannattaa aina käydä katsomassa minkälaiset ihmiset ja ajatukset niitä oppipaikkoja johtavat, ja miten asiat ja ihmiset toimii käytännossä.

    VastaaPoista
  7. Minun ymmrtääkseni isoin ero erityislasten eskarin ja päivähoidon välillä on se, että eskari on ilmainen ja sitä vetää (erityis)lastentarhanopettaja, päivähoito maksaa eikä vetäjällä ole välttämättä kasvatusalan koulutusta. Itse valitsisin ilman muuta eskarin, varsinkin kun teillä päikyssä se hoito tuntuu usein olleen lähinnä lapsen varastointia. Erityislapsilla eskari alkaa tavallista aiemmin mm. sikdi, että erityislapsille täytyy opettamalla opettaa sellaisiakin asioita, mitkä useimmat lapset oppivat kuin huomaamatta.

    VastaaPoista
  8. Nämä asiat riippuvat hirveästi siitäkin missä päin suomea asuu, minkäkokoisia luokkia/kouluja on, millaisia opettajia... Siksi musta on ihan hirveen vaikea koskaan sanoa, mitään yhtä ainoaa oikeaa vaihtoehtoa. Mun veljen kohdalla erityiskoulu olisi tarkottanu myös muuttoa arkipäivinä pois kotoa, ym. ym... Aihe herättää paljon ajatuksia ja kysymyksiä, mutta en halua jakaa niitä enempää tässä.

    VastaaPoista
  9. Riitta; Päivähoito on meille maksutonta, koska Taaviaisella on kehityvamma ja hänen kuntouttavan päivähoidon tarve on kirjattu EHO:oon (lääkärin suositus). Esikoulua päikyssä ei vedä Kelto - siellä on siis ope, mutten tiedä´onko siellä erkka-puolta päikyn eskariryhmässä. Eli kundi menis vieraaseen päikkyyn, vieraaseen ryhmään vuodeksi, jossa olisi uudet opet ja uudet lapset. Mun korvaan kuulostaa snadisti ei-hyvältä.

    Uskon, että tässä on monta asiaa, jotka eivät ole ehdottomia totuuksia. Sen tiedän että sällin pitää opetella asioita jotka muut oppii helpommalla, mutta onko moinen ympäristönvaihdos sittenkään se rakentava tekijä - vaiko hajottava. Mene ja tiedä.

    Riia-Ruu, kiitos ajatuksesta. Vaikea on tosissaan sanoa, että mikä on oikea vaihtoehto, koska oli vaihtoehtoja on monta ja ne jokaiseen perheeseen vaikuttaa eritavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, eli maksupuolta ei tarvitse miettiä. Minäkään en tykkää ympäristönvaihdoksista enkä työntekijävaihdoksista: esikoisella oli päiväkotiurallaan kuusi eri opettajaa, kuusi eri hoitajaa ja pari avustajaa siihen päälle. Mutta siis, vaikka eskari kuulostaa isojen lasten jutulta, niin ei se sitä välttämättä ole.

      Kelto, eli kiertävä erityislastentarhanopettaja ei tietenkään vedä ryhmää, vaan hänen tehtävänsä on kiertää ryhmissä havainnoimassa ja konsultoimassa sekä istua palavereissa (ihan byrokraatti siis). Se, kannattaa selvittää, vetäisikö tulevaa eskariryhmää erityislastentarhanopettaja (heitä on myös käytännön työssä) vai tavallinen lastentarhanopettaja. Peruspäiväkotiryhmässä ei välttämättä ole ollenkaan opettajaa, vaan hoitajia ja sosionomi.

      Se voi näyttää päiväkodin silmiin hassulta, jos ensin kieltäydytte esiopetuksesta ja sitten kuitenkin odotatte käytännössä ihan samanlaista esiopetusta kuntoutuksen nimellä siinä omassa päiväkodissa. Tai sitten ei näytä, vaan ymmärtävät oikein hyvin, ettette halua muuttoa isoon yksikköön vielä tässä vaiheessa.

      Mitä tulee kouluun: olen seurannut oman ja parin tuttavaperheen lapsen koulutaipaleen alkua. Oikeastaan kaikkein tärkeintä on, että lapsella on samanhenkisiä kavereita. Sillä ei ole juurikaan väliä, ovatko kaverit koulun kirjoissa "tavallisia" vai "erityisiä". Yksinäisellä tai muiden lasten torjumalla lapsella ei koulukaan suju.

      Poista
    2. Voi toivottavasti et ymmärtänyt mun viestiä mitenkään vihamielisesti/arvosteluna... Sillä se ei ollu tarkotus :). Mulla ei ole tähän mitään tiukkaa kantaa, kuhan jokainen päätös tehtäs se lapsi ja perhe huomioiden :). Ja sen vuoksi vain en tässä halua kirjottaa, kun en halua omia asioita tässä kirjottaa...

      Poista
    3. Riia-ruu; en missään nimessä! Nou hätä!

      Riitta; ei siellä ole eltoa, ei keltoa, ei reltoa opettamassa, korkeintaan päiväkodin opettaja ihan perusmallistoa, joka taas löytyy taaviaisenkin ryhmästä nyt. terminologia menee aina välillä sekaisin näissä yhdistelmissä. ja sanottakoon, että se näyttääkö jokin hassulta- taitaa olla ehkä kaikkein pienin meidän murheista. Enkä ole vaatinut mitään esiopetusta tipahtamaan yhtäkkiä päikkyyn, jossa sitä ei ole, mutta tottakai poika saisi silloin osallistua viskariryhmän pieniin tuokioihin.

      Ja siinä ollaan ihan samalla tapetilla; minua ei latvanvertaa kiinnosta millä statuksella toiset lapset on, kunhan poika on osana porukkaa, hyväksyttynä omana itsenään.

      Aisianlaitojen yksinkertaisuus kuulostaa houkuttelevalta, mutta voin vakuuttaa ettei se aina ihan sitä ole. Siksi tässä pohditaan, tullaan pohtimaan ja ollaan pohdittu vaihtoehtoja tulevaisuutta kohden. Oikeita vastauksia tuskin suoraan onkaan olemassa.

      Poista
    4. Näinpä.

      Pohjimmainen kysymys taitaa olla, onko esiopetuksella siinä isossa naapuripäiväkodissa mitään sellaista tarjottavaa, mitä ette nykyisessä päiväkodissa saisi. Ja olisiko se jotain sellaista, minkä vuoksi kannattaisi vaihtaa vuodeksi toiseen paikkaan. Sen olen huomannut, että lapsi usein nähdään vain kuntoutustoimenpiteiden kohteena - ikään kuin lapsen kokemilla suhteilla toisiin ihmisiin (työntekijät, toiset lapset) ei olisi mitään väliä.

      Poista
  10. Terveisiä keski-ikäiseltä vammaiselta naiselta, jonka vanhemmat tekivat pienessä kaupungissa 70-luvun alussa uraauurtavaa tyotä ja saivat minut pienen CP-vammaisen tyttärensä lähikouluun. Rehtori suostui ottamaan minut luokalleen, jos opettamiseni ei olisi pois toisten lasten opetuksesta käytettävästä ajasta. Tuolloin ei ollut avustajia ja kyynärsauvat sain vasta toisella luokalla, kun senaikainen fysioterapianäkemys (lue sairausvoimistelu) ei halunnut antaa apuvälineitä, jös olisi oppinut kävelemään ilman apuvälineitä (no en oppinut ja jouduin konttaamaan luokasta toiseen välituntien ajan, MUTTA mitä siitä opinhalu ja tahto oli suuri ja samasta pihasta lähikouluun tulevat lapset tunsivat minut jo ennen koulun alkua ja pari hyvää kaveria oli. Toki jostakin aina laten kesken tulee sanomista totta, mutta toisaalta ainakaan minun kohdalla ei koskaan vammasta, kun siinä ei mitään ihmeellistä ollut ja mulla on ollut todella kerkeä kieli antamaan myös takaisin. Avustamaan minua halusivat niin luokkamme pojat kuin tytötkin vuorotellen, koska minun kanssani sai olla välitunnin sisällä ja saimme käyttää opettajien sisävessaa molemmat. Näin kaikki tottuivat oikeasti auttamaan ja saamaan apua. Mä taas autoin läksyissä, kun rakastin lukuaineita. pitkä aloitusteksti tiedän, mutta haluan pitää lämpimän puheenvuoron inklusoivan lähikoulun puolesta. Erityiskouluissa ystävien kertomuksiin nojaten panostetaan toki terapioihin, mutta tiedän että fysioterapeutit, puheterapeutit ja toimintaterapeutit terapoivat lapsia oppituntien aikana, jotta lasten ei tarvitsisi käydä terapioissa koulun jälkeen, kuten itse tein lukioon päättymiseen asti. Hyväksyttävää, ehkä lyhytnäköisesti ja tiedän, että päivistä tulee rankkoja niin lapselle, kuin aikuiselle, kun terapiat ovat ainakin pääsääntöisesti ei oppitunneilla, MUTTA juuri tämähän on koulun perustehtävä opettaa jokaiselle meistä kykyjemme viimeinkin ripe iloisesti hyödyntäen elämässämme tarvittävia taitoja, jos aina on terapiassa matikan tai äidinkielen tunnilla niin oppiseen ei anneta edes mahdollisuutta. Lapsi mallioppii paljon toisilta lapsilta inklusoivassa ympäristössä tähän saa loistavia tilaisuuksia. Halusin palavasti oppia edes kerran hyppäämään hyppynarulla ja kaverit opettivat viikkotolkulla, miktä siitä vaikka kaaduin heti hypyn jälkeen. Riittävästi avustajatunteja osa-aikaista erityisopetusta (luokassa saa nykyään olla opettajan tukena erityisopettaja)sopeutumisvalmennuskursseja, vertaistukea leirillä ja lähikoulu ja tukeva lähipiiri. Siitä on hyvä lapsuus tehty. Toivoo yliopisto-opiskelija emeritus ja osa-aikainen sosiaalitäti

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...