lauantaina, huhtikuuta 21, 2012

Aikakauden päätös?

Tänään matkaa The Vihreät vankkurit kohti uutta perhettä. Perhettä, johon pientä on toivottu peräti vuosikausia ja odotus on ollut sietämättömän pitkä. Ikinä en olisi voinut meidän Vihreitä unelmia myydä tuntemattomalle. Koska niissä vaunuissa on mukana se valtava tunnelasti, se ilo ja elo, odotuksen tuska häivähdytettyinä niillä "Pääsenkö koskaan kärryttelemään lasta näissä" -peloilla. Pääsin. Sain kärrytellä kaksi suloista poikaa niissä vaunuissa. The Vihreissä Brioissa.

Vaatteita viikkailin tulevalle toukalle mukaan. Penkosin kaappeja, laittelin matkaan kaikenmoista. Yhtäkkiä tuli pysähdys. Tässäkö meidän perhe on? Tässäkö on lapsemme? Ja samassa tuli ahdistus; pitäisikö se tietää, että tahtooko sitä lisää lapsia. Vuodet vierii nopeampaa, ikää tulee ja kärsivällisyys tuntuu haihtuvan savuna ilmaan - kaikissa asoissa. Mistä minä tiedän, onko pakko tietää? Minä en meinaa sietää näitä tuskaisia vauvakuukausia univelkoineen ja jatkuvanan tarpeentyydyttäjänä, tahdon ilmaa ympärilleni. Silti, nuo pennut on ihan uskomattoman upeita pakkauksia, vaikka itte käy ihan höyryillä.

Mutta. Olemme ennenkin todenneet puoliskon kanssa, että lasten ei tarvitse olla omaa biologista tuontantoa. Meille mahtuu jos on mahtuakseen. Maltti on valttia elämäntiellä, mutta kun mä tahtoisin tietää kaiken nyt ja heti. Että mitä pidetään, mitä annetaan eteenpäin, mitä myydään - mikä odottaa vielä seuraavaa käyttäjää?

Vaikeaa. Mun vaan pitää opetella hengittämään. Tässä fiiliksessä ne jenkkileffojen hii-hii-huuu- hengitysliikkeet auttaa. Ja Kahvi. Ja Aika. Ja...


14 kommenttia:

  1. No hei, jos teil on noin kirkkaana mielessä, ettei tartte olla omaa biologista tuotantoa, antaisin ajan kulua ja kattoa kuin käy.
    Jotain ihan extraa jättäisin jemmaan (vaikkapa lastenlaps optiota silmällä pitäen). Loput sitte jakoon tarvitseville, muuten on nurkat kohta täynnä muistoiks säästettyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomn - nurkat käy ahtaaks... Realisoidaan ny sit omaisuutta :)

      Poista
  2. Rutistus ajatuksistasi! Ja ihan parasta että Vihreät pääsivät niitä rakastavaan kotiin! <3 Muistan vielä kun ne itsekin hommasit, nyyh.

    Mä en ole vielä ehtinyt tuohon vaiheeseen jossa konkreettisesti blokkaisin tavaroita, mutta kunhan muutto kesällä on edessä, blokkivaihe on edessä. Ajatustasolla siis teen jo luopumistyötä. Miten sitä kiintyykään asioihin, vaatteisiin, tavaroihin! Pieniin, tärkeisiin ja ihmeellisiin. Niihin joita ostettiin hoomoilasina ihka ekaa kertaa ja joissa jompikumpi pieni teki ensimmäisiä asioitaan. Mihin sellaisia raaskii antaa! Sama juttu mullakin, pakko jollekin tutulle pistää ne rakkaimmat. Ei pysty tuntemattomille.

    Ja pakko on ylipäätään antaa pois, koska olen päättänyt näiden kahden jälkeen nyt luopua isoimmasta osasta. Tärkeimpiä vaatteita säästän, osan lahjoitan ja loput myyn. Emmaljungat ehkä säästän... mutta muut lähtee. Ei vielä aavistustakaan tulevasta, mutta jos sitä vielä innostuisi lastenhankinnasta niin hommataan sitten uusiksi ne tarpeelliset. Ihan mahdottoman haikea ajatus että tämä olis tässä: kaiken rakennuskiireen keskellä vauva on kasvanut ihan huomaamatta esikosta nyt puhumattakaan, ja tuntuu että itsekin on vasta päässyt jyvälle koko äitihommasta! Tässäkö se jo oli? Vai oisko niin, että tästä se vasta alkaa... Hmm. Vielä ei onneksi tarvitse päättää, ja vaihtoehtojakin on niin monia. (Me ollaan harkittu tukiperhetoimintaakin sitten kun omat on vähäsen isompia, meidän viikonlopuissa ja loma-ajoissa olis tilaa!)

    Niin tai näin, joku aikakausi on kuitenkin pian tulossa päätökseen. Kippis sille! Kaikessa haikeudessaan se on myös merkki selviytymisestä, kaikenlaisesta sellaisesta. Juhlan paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Kippis aikakauden päätökselle ja leka punkkua selviytymiselle :D

      Kiitos upeasta oivalluksesta, sitähän se meinaa. että jos on aikaa miettiä ja pohtia, niin silloin se kertoo jostain hyvästäkin.

      Ongelma nimenomaan on siinä päätöksenteon vaikeudessa. Että kun nythetitässä ei saa niitä vastauksia, niin miten sitä pitäis päänsä sisällä räpiköidä. Mutta ehkä pitää antaa sen ajan kulua ja pään selkiytyä...

      Poista
  3. Onneksi ei tartte tietää vielä. Teillä on vielä vuosia aikaa. Sille biologisellekin, jos siltä tuntuu. Minä pitkään pähkin saman asian kanssa. Kun pitäisi tietää heti mitä meinaa. Nyt olen saanut jonkinlaisen rauhan. Päätös ei ole tosiaankaan tehty, mutten myöskään yritä ratkaista asiaa tällä siunaamalla sekunnilla. Katsotaan sitten vähän syssymmällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Se P-Erhe kun on välillä Perhe ja tosi paskana päivänä (P)Erhe :D Ja kärsivällisyys, saisko sitä tilattua pullotettuna, säännölisesti nautittavina annoksina. Ja aika. Oi miten vaikea käsite... Ja ja ja. Onneksi tässä suossa rämpii moni muukin!

      Poista
  4. Muistan vielä hyvin sen tunteen, kun laitoin myyntikuntoon meidän tyttöjen petroolin siniset Briot. Itkin vuolaasta, mies halaili ja oli ihan kummissaan. Vasta parin vuoden päästä tuosta kävimme keskustelun kolmannesta lapsesta, juuri ennen nelikymppisiäni. Teimme päätöksen että ei, ei enää omia biologisia lapsia. Itku tuli silloinkin, mutta päätös on ollut oikea. Rakastan vauvoja, vähintäänkin yhtä paljon kuin vauvafaniksi tunnustautunut Jari Sinkkonen, mutta silti päätös oli ja on oikea. Haaveilen minäkin siitä tukiperheenä olemisesta tai jopa sijaisperheilystä, mutta kun sen aika on, niin sitten sen tiedän. Tosi asiassa mua on jo pitkään niin paljon harmittanut teidän perheen tukiperheen puute, että taidan kohta vakavissani ehdottaa sitä sinule!!
    Toivottavsti asiat etenevät nopeasti sillä saralla ja kyllä sinä/te aikanaan tiedätte mitä tehdä lisälasten kanssa - omia vai lainattuja!
    On aina yhtä ilahduttavaa lukea juttujasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OIH - mä muistan AINA kun veimme ensimmäisen automme (ajoi kortin vasta päälle parikymppisenä ja hommasin oranssin huoneistokeskuksen ooppelin ;D) vaihdossa autokaupalle. Se äijä kattoi minua ihan kieroon, kun silitin Ooppelin peltiä ja sopersin kyyneleiden läpi tunteikkaita sanoja. Mieheni karkasi tässä vaiheessa naurua pidätellen muita kaaroja katselemaan. Edelleen, sydämessäni on paikka Ooppelille (karsea ritsa, niin ruosteessa että korkkareilla ei uskaltanut sisään tulla ettei läpi mennyt, takaluukusta kurkaten näki takarenkaat... Vaihteistö sökö, jarrut jumitti jne. Mutta kun se oli Thö Auto!)

      Nyt Briot on matkanneet eteenpäin. Meinasin vetää viimehetken paniikin, käskeä kaikkien heittäytyä maahan ja olemaan ihan hiljaa, ei sittenkään luovuta. Kaiken päälle myin vielä meidän Spinitkin (mitä hiivattia niitä hilloamaan, kun tuon tuplakatraan kuljetus niiden kanssa ei vaan toimi kun vauvan on päästävä makuulleen - ostin sitten Solat viimeviikolla...) - joten nyt on kaikki tunnesiteet revitty auki. A-P-U-A!

      hiih-hiihh. huuuuuuuuuu...

      Kiitos kehuista ja melkeentyrkyllä olemisesta, varoituksen sanana voi todeta että koskaan kun ei tiedä miten kaikki kuviot kulkee!

      Poista
    2. Tänne vaan, meillä on ainakin yksi kasivee, joka rakastaisi kaverin piloille! Lelut ja muut valmiina :-)

      Poista
  5. Mä muistan tehneeni jo siinä vaiheessa, kun laitoin 56-senttisiä Auralta pois, sellaisen periaatepäätöksen, että säästän vain muistoiksi jäävät vaatteet ja seuraavalle ostan kaiken myös alusta asti. Se oli hyvä päätös silloin, koska asuttiin pienemmässä kämpässä, eikä mitään olis mahtunu säilyttää. Lisäksi muistan perheen kuopuksena miten aina inhosin käyttää isosiskoilta perittyjä. Lisäksi se tarkoittaa, että vaatteiden laittaminen pois/eteenpäin ei koskaan ole lopullinen päätös. ;)

    No mutta siis ei asioita oo pakko päättää lopullisesti. Ja vaikka päättäiskin, niin mielipiteen vaihdokseen on aina lupa, eiks je? ;)

    Tsemppiä luopumisentuskaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      mielipiteiden eduissa on aina oikeus vaihtoon :D

      Ekan kerran vaatteita laittaessa kolisi. Aiemmin ei ole. Ehkä aiemmin oli kirkkaampana mielessä perhekoon kasvu - mutta nyt on tulevaisuus niin avoin. Epävarmuus on outoa, kärsimättömyys tietämättömyydestä tuttua!

      Poista
  6. Meillä tekee pojat asian helpommaksi, tuhoavat vaatetta jo melkein ennen kuin ehdin kantaa ne kaupasta kotiin ;) Ei jää nykyään paljon säästettävää, varsinkin kun iso osa haalareista ja kemgistä ym. kierrätetään vielä serkkujen kautta. Itse olen jättänyt jemmaan kivoimpia ja tunnepitoisimpia vaatteita. Minua harmittaa kovasti, kun omat vauva-aikaiset vaatteet on kadonneet taivaan tuuliin, siellä olisi ollut muutamia ihanuuksia, jotka olisin mielelläni säästänyt jälkipolville (oikeata aitoa retroa).

    Tuota vauvanhankintaa ehtii vielä herkitsemaan. Tätini tekaisi iltatähtösensä nelivitosena, ihan hyvin kuulemma vielä "vanhoilla päivillä" jaksaa yöheräilyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avot! Siinä ei tartte paljon pohtia että mitä mahtais säilyttää :D Meillä on kans kavereiden ja kirppisten kautta paljon kierrätettyä, heittelin reikäisimmät eilen pois. Silti tuntui hullulta nakata niitä pois. Mä oon varmastikin sellainen himohamsterimummo sitten vanhana... IIG!

      Apua. Nelikymppisenä vielä. Huuh. Apua. ehkä vuodet sittenkin tuo tullessaan jotain järkeä tähän lahoon koppaan... Tai sitä kärsivällisyyttä!

      Poista
  7. Kommenoin teille huomenna, yöpäditys vauvan kanssa oli liian vaikeaa - mutta iso kiitos ajatustenjakajille, teille kaikille!

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...