maanantaina, lokakuuta 17, 2011

Lapset kasvaa ko rikkaruoho!

Tänään aamulla otettiin HC-startti. Neuvolassa piti olla klo 8.00 molempien tenavien kanssa. Eilen illalla oli jo snadi kylmähiki otsalla, että kuinkas oikein onnistutaan. Kaikkien osapuolten vaatteet oli aseteltu riviin, että aamun touhu voisi olla mahdollisimman sujuva.

kello 06.30 soi herätyskello. Äitee veti rynttyyt niskaan ja laahusti snobikahvinkeittimelle surauttamaan ämpärillisen lattea. Taaviaisen huoneen ovi auki ja Pulla maitobaarille. Pian heräsikin isäntä ja Taaviainen, ei muutako aamupuuhat käyntiin.

Klo 07.33 oltiin pakkaamassa lapsia autoon. Taaviainen alkoi oksentamaan (liikaa vauhtia heti aamupuuron perään) ja äkkiä pentu ulos autosta ja pirjot nurmikolle. Lapsi takaisin autoon. Pulla nukkui ku tukki. Neuvolaan mars.

Terkkarin käytävällä talsittiin reippaasti, ihmeteltiin pöytiä ja tuoleja ja ihmisiä. Neuvolantätiä ei ehditty vierastaan, koska tarjolla oli palikoita, nukke ja kirjoa. Sitten otettiin mitat pienistä ihmisistä.

Taaviainen oli kirinyt puolessa vuodessa peräti 6cm pituutta, ollen nyt 2v8kk iässä 87cm mittainen hukkapätkä. Painosaralla muutosta oli tullut vähän, n. 600g eli 10.7kg saatiin vaa'an tulokseksi. Kehuja tuli kovasta höpöttelystä ja hyvästä keskittymiskyvystä leikkeihin. Taaviainen opetti neuvolantädille tärkeitä viittomia kuten kilpikonna, orava ja tarktori sekä vauva.

Pullan 4 viikon speksit oli tiukat; pituutta 53.3cm ja painoa 4.5kg eli parissa viikossa 900g painoa lisää ja pituutta 2cm ja rapiat! Kasvaa, kuin rikkaruoho! Klassiset "suloinen lapsi" lauseet iskettiin kehiin ja äiti ei voinut olla kuin samaa mieltä.

Lääkärin kautta saadaan Taaviaiselle ns. "vaippalähete" - eli kun kolmevee on mittarissa tulee kaupunkin vaippa-asioissa vastaan. Täytyy kuitenkin toivoa että moista lipuskaa ei tarttettaisi vaan skidi oppisi itse kertomaan koska se hätä on. Nyt osataan kertoa, että tulijo.

Samalla keikalla päästiin tiputtaan Taaviainen sitten päiväkotiin! Päiväkodin pihalla alkoi iloinen hihkuminen ja vaatteita ei sisällä meinattu malttaa riisua, kun oli niin kova kiirus pikkuautojen kimppuun. Äiteelle ei meinattu ees pusua ehtiä antaa kun kiire oli niin kova! Pulla sai osakseen ihastelua tarhantädeiltä, kuinkas muutenkaan.

Nyt opetellaan sitten tätä uutta arkea. Isäntä töissä, me Pullan kanssa päivisin kotona ja sitten kahden lapsen arkea alkuiltapäivästä. Oppimista kaikki tyynni!

7 kommenttia:

  1. Vautsivau, onpa hienosti kasvavia rikkaruohoja sinulla! Etenkin Taaviaisen 6cm puoleen vuoteen on tosi vauhdikasta venymistä!

    (ja minusta tuntuu, että yhden kaksivuotiaan saaminen tarhaan ennen klo 8 aamulla on jo saavutus..)

    VastaaPoista
  2. Blogissani on sinulle tunnustus . Sellainen tipahti omaanikin ja heti ajattelin sinua ja tätä mahtavaa blogiasi. Ansaitset paljon suuremmankin tunnustuksen, kuin minkä pystyn antamaan. Oot niin ...... niin...ihqu <3<3

    VastaaPoista
  3. Tahruska, joo on tää yhdenmoinen taiteenlaji sanon mä... Huhhei!

    Maija, kiitos jälleen <3 Mun täytyis kurkkia rauhassa noi tunnustusjuttelot, kun keskittymiskyky on optimaalinen! kiitos!

    VastaaPoista
  4. Hienosti kasvavat kumpikin! Ja latteämpärillisen surauttaminen oli taas niin elävää arjen kuvailua, että pisti hihityttämään. <3 Halaukset! (Olisi kiva nähdä sitten joskus, kun sulta löytyy aikaa ja jaksamista ja multa jaksamista!)

    VastaaPoista
  5. Ellu, ehdottomasti pitää! Meidän pitää silloin SYÖDÄ oikein hyvin :) Ja höpöttää piiiiitkään! Me ollaan Pullan kanssa avoimia ehdotuksille, joten hihku <3 Voi "sopivan" hyvin siellä!

    VastaaPoista
  6. Mulla on joulukuun puolella runsaasti aikaa, joten sitä voisi harkita. Laaditaan tarkempi suunnitelma privaatisti! Ja joo, syödään niin paljon kuin navat vetää. Ehkä siihen mennessä toivun vähän tästä pahoinvoinnista - mikään muu ei ole tällä hetkellä hyvää kuin sitrushedelmät ja vihreä salaatti, mutta voihan toisaalta niilläkin navan täyttää. :P

    VastaaPoista
  7. Uskon ja toivon että joulukuuhun mennessä sä oot saavuttanut ns. infernaalisen nälän vaiheen, jolloin uppoaa stydimpikin tavara :)

    jatketaan suunnittelua!
    ps. lähetän paljon ajatuksia sinne teidän koko köörille! Eritoten Pikku Urpolle <3

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...