sunnuntaina, lokakuuta 23, 2011

Hinkkimonni

On tää varsin mielenkiintoista arkea rintamaidolla elävän lapsen kanssa.

Esikoisen kanssa pullorumba oli infernaalista. Pumppasin n.3-4 tunnin välein ympäri vuodokauden niin, että ajastin herätti aina säännöllisin välein. Pumpattu maito yritettiin ensin juottaa puollosta (tähän mm.75ml määrään kului aikaa n.1/2 tuntia) ja kun ensimmäiseen kolmeen kuukauteen maito ei mennyt, laitettiin loppu tippumaan nenämahaletkuun (usein noi puolet määrästä) - ja tähän taasen meni oma aikansa. Samalla pumppailin seuraavan ruokinnan maitoja. Maito tippui 20ml ruiskussa kaikessa rauhassa ja jälkikäteen laskeskelin että nukuin ensimmäisen puolen vuoden ajan noin. 2, max 3 tunnin pätkissä. Kunnes keskolan polikäynnillä hoitaja katsoi pandamaista olemustani ja säpsähtelyäni, todeten että nyt tuo äiti on saatava nukkumaan ja isä ottaa yösyötön hoitaakseen parin päivän ajaksi. Tässä vaiheessa totesin että näin sitten olkoot ja otettiin keskosmaidot vielä mukaan kuvioihin. Tällä historialla, nenämahaletkutetun, hankalasti syövän, kaaripuklaavan vauvan jälkeen aloitettiin uuden perheenjäsenen kanssa rintamaitoura.

Jo laitoksella Pulla viihtyi tissillä. Nostatteli maitoa, nautiskeli ja lupsi. Söi 3-4 tunnin välein, useankin tunnin kerrallaan. Kotiutumisesta ura urkeni paremmin ja maidon noustua pitkät tissiurakat jäivät taakse. Muksu aloitti kellontarkan 3 tunnin välein heräämisen, otti ja söi - välillä nukahti ja välillä jäi kukkumaan.

Oma pää on kestänyt tämän rintaruokinnan yllättävänkin hyvin. Esikon kohdalla muistan alkuajan ajatusten olleen mustiakin mustempia, pelkojen olleen suunnattomia ja oman mielen erittäin heikoissa kantimissa. Syyllistin itseäni ihan kaikesta, pelkäsin omien rajojen vastaantuloa ja lapsen vihaavan minua koska ei pystynyt syömään tissistä. Syytin itseäni alusta loppuun tissittelyn epäonnistumisesta (siis järkihän sanoi että pikkukeskonen, lisäksi vielä ekstrakromosomin tuoma hypotonia, syömisvaikeudet syntymästä asti - ei ole minun syytäni!) mutta silti pää väänsi kaikesta minun vikaani. Itsesyytösten määrä, riittämättömyyden tunteet ja jopa viha itseäni sekä kroppaani kohtaan olivat aika armottomia. Ja pelottavia.

Pullan ollessa 1kk ja 4 päivän ikäinen potkaisin ekan kerran imetystyynyn seinään ja totesin lapselle että "perkele, ole sitten syömättä jos ei kelpaa"- tämä vauva ei nimittäin ollut tuohon mennessä kertaakaan hylkinyt tissiä. Miten kovasti se yhtäkkiä kolahtikin, kun lapsi makaa sylissä huutamassa ja tönii tissiä pois, välillä ottaen huikan ja taas raivoten. Kun kaikki oli mennyt kuin tanssi. Ja jälleen pää sanoo; vauva on syönyt kokonaisen puolijoukkueen edestä, rinnasta tulee maitoa suihkuten niin että kaikki metrin säteellä kastuu ja pierutkin vaivaa; syö siinä sitten itse!

Ja miten tervettä oli itkeä hetken aikaa, kirota koko tissiurakka, ottaa vauva takaisin syliin ja huomata että niin vain se tissi kelpaakin. Minä kelpaan lapselleni, tälläisenä epätäydellisenä maitovalaana, itkuineni, kiukkuineni ja maitoineni.

Mietin maitotulvassani, että olisin halunnut lahjoittaa äidinmaitoa laitokselle. Itsekkäästi kuitenkin päätin, että minulla on riittävästi arjessani pyöritettävää ja tahdon nauttia rintamaidolla kasvavasta vauvasta ilman uutta pumppaus- ja pullourakkaa. Jos joskus vastoin kaikkea vannottua perheeseen siunaantuu numero Kolmonen joka on samanlaisella tissiuralla kuin Pulla, lupaan palata luovuttaja-aiheeseen.

Nyt kuitenkin tyydyn tissittelemään tuon toukan kanssa ja ihastelemaan sitä, miten helppoa pienen vauvan kanssa eläminen voi olla. Vaikka öisin välillä itkettääkin (äitiä ja lasta) ja pierut vaivaavat (äitiä ja lasta, koiraa, miestä ja isompaa lasta) on tämä oikeasti HELPPOA. Päivisinkin on aikaa tehdä muutakin kuin pestä, desata, mitata millejä, arvioida oksennuksen määrää milliliroissa, hämmentää lisäravinteita maitoon, letkuttaa maitoa, tehdä limaimuja, jumpata ja stressata lapsen kasvusta.

ps. päivisin ehtii esim. siivota puolet keittiöstä, katsoa hirviät kasat hömppäohjelmia digiboxilta, siivota Taaviaisen vaatekaapin pienet vaattet pois, purkaa pyykkivuorta ja nukkua päikkäreitä - sekä istua sohvalla ihmettelemässä että miten tätä aikaa oikein onkin. On tää vaan niin erilaista!

8 kommenttia:

  1. Kiitos! Tuntuu hyvältä kuulla, että joku joka on kokenut molemmat kertoo, että rintaruokkiminen on paljon helpompaa ja vie vähemmän aikaa.

    Ite oon kohta puoli vuotta lypsänyt. Homma tuntuu raskaalta, mutta silti epäilen valittavani turhasta. Itse lypsyyn kun ei kulu niin kauheasti aikaa. Vaan tosiaan, kuuluuhan siihen kaikenlaista muutakin mitä rintaruokintaan ei liity.

    VastaaPoista
  2. Kauhea sanoa, muttei voi ees samassa lauseessa puhua.Se pullorumba kaikkine ekstroineen oli niin paljon vaivalloisempaa. Sitten vielä kun oli rääpäle (kuten teilläkin) oli se hygienia niin paljon tarkempaa kuin normilapsen kanssa. On tää, ihan eri eloa! Ja oikeesti, niiiiin paljon helpompaa. Pulla on hyväksynyt pullonkin, eli äiteenmölöä voi isi antaa pötikästä joten tässä tulee molempien tapojen parhaat puolet tarpeen mukaan esiin.

    VastaaPoista
  3. ps. et sä valita turhasta. Oikeesti. on se senmoista showta päivittäin istua pumpulla, pestä, desata, juottaa jne - ei kukaan joka senkin shown läpikäy kitise turhasta!!! Ei todellakaan! Jaksamista!

    VastaaPoista
  4. Huh voin vain kuvitella mimmosta tuo pullorumba on ollut teillä. Musta jo pelkkä maidon pumppaaminen on ihan tuskaa, olen kiitollinen, ettei ole tarvinnu kuin joskus.

    VastaaPoista
  5. Oliko täällä aiemmin päivällä uudempi postaus, jokin "työtehtävä avoinna" tai muuta vastaavaa? Tarkoitus oli se aiemmin lukea mutta en ehtinyt ja nyt sitä ei enää olekaan? Sekoileeko blogger vai poistitko jostain syystä?
    Mukana elelen teidän arjessa, ihanan valoisia kuulumisia:)

    VastaaPoista
  6. Oli, se oli sellainen hömppäpostaus. Mutta otin sen pois, kun kuulin sen verran hyytäviä kuulumisia rakkaalta ystävältä, ettei tuntunut sopivalta edes postata huumoripätkää tähän päivään :(

    VastaaPoista
  7. Mikähän kumma siinä onkin, että imettäminen on niin tunteita herättävä asia. Täälläkin on tissit suihkunneet metrien päähän, toisinaan tekevät niin edelleen -lapsen ollessa reilusti yli kahdeksan kuukautta. Paino on noussut aina plussalla ja kaikki on 99.9% ajasta hyvin, mutta anna olla se yks kerta kun lapsi katsoo tissiä väärin tai sen ei (muka) oo enää nälkä, ni johan lähtee. Tavarat lentäis jos lapsen aikana kehtais heitellä ja äitiä itkettää sen puol tuntia, jonka jälkeen EHKÄ vois ajatella, et tää ei johdukaan siitä et mä en osaa/voi/kykene imettämään ja ehkä toi lapsi ei vihaakaan mun rintamaitoa.

    VastaaPoista
  8. Taalla toinen keskosen aiti, jonka kanssa meni ensimmaiset kuukaudet pullorumbassa. Pumpattiin, laitettiin tavaraa nenaletkuun, pumpattiin, yritettiin epatoivoisesti imettaa sikeasti nukkuvaa lasta kun ei se hereillakaan ollut - ja se sairaalan hoitajien kanssa taistelu siita syomisesta. Onneksi ei enaa tarvitse. Nyt saa rauhassa, vaivattomasti ja asiaa yhtaan sen enempaa miettimatta imettaa tuota toista lasta. Elama on niin helppoa nain, taman vauvan kanssa. Ihan allistyttavaa miten helppoa voikin olla. Kunpa kaikki saisivat kokea taman helppouden ja osaisivat arvostaa sita.

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...