aloitetaan.
BLÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄRGH.
Taaviaisen räkis on kait parempaan suuntaan, pelkkää kirkasta nokkavuotoa. Virtaa on vaiks naapureille jakaa. Äiteen virta taas, noh sitä ei ole. Energiataso, miinuksen puolella. Kun puuhaa mitä vaan, saa pysähtyä hengittelemään massun kanssa. Kun istuu alas, sattuu pyrstöön. Jalkapohjat ovat uuden turvotuksen uhri - kävellessä tuntuu kuin ois nestetyynyt koipien alla. Ulkona sataa vettä (sentäs sää suosii mielialaa) ja sisällä on kosteeta kun pyykkejä ei voi pitää parvekkeella. Taaviainen tyhjentää pyykkitelineitä minkä kerkiää.
Mä olen kiitollinen tästä raskaudesta, tästä vauvasta ja siitä, että vauvalla on kaikki hyvin. Miksi sitten sen hautomon ottalohko tuppaa leviämään? Tai ehkä se on joku evoluutiobiologinen näkökulma raskauteen. Mene ja tiedä.
Yleisin lause kotona on nyt "EI, tartu irti" - pikkumies löytää kaikki pienet tihutyöt. Helppoahan se on, kun äiti on sohvalla eikä pääse kovin nopeaan ylös. Lattialla ei kannata istua, samaisesta syystä. Sitäpaitsi mä konttaan ihan liian hitaasti verrattuna tohon muksuun.
Onneksi tästä kaikesta on palkintona Pieni Ihme. Kunhan kaikki vaan menis loppuun asti hyvin. Odottelen huomista neuvolaa mielenkiinnolla, ettei vaan nyt sittenkin jotekin ois kyse jostain muusta kun ihan vaan turvottelusta. No, huomenna sen tietää.
Voihan tatti joka otsassani pesit.
ps. päivän positiivinen; ne unet mitä yöllä saan, on ollut laadukkaampia. Aamulla tuntuu siltä, että on edes torkahtanut! JEI!
Tämä on luonnon keino valmistaa äitiä tulevaan koitokseen. Kun ei ole raskaana ja on "selvin päin", ajatus synnytyksestä kauhistuttaa. Mut tuossa vaiheessa, viimeisillään, ainoa ajatus on: kunpa tää tulisi ulos, keinolla millä hyvänsä.
VastaaPoistaVoimia ja tsemppiä sinulle viimeisiin odotuspäiviin!
T: Saara
Edellinen ilmaisi juuri ehdottamani selityksen asioiden tilalle: Jos viimeisillään raskaana olisi mukava olla, niin kuka sitä haluaisikaan käydä läpi synnytystuskia! Olis vaan, että jääköön sinne, näinhän on hyvä. :D Oisko se niin, että mitä pahempi tatti, sitä lähempi poksahdus? :)
VastaaPoistaPeukkuja huomiselle! :)
Mie olin 2,5 viikkoa sitten lauantaina niin täynnä raskasta oloani että ihan ihmetytti itseänikin. Tuntui etten jaksa enää päivääkään mahan ja ainaisten supistusten kanssa saati sen ajatuksen kanssa etten tiedä milloin lähtö synnytykseen tulee. Ja samana yönä lähtö synnärille tuli ja aamun sarastaessa ihana nyytti sylkyssä<3 Kai se mun ärsyyntynyt ahdistusolo oli jotain valmistautumista synnytykseen?
VastaaPoistaTsemppiä raskauden loppumetreille!<3
Huomaan tosta taaviasen kuvasta (missä Bruno antaaa mukavsti lohtua), että pojalla on reidet, hän on selvästi saanut hieman lihaa ja lihasta luiden ympärille. Hän ei todellakaan ole enää mikään heiveroinen hankihyttynen jonka tuulikin kaataa. Miehellä on kasvua isoksi veljeksi. Se onkin maailman tärkein tehtävä.
VastaaPoista