torstaina, elokuuta 11, 2011

Oman Itten Hemmottelua...

 Jonkin aikaa sitten löysin nettikaupan joka aiheuttaa minussa jonkinasteisen ostospsykoosin. Joka toisen rytkyn kohdalla pitää todeta että "aiiiii ku toi on ihana" - ja niinhän siinä kävi. Tovin arvottuani oli ihan pakkopakkopakko tilata.
  

Ensinnäkin, piti saada tuollainen pellavajakkusysteemi. Taiteilijan takiksi nimittivät. Erityistä plussaa sai yksityiskohtana ihan mielettömän söpö nappilista! Valitettavasti kuvat vääristää näiden värejä ihan kauheesti.

No sitten piti ottaa tuollainen paita, jossa kuviointi oli aivan ihana ja mallikin mahtava. Parit housut tarttui mukaan myös, kyseessä niiiiin unelmapehmeetä kangasta, ettei ole tosikaan! Kaiken päälle molemmissa vyötärö on sellainen, että voin käyttää niitä nyt jo tän möhömahan kanssa.

Sitten piti arpoa pitkään seuraavaa; myynnissä on myös mun unelmien sadetakki. Mä siis rakastan syksyä ihan kauheasti, vesisateet ei paljon menoa haittaa-  ja koiran kanssa on käveltävä joka säässä. Viimeksihän hommasin pari vuotta sitten sen marimekon sadetakin, joka on ollut jatkuvasti ahkerassa käytössä. Nyt sitten tämä iski kuin metrin halko - hinta vaan oli katastrofaalinen. Noh, onnistuin edellisellä tilauksella saamaan itseni ks. vaatekaupan kerhon jäseneksi, joka laski rotsin hintaa jo kolmisen kymppiä. Sen lisäksi tilauksen mukana sain uuden asiakkaan lahjakortin, jolla vielä tiputettiin hintaa takista. Hunajaa ja mansikoita se silti maksoi - mutta äiteen hyväksi...

Joten, jokainen ekohippimukavuushenkinen sielunsisar siellä, suunnistakaas osoitteeseen http://www.gudrunsjoden.com/fi ja menettäkää rahojanne- hyvällä omallatunnolla. On ekoa ja ekotekoa, luomua ja reilua. Jesssh!

4 kommenttia:

  1. Tunnustan. Nuo vaatteet vaan iskee täysillä ja olen sinne rahdannut aika paljon rahaa tänä kesänä.

    VastaaPoista
  2. Joo- o. Lompuukin surma. Mä kattelin noita lahjakorttien ehtoja kantisasiakkaille, että kuinka kauhiasti pitää vääntää sinne rahaa että saap sitten lahjakortinkin...

    ja hulluinta on, että ens kerran kun lahden tuolle puolelle tulee lähdettyä sukuloimaan, on ensimäisenä mielessä stokiksen Sjödenit... Ja MINÄ olen OIKEASTI surkea tekemään ostoksia :D

    VastaaPoista
  3. Mäkin lankesin loveen. Ostin kolme tuotetta, tosin kaikki alesta! En ole aiemmin tutustunut, mutta nyt katasastetaan. Kengät ja tunika ja mekko. Odotan ihan intsinä

    VastaaPoista
  4. Piipa - niinpä! toi on niiiin paha. Argh. Ei sais löytää moisia- tai siis saa, mutku,... sitten haluaa vaan lisää :D
    Toivottavasti kengät on hyvät, raportoi sitten miten vastaakokojaan!

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...