perjantaina, toukokuuta 13, 2011

Rokko-Rock ja Pullan vaivaamista

Eilen illalla ministä löytyi pari pientä täplää - tänään niitä on kymmenkunta. Sieltä se sitten tulla tupsahti; se vesirokko! Nyt katsellaan miten pieni mies taudin kantaa ja tarvitseeko lähteä  tohtoria moikkaamaan. Toistaiseksi uni on maittanut ja kärttyisyys on pikkaisen nousujohteinen. Lämpöä on pikkaisen ja näpsyt ei tunnu kutisevan kovinkaan.

Pullaa taasen on vaivattu tänään tunnin kestäneellä ultraäänitutkimuksella. Viimeinen tuomio on se minut pysäyttävä; "Teillä on kaikki hyvin" -miten helpottavaa ja samalla jotenin tyhjentävää! Nyt on kaikki hyvin. Mitä sitten? Kun on toivonut parasta ja pelännyt vaikka mitä, sekä käynyt aiemmin sitä kaikkea läpi; on vaikea uskoa kun joku sanoo, että kaikki on hyvin. Istukka on takaseinässä, mikä selittää sen aikaisen liikkeiden tunnun - tässä välissä oli vaan ihan selkeä paussi kun ne liikkeet eivät tuntuneet. Liekö pulla kerännyt voimia.

(kerron paremmalla jaksamisella enempi, mutta kätilön sanoin  "Nyt on tutkittu sekä nähty kaikki rakenteet mitä tässä vaiheessa voi tutkia ja nähdä, mikään ei aiheuta syytä huoleen. Kaikki on Ihan Normaalisti ja sikiön kasvukin on mittauksien mukaan päivälleen sama, kuin laskettu aika antaa olettaa"".)

Jatkossa käymme säännöllisesti kasvu-ja kontrollitutkimuksissa äitiyspolilla, tämän pikkukeskosuustaustan ja sen immunisaatio-jutun vuoksi.

Se turhin tieto tuli myös; nyt tiedämme, tarvitseeko pikkarainen pitsihepenettä vai ritarinmiekkaa! Ja arvatkaas, en meniaa kertoa! Tätä kertoessa Pelonkesyttäjä muksii minua oikein urakalla. Miten lohduttavalta se tuntuukin, että siitä uskaltaa nauttia.

3 kommenttia:

  1. Nämä iloiset ultrakuulumiset pysäytti satunnaisen lukijan, hurjan hienoa!! Onnea matkaan myös toiselle raskauspuoliskolle! Silloin tällöin käyn täällä lueskelemassa ja olen aidosti onnellinen perheenne puolesta.

    Toipumista myös rokko-potilaalle!

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...