maanantaina, maaliskuuta 28, 2011

Rauhallisena sieluna, sekavana kirjoittajana.

Missä vika? Kuka juottaa mulle aamukahvissa mieltätasaavia? Kuka on antanut mun mielikuvitukselle luvan rauhoittua? Kyllä se niin on, että jos huokaisee, se tietää että pian rytisee.

Silti on jotenkin levollisempi mieli. Jalat on varsinkin yöaikaan kovin levottomat, samoin pyörimisvauhti on kiihtymään päin - eli se unettomuus on muuttanut takaisin tänne. Mutta mieli ei jaksa pyörittää tuhatta eri mahdollista tapahtumahorisonttia, vaan joku alitajuntainen yksinkertaistamisajatus kalauttaa halolla päähän: pää kiinni ja ole nyt paksuna.

Ja niin sitä vaan ollaan. Muhku alkaa muhkuuntumaan ja olo alkaa olla muistuttamaan äitimäistä pyöriäistä. Vielä tahdon silti jemmata tätä olotilaa kuukauden - parin päivät -tai ainakin niin pitkään kuin mahdollista on.

Kovasti mietityttää myös meihin liittyvät roolitukset; oivoi kuinka ne nyt jaksaa, oivoi kun vaan jaksaisivat, aijai kehitysvammainen lapsi esikkona, oijoi miten nyt sitten  - helevetti ihan samaan tapaan kuin kaikissa muissakin perheissä joissa on lapsia; välillä hyvin, välillä huonosti ja välillä hyvin huonosti! Meidän erityisyys ei ole mikään "issue", emme halua toista lasta korvaamaan esikoista (joo-o, jopa näin on oletettu; "ai te haluatte toisen lapsen, niin no joo, teillähän on esikolla se Down -MITÄH!??!) eikä tosikon tehtävä ole olla esikon huoltaja. Me toivomme perhettä ja sitä, että lapsella on sisaruksia - kummallakaan meistä vanhemmista nimittäin ei sisaruksia ole!

Emme tässä vaiheessa tahdo luentoja siitä, miten ihania Ds-nassikat on. JOo-o, kokemusta on kahdelta vuodelta ja voin kertoa, että se kokemuksen määrä on usein 100% enemmän kuin niillä jotka kertovat meille millainen meidän poika on. Emme myöskään tarvitse tietoa lääketieteellisistä todennäköisyyksistä tai keskustelua perinnöllisyydestä koska molemmat puheet on käyty lääkäreiden kanssa ajat-ja iät sitten. Ei periydy ja esikon diagnoosiin liittyvät mahdolliset liitännäiset ovat yhtä kaukana tulevan lapsen todennäköisyydestä moisiin, kuin itä lännestä.

Me ollaan ihan tavallinen perhe. Mitä nyt äiti hieman höperömpi touhutapaus kuin yleensä, isä itsessään totaalipersoona, koira puolisokea ja lapsi kehitysvammainen. Väitän, että huonomminkin voisi mennä.

Täytyy sanoa, että iso kiitos on annettava AIVAN mahtavalle neuvolantädille, jolle Taaviaisen diagnoosi ei merkitse juuri mitään. Täti muistaa aina kertoa, miten ihanan tavallinen taapero meillä on ja miten kaikkien lasten ei tarvitse tehdä samoja sirkustemppuja yhtä aikaa. Ja miten suuresti täytyy sanoa kiitosta meidän neuvolan lääkärille, joka ei tehnyt minkään asteista numeroa esikoisen erityisyydestä vaan totesi että isosti onnea toisesta raskaudesta, Taaviasesta tulee varmasti Huippu Veikka.

Niin. Että ihan kun tapaamme tuolla ammattilaisia, niin ei tarvitse vakuutella meille ESIKOISESTA mitään. Se jätkä on jo "nähty" ja me tiedämme millainen tyyppi hän on. Keskiyttykää nyt vain siihen vatsansisäiseen tapaukseen ja hänen hyvinvointiin, me handlataan ihan kivasti jo tämä olemassaoleva.


ps. Voiko näillä viikoilla (13+ jotakin) tuntea liikkeitä, vai olenko syönyt vain liikaa?

4 kommenttia:

  1. Kyllä niitä liikkeitä voi tuntea jo, on se sitten harhaileva ilmalaiva tai pulla pelonkesyttäjä. :) Meillä ainakin jokainen on ilmoittanut itsetään ajoissa. :) Onnea odotukseen!

    VastaaPoista
  2. Sulle pukkaa taas tunnustusta, tulehan hakemaan ;)

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa hyvältä!

    Minua välillä ammattilaisten kanssa melkeinpä häiritsee se, miten vähän toisen lapsen asioista puhutaan, kun käsitellään toisen lapsen asioita. Sisarus on ihan yhtä merkittävä osa lapsen kasvuympäristöä kuin vanhemmat.

    VastaaPoista
  4. Kyllä voi tuntea - ainakin minä tunsin kuplintaa jo esikosta tuolloin O.o

    Ja anna tulla vaan kaikki paha olo pois - älä jätä vihaa ja ahdistusta sisällesi. Sisälläsi on jo tuloillaan ihana toinen lapsi ja se tarvitsee tilaa kasvaa - joten kiukku ja ahdistus ulos!

    Ihan järkyttäviä kommentteja olet kyllä saanut kuulla!! :O Ja että toinen lapsi korvaamaan esikoisen tai hoitamaan sitä - siis eeeeei hertsileijaa...

    Kyllähän minä toki haluan kokea täyden raskauden ja muut normaalit ihanuudet, kun en esikoisen kanssa saanut, mutta ei se mitään korvaa. Ja perhe mekin tahdotaan - lapsille sisaruksia - ei mitään korvauslapsia.

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...